Minun tarinani – Miten päädyin life coachingin pariin?

Valmentaja voi toimia kanssakulkijana silloin, kun omat voimat eivät riitä tai motivaation ylläpitäminen matkan varrella on haastavaa.

Viime aikoina olen lukenut useita akateemisia kritiikkejä, joiden mukaan positiivinen psykologia, erilaiset valmennusmenetelmät ja self help -kirjallisuus palvelevat uusliberalistisia tarkoitusperiä. Olen samaa mieltä siitä, että hyvää tarkoittavia harjoituksia saatetaan käyttää joillakin työpaikoilla väärin – esimerkiksi sysäämällä vastuu stressinhallinnasta yksilölle samaan aikaan kuin jatkuva tehostaminen tekee työolosuhteista kestämättömiä –, mutta pidän esitettyä kritiikkiä kaikesta huolimatta turhan mustavalkoisena.

Tässä postauksessa haluan kertoa oman tarinani siitä, miten päädyin life coachingin pariin ja miten coaching on muuttanut minun elämääni.

Mitä tehdä, kun terapia ei enää vie eteenpäin?

Ennen life coach -opintojeni aloittamista kävin kolme vuotta Kelan tukemassa psykoterapiassa. Syitä terapialle olivat mm. esiintymisjännitys, jatkuva erilaisuuden tunne, sosiaalisten tilanteiden pelko ja vieraiden kielten opiskeluun liittyvät haasteet.

Terapia auttoi minua suorittamaan maisterin tutkintoni loppuun ja näkemään itseni hieman positiivisemmassa valossa. Koin, että tulin hyvin ymmärretyksi, ja tunteista puhuminen helpotti arkea. Terapiajakson loppupuolella aloin kuitenkin tuntea polkevani paikoillani: ymmärsin esiintymisjännitykseni syitä ja tiedostin menneisyyteni aiheuttamat haasteet, mutta en siitä huolimatta päässyt yhtään lähemmäs tavoitteitani. Pelkkä ajatus esiintymisestä tai vieraskielisestä työhaastattelusta ahdisti niin paljon, etten mitenkään voinut kuvitella suoriutuvani tällaisista tehtävistä säännöllisesti ylikuormittumatta.

Vielä terapian loppupuolellakin ajatteluni oli todella mustavalkoista. Koin virheiden tekemisen nöyryyttävänä, ja selviytymismekanisminani toimi lähinnä piiloutuminen. Jos minun oli pakko suoriutua jostakin esitelmästä, työhaastattelusta tai arvioinnista, palauduin häpeästä viikkokausia, enkä muistanut tapahtumasta muuta kuin tekemäni virheet.

Life coaching auttoi muuttamaan toiminnan taustalla vaikuttavia arvoja ja uskomuksia

Vaikka terapian tarkoituksena olikin muuttaa ajattelumallejani kestävämpään suuntaan, ilman yhdessä rakennettua toimintasuunnitelmaa ja sovittuja kotitehtäviä uudet ajatukset eivät koskaan siirtyneet käytäntöön.

Koska pelkäsin julkista virheiden tekemistä, etsin netistä mallisuorituksia, joita vasten vertailin itseäni yksin kotona ollessani. Työpaikkailmoituksia selatessani kuvittelin, että minua vastassa on joukko toinen toistaan lahjakkaampia ihmisiä. Itsevarmat somepersoonat, videoilla esiintyvät kielten opettajat ja ammattipuhujat antoivat mallin sille, mitä minunkin pitäisi olla.

Ihan sama, miten hyvin onnistuin, häpesin sitä, miten epävarma olin. Pelkäsin koko ajan sitä, että joku kysyisi jotakin sellaista, mihin en tietäisi vastausta ja tulisin paljastaneeksi oman ”sivistymättömyyteni”. Lopulta jätin hakematta kiinnostaviin työpaikkoihin, koska pelkkä ajatus sosiaalisesti taitavien, kielitaitoisten huippuosaajien keskellä työskentelystä tuntui nöyryyttävältä.

Vasta life coach -opintojeni aikana opin ajattelemaan toisin ja sain jatkuvan vertailun sijaan käännettyä huomioni sisäänpäin. Tapasin koulutuksen kautta monia työelämän vaatimuksiin uupuneita ihmisiä, ja aloin etsiä vaihtoehtoja jatkuvalle suorittamiselle. Erilaiset harjoitukset auttoivat minua hahmottamaan, mitkä arvot ja ihanteet olivat minulle henkilökohtaisesti tärkeitä, ja pystyin vähitellen päästämään irti ulkopuolelta tulevista vaatimuksista yksi kerrallaan.

Nykyään välttelen enää harvoin ongelmia. Varaudun haasteisiin hyvissä ajoin ja huolehdin siitä, että voin kohdata pelkoni pala kerrallaan ilman lamaannuttavaa stressiä. Sen sijaan, että vertailisin itseäni jatkuvasti muihin, määrittelen itse omat tavoitteeni ja olen tarvittaessa valmis luopumaan niistä unelmista, jotka käyvät henkisesti liian raskaiksi.

Tämä kaikki on johtanut siihen, että olen alkanut viime aikoina harkita uudestaan mm. unelma-ammattiani. Rakastan edelleen tutkimuskirjallisuuden lukemista ja ajatusten eteenpäin työstämistä, mutta en ole enää ollenkaan varma siitä, onko yliopisto työskentely-ympäristönä minulle se oikea vaihtoehto. Juuri tällä hetkellä vaatimukset tutkimustulosten kaupallistamisesta, jatkuvien rahoitushakemusten laatimisesta ja kansainvälistymisestä tuntuvat turhan raskailta suhteessa omaan osaamiseeni.

Valmennuksia ja self help -kirjallisuutta kritisoitaessa tulisi ottaa paremmin huomioon ihmisten erilaiset elämäntilanteet

Yhteiskuntamme on täynnä ihmisiä – opiskelijoita, työttömiä työnhakijoita, alan vaihtamisesta haaveilevia, aloittelevia yrittäjiä, freelancereita ja pätkätyöläisiä –, joiden on pakko selvitä työelämän kasvavista osaamisvaatimuksista joko yksin tai apua palkkaamalla.

Niin paljon kuin toivoisinkin, että valtio tarjoaisi tarpeeksi maksutonta tukea kaikille yksin työskenteleville, näin ei käytännössä kuitenkaan ole. Opintoihin kuuluvat ohjaajan tapaamiset sisältävät harvoin motivaatio-ongelmien käsittelyä, oppimiseen liittyvien uskomusten työstämistä tai pohdintaa erilaisten lähtökohtien huomioon ottamisesta. Puhumattakaan siitä, että tapaamisia olisi säännöllisesti ja niissä keskityttäisiin perinpohjaisesti yhden opiskelijan erityistarpeisiin.

Yllättävän moni yksin työskentelevä kärsii sekä aloittamisvaikeuksista että motivaation ylläpitämiseen liittyvistä haasteista. Lisäksi myös kokonaiskuvaa voi olla toisinaan vaikea hahmottaa, merkityksellisyyden tunne saattaa kadota matkan varrella tai usko omaan osaamiseen horjua. Tällaisissa tilanteissa ulkopuolinen tuki saattaa olla se ratkaiseva tekijä onnistuneen projektin loppuun saattamisessa; etenkin, jos valmennettava kärsii oppimiseen tai keskittymiseen liittyvistä erityishaasteista.

Koen, että self help -kirjallisuutta, valmennuksia ja positiivista psykologiaa kritisoitaessa unohdetaan usein ihan tavallisten opiskelijoiden, itsensä työllistäjien ja alan vaihdosta haaveilevien ihmisten elämäntilanteet. Yhteiskunnan tarjoamat tukipalvelut on usein suunnattu kaikkein heikoimmassa asemassa oleville, vaikka moni muukin kaipaisi tukea kovaa vauhtia muuttuvassa työelämässä pärjäämiseen ja omannäköisen elämän rakentamiseen. Kaiken lisäksi yhteiskunta tulee usein vastaan aivan liian myöhään: siinä vaiheessa, kun ongelmat räjähtävät käsiin. Sen sijaan jaksamista tukevien ja ongelmia ennakoivien tukipalvelujen ostaminen jää usein yksilön itsensä vastuulle.

Toisin kuin kritiikit antavat ymmärtää, lopulta vain harvat self help -oppaat väittävät yksilöiden olevan itse vastuussa jatkuvan tehostamisen ja lisääntyvän epävarmuuden mukanaan tuomista ongelmista ja tunteista. Sen sijaan teokset pyrkivät lievittämään kipua ja opettamaan lukijoilleen sellaisia ajattelumalleja, jotka tukevat elinikäistä oppimista (oppaissa puhutaan mm. sisäisestä motivaatiosta ja kasvun mielentilasta). Lopulta vain yksi asia on lukijasta itsestään kiinni: se, mihin hän harjoituksia käyttää. Esimerkiksi paremman ajanhallinnan tarjoaman lisääntyneen vapaa-ajan voi yhtä lailla käyttää entistä kovempaan työntekoon kuin itselle tärkeisiin harrastuksiinkin.

Kohti omaa yritystä

Kuva aarrekarttatyöpajasta.

Kuluva vuosi on lähtenyt paremmin käyntiin kuin uskalsin edes toivoa. Olen päässyt ohjaamaan ensimmäisen ryhmävalmennukseni, perehtynyt parisuhde- ja sinkkuvalmennuksiin, osallistunut useisiin eri webinaareihin ja aloittanut tekemään valmennuksia tuntemattomien asiakkaiden kanssa. Lisäksi olen saanut uskomattoman upeita yhteistyömahdollisuuksia: minua pyydettiin luennoimaan syksyllä psykoterapeuteille sukupuolen moninaisuuden huomioon ottamisesta asiakastyössä, ja lisäksi Turun Setasta kyseltiin, jos voisin tarjota jonkinlaisia jäsenetuja yhdistykseen kuuluville. Juuri, kun olin alkanut ajatella, että entisestä pääaineestani, sukupuolentutkimuksesta, ei tule olemaan mitään hyötyä valmentajan työssä!

Ryhmävalmennus polttariseurueelle

Ensimmäisen ryhmävalmennukseni osallistujajoukko koostui polttariseurueesta. Osallistujia oli yhteensä kuusi, ja osan heistä tunsin ennestään ja osa taas oli vähän vieraampia. Valmennus alkoi kirjoitusharjoituksella, jonka avulla kartoitimme, minkälaista unelmaelämä voisi olla (tai vaihtoehtoisesti unelmien parisuhde). Sen jälkeen osallistujat saivat leikata lehdistä kuvia, jotka muistuttivat heitä heidän unelmistaan ja tavoitteistaan, ja liimata niitä pahville. Lopuksi pohdimme vielä toisen kirjoitusharjoituksen avulla, minkälaisten väliaskelten avulla tavoitteisiin voitaisiin päästä: Mistä kannattaisi luopua? Mitä olisi mahdollista tehdä toisin? Mikä voisi olla ensimmäinen konkreettinen askel oikeaan suuntaan?

Olen saanut paljon positiivista palautetta sekä ensimmäisestä ryhmävalmennuksestani että yksilövalmennuksista. On ollut mahtavaa nähdä, miten asiakkaat ovat saaneet otettua konkreettisia edistysaskelia, kohdattua pelkoja ja oivallettua, mikä heille on oikeasti tärkeää. Moni on tullut valmennuksiin ajatellen, että tarvittavat edistysaskeleet on otettava hampaat irvessä, pelkoa vastaan taistellen, ja lähtenyt kotiin tuntien, että myös matkan varrella voi olla hauskaa.

Pelon voittaminen sopivien välitavoitteiden avulla

Itse ei aina huomaa, minkälaisia tunteita edistysaskeleiden ottaminen herättää. Mielessä on ehkä seuraava välitavoite ja vahva päätös hoitaa homma äkkiä pois alta, mutta jokin siinä silti tökkii. Pelottaa liikaa, tai jostain syystä ei vain saa aloitetuksi.

Otan nyt esimerkin omasta elämästäni: Heti, kun olin lupautunut puhumaan psykoterapeuteille sukupuolen moninaisuudesta, sisälläni heräsi pelko. Muistin jännittäväni ihan tavallisten opiskelijoiden edessä puhumista, enkä tiennyt, miten voisin nauttia tulevasta tapahtumasta. Voisin kyllä hyväksyä jännitykseni ja hoitaa homman pois alta tunteeni sivuuttaen, mutta en halunnut pakottaa itseäni taas kerran johonkin, johon en ole vielä valmis. Lopulta päätin lähestyä asiaa valmennuksen avulla (toisen valmentajan avustuksella).

Määriteltyäni itselleni seuraavat välivaiheet pelkoni alkoi vähitellen muuttua ihan aidoksi innostukseksi ja kiitollisuudeksi saamastani mahdollisuudesta:

1) Harjoittele läsnäoloa arjessa. Aina kun huomaat miettiväsi etukäteen seuraavia sanojasi, koska jännität, pysähdy hengittämään ja valitse luottaa siihen, että oikeat sanat kyllä löytyvät oikealla hetkellä.

2) Tee pieniä esiintymisharjoituksia (puhun kaverin häissä parin viikon päästä).

3) Poista turhat vaatimukset: keskity siihen, mikä on kaikkein tärkeintä, ja luovu niistä vaatimuksista, joita et pysty täyttämään vielä pitkään aikaan.

4) Hanki lisää rohkeutta tekemällä ryhmävalmennuksia.

5) Palkkaa esiintymisvalmentaja tai pyydä (kokeneemmilta) akateemisilta kavereilta palautetta esityksestä. Tunnista vahvuutesi ja heikkoutesi, ja jälleen kerran, luovu niistä vaatimuksista, jotka eivät ole tällä hetkellä realistisia.

6) Aloita yritysvalmennusten tekeminen. Mene kohti suurempaa ja pelottavampaa yleisöä.

7) Pidä esitelmäsi innostuneena ja itseesi luottaen. Tee parhaasi ja ole samalla armollinen itsellesi.

Mieti, millaisia väliaskeleita sinä voisit ottaa saavuttaaksesi tavoitteesi rennossa mielentilassa, matkasta samalla nauttien.

Valmiiden töiden esittelyä.

Life Coach -koulutusohjelman aloittaminen (muutama harjoitusvalmennettava haussa)

Life Coachingin tavoitteena on lisätä itsetuntemusta ja suunnata katse sellaisiin asioihin, joihin yksilö voi omalla toiminnallaan vaikuttaa.

Aloitin LCF Life Coach -koulutusohjelman Valmentamolla viime maanantaina. Kyseessä on vuoden mittainen koulutusohjelma, johon kuuluu 30 lähiopetuspäivää, itsenäistä opiskelua ja 125 tuntia harjoitusvalmennuksia. Nyt takana on noin seitsemän tuntia valmennusharjoituksia, ja pakko sanoa, että olen aika innoissani.

Valmentajan avulla voit saavuttaa tavoitteesi entistä nopeammin ja pidät motivaatiota helpommin yllä

Olen lukenut valtavan määrän elämäntaito- ja uraoppaita elämäni aikana, mutta jostakin syystä opitut asiat ovat vain harvoin siirtyneet käytäntöön. Useimmiten olen halunnut liikaa kerralla, ja teorian opiskelu on tuntunut turvallisemmalta kuin oppien siirtäminen käytäntöön.

Kolmen ensimmäisen koulutuspäivän aikana opin, miten suuri merkitys toisella ihmisellä voi olla. Varsinkin silloin, kun tämä on koulutettu kysymään oikeat kysymykset oikeaan aikaan. Vaikka olen hyötynyt paljon kirjoittamisesta ja erilaisista itse itselleni tekemistäni valmennuksista, pääsin tällä kertaa paljon pidemmälle tavoitteissani, ja samalla tulin myös sitoutuneeksi konkreettiseen etenemissuunnitelmaan.

Mitä life coaching sitten on?

Life coachingin viitekehys perustuu kognitiiviseen käyttäytymistieteeseen, positiiviseen psykologiaan ja ratkaisukeskeisyyteen. Sen tavoitteena on lisätä itsetuntemusta ja suunnata katse sellaisiin asioihin, joihin yksilö voi omalla toiminnallaan vaikuttaa. Valmentaja ei jaa neuvoja, vaan auttaa valmennettavaa oivaltamaan itse omat tavoitteensa, luomaan toimintasuunnitelman ja pitämään motivaatiota yllä.

Valmennus ei ole terapiaa, mutta terapiassa käyvä ihminen voi halutessaan käyttää valmennusta terapian tukena, mikäli hän on riittävän terve sitoutuakseen tarvittavien edistysaskelien ottamiseen. Valmentajan tehtävänä ei myöskään ole toimia mentorina, mutta jos valmennettava haluaa kuulla esimerkkitarinoita, on näitä periaatteessa mahdollista kertoa. Tarkoituksena on kuitenkin se, ettei valmentaja ohjaile valmennettavaa vinkkien avulla tiettyyn suuntaan.

Mitä seuraavaksi?

Tarkoituksenani on aloittaa ensimmäiset, viralliset valmennukset neljän lähipiiriin kuuluvan ystävän/perheenjäsenen kanssa lähiviikkoina (yksi valmennuksista on jo aloitettu). Tämän jälkeen etsin viittä puolituttua tai tuntematonta valmennettavaa harjoitusvalmennettaviksi. Jälkimmäiset valmennukset on tarkoitus aloittaa joulu-tammikuussa. Jokaiselle valmennettavalle varataan neljä tunnin mittaista, maksutonta valmennuskertaa, jotka tapahtuvat 2-4 viikon välein.

Jos haluat ryhtyä harjoitusvalmennettavakseni, mieti seuraavia kysymyksiä:

1) Oletko valmis sitoutumaan säännöllisiin tapaamisiin ja antamaan niistä palautetta?

2) Tukeeko jaksamisesi tavoitteellista toimintaa?

3) Onko mielessäsi tavoite/osa-alue, jota haluaisit työstää valmentajan kanssa, ja jonka eteen olet valmis tekemään töitä?

(Esimerkkejä valmennettavista osa-alueista: työ ja ura, itsetunto, hyvinvointi ja terveys, ajanhallinta, ihmissuhteet, parisuhde, perhe, koti ja vauraus, tulevaisuus; jokin muu, mikä?)

Jos vastasit kyllä, voit laittaa minulle sähköpostia (jael.tuominen[at]gmail.com) ja kertoa hiukan tavoitteestasi ja kiinnostuksestasi ryhtyä harjoitusvalmennettavakseni.