Minun tarinani – Miten päädyin life coachingin pariin?

Valmentaja voi toimia kanssakulkijana silloin, kun omat voimat eivät riitä tai motivaation ylläpitäminen matkan varrella on haastavaa.

Viime aikoina olen lukenut useita akateemisia kritiikkejä, joiden mukaan positiivinen psykologia, erilaiset valmennusmenetelmät ja self help -kirjallisuus palvelevat uusliberalistisia tarkoitusperiä. Olen samaa mieltä siitä, että hyvää tarkoittavia harjoituksia saatetaan käyttää joillakin työpaikoilla väärin – esimerkiksi sysäämällä vastuu stressinhallinnasta yksilölle samaan aikaan kuin jatkuva tehostaminen tekee työolosuhteista kestämättömiä –, mutta pidän esitettyä kritiikkiä kaikesta huolimatta turhan mustavalkoisena.

Tässä postauksessa haluan kertoa oman tarinani siitä, miten päädyin life coachingin pariin ja miten coaching on muuttanut minun elämääni.

Mitä tehdä, kun terapia ei enää vie eteenpäin?

Ennen life coach -opintojeni aloittamista kävin kolme vuotta Kelan tukemassa psykoterapiassa. Syitä terapialle olivat mm. esiintymisjännitys, jatkuva erilaisuuden tunne, sosiaalisten tilanteiden pelko ja vieraiden kielten opiskeluun liittyvät haasteet.

Terapia auttoi minua suorittamaan maisterin tutkintoni loppuun ja näkemään itseni hieman positiivisemmassa valossa. Koin, että tulin hyvin ymmärretyksi, ja tunteista puhuminen helpotti arkea. Terapiajakson loppupuolella aloin kuitenkin tuntea polkevani paikoillani: ymmärsin esiintymisjännitykseni syitä ja tiedostin menneisyyteni aiheuttamat haasteet, mutta en siitä huolimatta päässyt yhtään lähemmäs tavoitteitani. Pelkkä ajatus esiintymisestä tai vieraskielisestä työhaastattelusta ahdisti niin paljon, etten mitenkään voinut kuvitella suoriutuvani tällaisista tehtävistä säännöllisesti ylikuormittumatta.

Vielä terapian loppupuolellakin ajatteluni oli todella mustavalkoista. Koin virheiden tekemisen nöyryyttävänä, ja selviytymismekanisminani toimi lähinnä piiloutuminen. Jos minun oli pakko suoriutua jostakin esitelmästä, työhaastattelusta tai arvioinnista, palauduin häpeästä viikkokausia, enkä muistanut tapahtumasta muuta kuin tekemäni virheet.

Life coaching auttoi muuttamaan toiminnan taustalla vaikuttavia arvoja ja uskomuksia

Vaikka terapian tarkoituksena olikin muuttaa ajattelumallejani kestävämpään suuntaan, ilman yhdessä rakennettua toimintasuunnitelmaa ja sovittuja kotitehtäviä uudet ajatukset eivät koskaan siirtyneet käytäntöön.

Koska pelkäsin julkista virheiden tekemistä, etsin netistä mallisuorituksia, joita vasten vertailin itseäni yksin kotona ollessani. Työpaikkailmoituksia selatessani kuvittelin, että minua vastassa on joukko toinen toistaan lahjakkaampia ihmisiä. Itsevarmat somepersoonat, videoilla esiintyvät kielten opettajat ja ammattipuhujat antoivat mallin sille, mitä minunkin pitäisi olla.

Ihan sama, miten hyvin onnistuin, häpesin sitä, miten epävarma olin. Pelkäsin koko ajan sitä, että joku kysyisi jotakin sellaista, mihin en tietäisi vastausta ja tulisin paljastaneeksi oman ”sivistymättömyyteni”. Lopulta jätin hakematta kiinnostaviin työpaikkoihin, koska pelkkä ajatus sosiaalisesti taitavien, kielitaitoisten huippuosaajien keskellä työskentelystä tuntui nöyryyttävältä.

Vasta life coach -opintojeni aikana opin ajattelemaan toisin ja sain jatkuvan vertailun sijaan käännettyä huomioni sisäänpäin. Tapasin koulutuksen kautta monia työelämän vaatimuksiin uupuneita ihmisiä, ja aloin etsiä vaihtoehtoja jatkuvalle suorittamiselle. Erilaiset harjoitukset auttoivat minua hahmottamaan, mitkä arvot ja ihanteet olivat minulle henkilökohtaisesti tärkeitä, ja pystyin vähitellen päästämään irti ulkopuolelta tulevista vaatimuksista yksi kerrallaan.

Nykyään välttelen enää harvoin ongelmia. Varaudun haasteisiin hyvissä ajoin ja huolehdin siitä, että voin kohdata pelkoni pala kerrallaan ilman lamaannuttavaa stressiä. Sen sijaan, että vertailisin itseäni jatkuvasti muihin, määrittelen itse omat tavoitteeni ja olen tarvittaessa valmis luopumaan niistä unelmista, jotka käyvät henkisesti liian raskaiksi.

Tämä kaikki on johtanut siihen, että olen alkanut viime aikoina harkita uudestaan mm. unelma-ammattiani. Rakastan edelleen tutkimuskirjallisuuden lukemista ja ajatusten eteenpäin työstämistä, mutta en ole enää ollenkaan varma siitä, onko yliopisto työskentely-ympäristönä minulle se oikea vaihtoehto. Juuri tällä hetkellä vaatimukset tutkimustulosten kaupallistamisesta, jatkuvien rahoitushakemusten laatimisesta ja kansainvälistymisestä tuntuvat turhan raskailta suhteessa omaan osaamiseeni.

Valmennuksia ja self help -kirjallisuutta kritisoitaessa tulisi ottaa paremmin huomioon ihmisten erilaiset elämäntilanteet

Yhteiskuntamme on täynnä ihmisiä – opiskelijoita, työttömiä työnhakijoita, alan vaihtamisesta haaveilevia, aloittelevia yrittäjiä, freelancereita ja pätkätyöläisiä –, joiden on pakko selvitä työelämän kasvavista osaamisvaatimuksista joko yksin tai apua palkkaamalla.

Niin paljon kuin toivoisinkin, että valtio tarjoaisi tarpeeksi maksutonta tukea kaikille yksin työskenteleville, näin ei käytännössä kuitenkaan ole. Opintoihin kuuluvat ohjaajan tapaamiset sisältävät harvoin motivaatio-ongelmien käsittelyä, oppimiseen liittyvien uskomusten työstämistä tai pohdintaa erilaisten lähtökohtien huomioon ottamisesta. Puhumattakaan siitä, että tapaamisia olisi säännöllisesti ja niissä keskityttäisiin perinpohjaisesti yhden opiskelijan erityistarpeisiin.

Yllättävän moni yksin työskentelevä kärsii sekä aloittamisvaikeuksista että motivaation ylläpitämiseen liittyvistä haasteista. Lisäksi myös kokonaiskuvaa voi olla toisinaan vaikea hahmottaa, merkityksellisyyden tunne saattaa kadota matkan varrella tai usko omaan osaamiseen horjua. Tällaisissa tilanteissa ulkopuolinen tuki saattaa olla se ratkaiseva tekijä onnistuneen projektin loppuun saattamisessa; etenkin, jos valmennettava kärsii oppimiseen tai keskittymiseen liittyvistä erityishaasteista.

Koen, että self help -kirjallisuutta, valmennuksia ja positiivista psykologiaa kritisoitaessa unohdetaan usein ihan tavallisten opiskelijoiden, itsensä työllistäjien ja alan vaihdosta haaveilevien ihmisten elämäntilanteet. Yhteiskunnan tarjoamat tukipalvelut on usein suunnattu kaikkein heikoimmassa asemassa oleville, vaikka moni muukin kaipaisi tukea kovaa vauhtia muuttuvassa työelämässä pärjäämiseen ja omannäköisen elämän rakentamiseen. Kaiken lisäksi yhteiskunta tulee usein vastaan aivan liian myöhään: siinä vaiheessa, kun ongelmat räjähtävät käsiin. Sen sijaan jaksamista tukevien ja ongelmia ennakoivien tukipalvelujen ostaminen jää usein yksilön itsensä vastuulle.

Toisin kuin kritiikit antavat ymmärtää, lopulta vain harvat self help -oppaat väittävät yksilöiden olevan itse vastuussa jatkuvan tehostamisen ja lisääntyvän epävarmuuden mukanaan tuomista ongelmista ja tunteista. Sen sijaan teokset pyrkivät lievittämään kipua ja opettamaan lukijoilleen sellaisia ajattelumalleja, jotka tukevat elinikäistä oppimista (oppaissa puhutaan mm. sisäisestä motivaatiosta ja kasvun mielentilasta). Lopulta vain yksi asia on lukijasta itsestään kiinni: se, mihin hän harjoituksia käyttää. Esimerkiksi paremman ajanhallinnan tarjoaman lisääntyneen vapaa-ajan voi yhtä lailla käyttää entistä kovempaan työntekoon kuin itselle tärkeisiin harrastuksiinkin.

Alitajuiset uskomuksesi voivat estää sinua saavuttamasta tavoitteitasi

Järkevän valinnan tekemiseen vaikuttavat aina myös tiedostamattomat, alitajuiset, emotionaaliset ja irrationaaliset tekijät.

Valmentajan tehtävänä ei ole ainoastaan paikantaa valmennettavan ongelmia, vaan hänen on myös ymmärrettävä valmennettavan ajatusmaailmaa, josta haitalliset uskomukset ja toimintamallit kumpuavat. Yleensä asiakkaani ymmärtävät itsekin, minkälaiset toimintatavat ja valinnat syövät heidän energiaansa arjessa ja hidastavat tavoitteiden saavuttamista, mutta he eivät tiedä, miten he pääsisivät ongelmakäyttäytymisestä tai vahingoittavista uskomuksista eroon.  

Muutos vaatii uskoa onnistumisen mahdollisuuteen

Luin pari päivää sitten kiinnostavan artikkelin työtä vailla olevista nuorista, jotka tekevät yhteiskunnan näkökulmasta kestämättömiä ja haitallisia valintoja. Artikkelissa osoitettiin kiinnostavalla tavalla, että me ihmiset emme ole ainoastaan rationaalisia toimijoita, vaan meidän maailmankuvamme ja uskomuksemme ohjaavat valintojamme ja käyttäytymistämme siinä missä yhteiskunnan odotuksetkin. Mikäli työtä vailla oleva nuori ei usko voivansa saada kiinnostavaa työpaikkaa, hän ei luultavasti myöskään tee sitä tukevia valintoja arjessaan, kuten opiskele pääsykokeisiin tai kirjoita aktiivisesti työhakemuksia.

Se, mikä näyttää terveen ja hyvinvoivan ihmisen silmissä järjettömältä käyttäytymiseltä, voi hyvinkin olla kovia kokeneen ihmisen mielestä ainakin osittain järkevää ja perusteltua. Esimerkiksi koulukiusaamisen uhriksi joutunut henkilö voi kokea sosiaalisen eristäytymisen hyväksi puolustuskeinoksi samaan aikaan kuin hän ehkä itsekin ymmärtää, ettei se tue hänen urakehitystään tai auta häntä löytämään kumppania/uusia ystäviä. Järkevän valinnan tekemiseen vaikuttavat aina myös tiedostamattomat, alitajuiset, emotionaaliset ja irrationaaliset tekijät.

Kun ihminen ei saa sitä, mitä hän haluaa – tai ei usko saavansa –, hän alkaa helposti haluta sitä, mikä on saavutettavissa. Tämä saattaa tuntua hyvältä toimintamallilta nykyhetken onnellisuutta ajatellen, mutta ei auta pääsemään pitkän tähtäimen tavoitteisiin. Päivittäisten valintojen ollessa vallan ja resurssien puutteen sanelemia, ovat myös lopputulokset ennalta-arvattavia: kaikki jatkuu, kuten aina ennenkin, tai vaihtoehtoisesti ongelmat kasautuvat ja elämä ajautuu huonompaan suuntaan.

Harjoitus: Suunnittele tulevaisuuttasi onnistumisen kokemuksesta käsin

Onneksi olen saanut oppia LCF Life Coach -koulutuksen aikana monia harjoituksia, joiden avulla on mahdollista päästä yli nykyhetken rajoittavista uskomuksista ja suunnitella omaa toimintaa halutusta lopputuloksesta käsin. Vaikka suosittelen harjoitusten tekemistä valmentajan avustuksella, pääset silti hyvään alkuun vastaamalla alla oleviin kysymyksiin esimerkiksi kirjoittamalla:

  1. Miltä sinusta tuntuu, kun olet päässyt tavoitteeseesi? Tuntuuko olosi kenties itsevarmemmalta? Ajatteletko yhä samoin itsestäsi ja mahdollisuuksistasi?
  2. Katso nyt tulevaisuudesta käsin nykyhetken minääsi ja mieti, minkälaisia vinkkejä voisit antaa itsellesi. Minkälaisten välitavoitteiden kautta olet päässyt päämäärääsi? Entä miten sinun asenteesi tai lähestymistapasi on täytynyt muuttua matkan varrella?

Kysymysten tarkoituksena on auttaa sinua luomaan toimintasuunnitelma sellaisessa mielentilassa, jossa nykyhetken pelkosi ja epäilyksesi eivät rajoita sinua. Kun katsot tavoitteitasi tulevaisuudesta käsin, olet jo onnistunut saavuttamaan ne.

Vaikka väliaskeliin on saattanut liittyä pelkoja ja pettymyksiä, olet jo keksinyt keinot päästä eteenpäin niistä huolimatta. Et enää mieti, uskaltaisitko, ja piehtaroi uhkakuvissasi, vaan kysyt itseltäsi ainoastaan ”miten”. Olet toki valmis ottamaan vastuuta ja menemään epämukavuusalueellesi, mutta samaan aikaan luotat myös siihen, että jokaiseen vastaan tulevaan ongelmaan on olemassa ratkaisu. Lisäksi tieto siitä, ettet joudu ottamaan kaikkia väliaskeleita ”nykyhetken minänäsi”, saattaa auttaa sinua suunnittelussa: Sinun ei tarvitse ottaa kuin ensimmäinen askel tämänhetkisiin taitoihisi ja itsevarmuuteesi tukeutuen. Loput askelista ottaa tulevaisuuden minäsi väliaskelten ja uusien onnistumisen kokemusten vahvistamana.

Suuntaa huomiosi tietoisesti siihen, mihin voit vaikuttaa

Mikäli koet, että mielessäsi pyörii jatkuvasti menneisyyden kivuliaat kokemukset, tulevaisuuden uhkakuvat tai erilaiset haitalliset uskomukset itsestäsi, tee loppuun vielä seuraava harjoitus:

Jaa A4-kokoinen paperi kolmeen osaan (tämä onnistuu helpoiten, kun asetat paperin vaakasuoraan). Jos haluat, voit tehdä pienen rentoutumisharjoituksen ennen kuin vastaat alla oleviin kysymyksiin.

  1. Kirjoita ensimmäiseen osioon asioita, joista voit päättää ihan itse. Mistä asioista juuri sinä olet vastuussa? (Suosittelen, että listaat tavoitteeseesi liittyviä asioita, mutta halutessasi voit tehdä tämän harjoituksen miettimällä myös koko elämääsi.)
  2. Listaa toiseen osioon asioita, joihin voit vaikuttaa ainakin joiltain osin. Miten voit vaikuttaa esimerkiksi työpaikan ilmapiiriin omalla käytökselläsi, vaikka työparillasi olisikin taipumusta negatiivisuuteen? Miten voit vaikuttaa omaan ajankäyttöösi? Keneltä voisit ainakin kysyä apua?
  3. Lopuksi täytä kolmas osio asioilla, joihin sinulla ei ole minkäänlaista vaikutusvaltaa. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi tietyn ihmisen mielipide sinusta, koronakriisin kesto tai sinulle rakkaan ihmisen elinaika.

Kun olet tehnyt tämän tehtävän, pyri päästämään tietoisesti irti niistä asioista, joihin et pysty itse vaikuttamaan. Huomiosi saattaa kyllä palata uhkakuviin, mutta kun palautat katseesi kerta toisensa jälkeen rauhallisesti takaisin asioihin, joihin voit itse vaikuttaa, alkaa ajattelutapasi vähitellen muuttua ja olosi tuntua vahvemmalta. Voit edelleen kirjoittaa huolistasi päiväkirjaasi tai puhua niistä ystävillesi muutamia minuutteja päivässä, mutta pidä sen jälkeen huoli siitä, että huomiosi pysyy kiinnittyneenä vaikutuspiirissäsi oleviin asioihin. Mieluiten sellaisiin, joita olet valmis työstämään aktiivisesti.

Voit lukea lisää uskomuksista täältä.

Kohti omaa yritystä

Kuva aarrekarttatyöpajasta.

Kuluva vuosi on lähtenyt paremmin käyntiin kuin uskalsin edes toivoa. Olen päässyt ohjaamaan ensimmäisen ryhmävalmennukseni, perehtynyt parisuhde- ja sinkkuvalmennuksiin, osallistunut useisiin eri webinaareihin ja aloittanut tekemään valmennuksia tuntemattomien asiakkaiden kanssa. Lisäksi olen saanut uskomattoman upeita yhteistyömahdollisuuksia: minua pyydettiin luennoimaan syksyllä psykoterapeuteille sukupuolen moninaisuuden huomioon ottamisesta asiakastyössä, ja lisäksi Turun Setasta kyseltiin, jos voisin tarjota jonkinlaisia jäsenetuja yhdistykseen kuuluville. Juuri, kun olin alkanut ajatella, että entisestä pääaineestani, sukupuolentutkimuksesta, ei tule olemaan mitään hyötyä valmentajan työssä!

Ryhmävalmennus polttariseurueelle

Ensimmäisen ryhmävalmennukseni osallistujajoukko koostui polttariseurueesta. Osallistujia oli yhteensä kuusi, ja osan heistä tunsin ennestään ja osa taas oli vähän vieraampia. Valmennus alkoi kirjoitusharjoituksella, jonka avulla kartoitimme, minkälaista unelmaelämä voisi olla (tai vaihtoehtoisesti unelmien parisuhde). Sen jälkeen osallistujat saivat leikata lehdistä kuvia, jotka muistuttivat heitä heidän unelmistaan ja tavoitteistaan, ja liimata niitä pahville. Lopuksi pohdimme vielä toisen kirjoitusharjoituksen avulla, minkälaisten väliaskelten avulla tavoitteisiin voitaisiin päästä: Mistä kannattaisi luopua? Mitä olisi mahdollista tehdä toisin? Mikä voisi olla ensimmäinen konkreettinen askel oikeaan suuntaan?

Olen saanut paljon positiivista palautetta sekä ensimmäisestä ryhmävalmennuksestani että yksilövalmennuksista. On ollut mahtavaa nähdä, miten asiakkaat ovat saaneet otettua konkreettisia edistysaskelia, kohdattua pelkoja ja oivallettua, mikä heille on oikeasti tärkeää. Moni on tullut valmennuksiin ajatellen, että tarvittavat edistysaskeleet on otettava hampaat irvessä, pelkoa vastaan taistellen, ja lähtenyt kotiin tuntien, että myös matkan varrella voi olla hauskaa.

Pelon voittaminen sopivien välitavoitteiden avulla

Itse ei aina huomaa, minkälaisia tunteita edistysaskeleiden ottaminen herättää. Mielessä on ehkä seuraava välitavoite ja vahva päätös hoitaa homma äkkiä pois alta, mutta jokin siinä silti tökkii. Pelottaa liikaa, tai jostain syystä ei vain saa aloitetuksi.

Otan nyt esimerkin omasta elämästäni: Heti, kun olin lupautunut puhumaan psykoterapeuteille sukupuolen moninaisuudesta, sisälläni heräsi pelko. Muistin jännittäväni ihan tavallisten opiskelijoiden edessä puhumista, enkä tiennyt, miten voisin nauttia tulevasta tapahtumasta. Voisin kyllä hyväksyä jännitykseni ja hoitaa homman pois alta tunteeni sivuuttaen, mutta en halunnut pakottaa itseäni taas kerran johonkin, johon en ole vielä valmis. Lopulta päätin lähestyä asiaa valmennuksen avulla (toisen valmentajan avustuksella).

Määriteltyäni itselleni seuraavat välivaiheet pelkoni alkoi vähitellen muuttua ihan aidoksi innostukseksi ja kiitollisuudeksi saamastani mahdollisuudesta:

1) Harjoittele läsnäoloa arjessa. Aina kun huomaat miettiväsi etukäteen seuraavia sanojasi, koska jännität, pysähdy hengittämään ja valitse luottaa siihen, että oikeat sanat kyllä löytyvät oikealla hetkellä.

2) Tee pieniä esiintymisharjoituksia (puhun kaverin häissä parin viikon päästä).

3) Poista turhat vaatimukset: keskity siihen, mikä on kaikkein tärkeintä, ja luovu niistä vaatimuksista, joita et pysty täyttämään vielä pitkään aikaan.

4) Hanki lisää rohkeutta tekemällä ryhmävalmennuksia.

5) Palkkaa esiintymisvalmentaja tai pyydä (kokeneemmilta) akateemisilta kavereilta palautetta esityksestä. Tunnista vahvuutesi ja heikkoutesi, ja jälleen kerran, luovu niistä vaatimuksista, jotka eivät ole tällä hetkellä realistisia.

6) Aloita yritysvalmennusten tekeminen. Mene kohti suurempaa ja pelottavampaa yleisöä.

7) Pidä esitelmäsi innostuneena ja itseesi luottaen. Tee parhaasi ja ole samalla armollinen itsellesi.

Mieti, millaisia väliaskeleita sinä voisit ottaa saavuttaaksesi tavoitteesi rennossa mielentilassa, matkasta samalla nauttien.

Valmiiden töiden esittelyä.

Pelkojen kohtaaminen vapautti elämään unelmaelämää tässä ja nyt

Olen vähitellen oppinut ajattelemaan, että uusien asioiden tekeminen ja mukaan meneminen ovat paljon tärkeämpiä asioita kuin täydellisyyden tavoittelu.

Aloitin vapaat keskustelutunnit yksityisen englannin opettajan kanssa noin neljä viikkoa sitten. Olen tavannut opettajaani viikon välein, ja suhteeni englannin kieleen on alkanut vihdoinkin muuttua. Kuukauden mittaan olen joutunut kyseenalaistamaan monia uskomuksiani ja vähitellen jopa hyväksynyt sen tosiasian, etten voi opetella kaikkia lauseita ulkoa ja kontrolloida tulevia keskustelutilanteita etukäteen.

Liian suuret kuvitelmat itsestä muodostuvat helposti syyksi lykätä tekemistä

Keskeisin syyni vältellä englannin puhumista vuodesta toiseen on ollut uskomukseni siitä, että voin korjata puutteeni jonkin intensiivikurssin avulla heti kun minulla vain on aikaa ja rahaa osallistua sellaiselle. Että minun ei tarvitse laskeutua aloittelijan tasolle ja tehdä virheitä ihailemieni ihmisten nähden.

Vasta kun hyväksyin sen tosiasian, etten voi päästä samalle tasolle monta kertaa vaihdossa olleiden opiskelukavereideni kanssa muutoin kuin kulkemalla itse samaa reittiä, olin valmis kohtaamaan todellisen tasoni. Vähitellen ymmärsin luoneeni itselleni täysin epärealistisen kuvan siitä, mitä osaan ja miten nopeasti uusia kieliä voi oppia.

75 minuutin pituisten vapaiden keskustelutuntien aikana näin ja koin konkreettisesti sen, miten virheitä on mahdotonta välttää puheenaiheiden vaihdellessa spontaanisti. Niin paljon kuin olisinkin halunnut tavoitella täydellisyyttä, ulkoa opeteltuihin lauseisiin turvautuminen ei yksinkertaisesti ollut enää vaihtoehto! Ja hyvä niin, sillä vähitellen opin juuri virheitä tekemällä päästämään irti pakonomaisesta tarpeestani kontrolloida kaikkea, ja aloin arvostaa rohkeutta loppuun asti hiottujen suoritusten sijaan.

Pienet onnistumisen kokemukset motivoivat tekemään töitä jatkossakin unelmien eteen

Kun viime viikolla kohtasin pari vähän haastavampaa englanninkielistä asiakasta, yllätyin samalla todella positiivisesti. Keskittymistä häiritsevä jännitys oli poissa, enkä tuntenut enää halua paeta paikalta, vaikka suoritukseni oli kaikkea muuta kuin täydellinen. Sen sijaan, että olisin miettinyt omia vastauksiani etukäteen, onnistuin kuuntelemaan tarkasti, mitä toinen osapuoli sanoi. Lisäksi negatiivinen sisäinen puhe loisti kerrankin poissaolollaan sekä itse keskustelun aikana että sen jälkeen. Pystyin jopa suoriutumaan hermostumatta tilanteesta, jossa kolme turistia puhui lähes päällekkäin hankalalla aksentilla ja työkaverini seisoi selkäni takana!

Eroon ”sitten kun” -elämästä

Tärkein pelkojen kohtaamisen myötä tapahtunut muutos elämässäni on ollut läsnäolon lisääntyminen. Sen sijaan, että siirtäisin itselleni merkityksellisiä mutta pelottavalta tuntuvia asioita jatkuvasti eteenpäin, olen oppinut menemään epämukavuusalueelleni vapaaehtoisesti askel kerrallaan.

Ennen pelkojen kohtaamista elin elämää, jossa toistelin säännöllisesti itselleni sen kaltaisia lauseita kuin ”sitten, kun olen saavuttanut riittävän hyvän kielitaidon, voin matkustella”, ”sitten, kun olen onnistunut hankkimaan vahvan ja kiinteän kehon, voin alkaa deittailla” ja ”sitten, kun osaan kirjoittaa tarpeeksi hyvin, voin jakaa tekstejäni”.

Enää en kuitenkaan aseta tällaisia rajoituksia itselleni, vaan olen päättänyt tehdä kaikkia yllä mainitsemiani asioita jo nyt. Mikään muu kuin oma asenteeni ei estä minua ottamasta joka päivä pieniä askeleita kohti tavoitteitani: voin puhua epätäydellistä englantia, kirjoittaa erilaisia tekstejä ja jopa deittailla ennen kuin olen saavuttanut jotakin sellaista, mistä voin olla todella ylpeä.

Voin vihdoinkin todeta hetkeäkään itseäni epäilemättä, etten ole enää valmis uhraamaan omaa onnellisuuttani ja hyvinvointiani sen vuoksi, että joku toinen arvostaisi minua. Haluan elää unelmaelämääni jo nyt, vaikka se tarkoittaisikin keskinkertaisuutta tai jopa aloittelijan tasolle pudottautumista.

Haluatko lukea tästä aiheesta lisää?

Täältä pääset lukemaan, miten kohtasin pahimman pelkoni.

Täällä taas kerron, miksi on tärkeää uskaltautua omalle epämukavuusalueelle.

Mikä on tärkein askel, joka sinun tulisi ottaa kohti unelmaasi?

Jos haluan käyttää termiä vetovoiman laki, määrittelen sen alitajunnan kyvyksi keksiä erilaisia keinoja päämäärän saavuttamiseksi.

Liityin joku aika sitten Saa mitä haluat -nimiseen facebook-ryhmään, joka perustuu Ilkka Koppelonmäen samannimiseen kirjaan. Ryhmästä saa melko hyvän kuvan siitä, minkälaisiin asioihin valmennusta kaipaavat ihmiset uskovat ja mikä on vielä epäselvää. Viime viikolla aloituksissa esiin nousi kaksi itseäni mietityttämään jäänyttä asiaa: vetovoiman lakiin luottaminen ja kysymys siitä, miksi unelmia myydään, kun niiden saavuttamiseen ei kuitenkaan anneta konkreettisia ohjeita.

Miksi unelmien saavuttamiseen ei anneta konkreettisia ohjeita?

Koska jokaisen unelmien ainakin tulisi olla omannäköisiä, henkilökohtaisiin arvoihin perustuvia ja saavutettavissa olevia, ei ole olemassa tiettyä toimintasuunnitelmaa, joka toimii kaikille. Lisäksi jokaiseen yksittäiseen unelmaan on olemassa lukuisia erilaisia polkuja, ja jopa huolella suunniteltuja, kaikkein yksityiskohtaisimpiakin toimintasuunnitelmia joudutaan muokkaamaan moneen kertaan matkan varrella.

Voiko pelkällä ajattelulla saavuttaa villeimmät unelmansa?

Yksi suosikkivalmentajistani on Alexander Heyne, joka pyörittää YouTube-kanavaa nimeltä Modern Health Monk ja suhtautuu varsin kriittisesti vetovoiman lakiin. Myös Heyne opettaa erilaisia visualisointimenetelmiä ja korostaa ajatusten voimaa, mutta hän kritisoi voimakkaasti teoksia ja valmentajia, jotka väittävät, että pelkällä ajattelulla voi saavuttaa haluamiaan asioita. Heyne itse peräänkuuluttaa tapojen voimaa, jolloin tullaan melko lähelle Koppelonmäen painottamia pieniä päivittäisiä askeleita kirjassa Saa mitä haluat.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että edes pienet päivittäiset askeleet eivät riitä, mikäli toimintaan ei sisälly joka päivä jotakin uutta opittavaa. Rimaa on nostettava heti, kun jokin asia alkaa sujua!

Esimerkki omasta elämästäni

Itse meinasin jäädä vähän aikaa sitten jumiin kielitaitoa koskevan tavoitteeni kanssa, koska päädyin harjoittelemaan joka päivä samalla tavalla: kirjoittamalla englanninkielistä päiväkirjaa. Vaikka aiheet vaihtelivat jatkuvasti ja kehitystä tapahtui, oivalsin muutama päivä sitten, ettei se riitä. Jos todella haluan kehittyä puhujana ja esiintyjänä, tarvitsen yksityisiä englannin tunteja (tai puhetaidon kursseja) ja paljon käytännön harjoituksia. (Seuraava askeleeni onkin valmentaa itseni kohti elämäni ensimmäistä yksityistuntia.)

Siinä missä entinen minäni on halunnut sinnikkäästi uskoa, että voin muuttaa ajatusmallini ja sitä kautta tunnekokemukseni kotoa käsin, nykyinen minäni suostuu myöntämään, että itsevarmuus ja taidot kasvavat vain kokemuksen kautta. Oikopolkuja ei ole. Voin helpottaa oloani sanomalla itselleni, että ensimmäisellä kerralla riittää se, että saavun paikalle, mutta se ei kuitenkaan poista vähemmän miellyttäviä tuntemuksia. Tiedän jo valmiiksi, että sydämeni tulee hakkaamaan häiritsevän lujaa, ja tulen tuntemaan kiukkua siitä, että minun pitää ”näyttää tyhmältä” ammattilaisen edessä.

Muutos vaatii aina käytännönharjoituksia positiivisen ajattelun tueksi

Voin treenata asennettani ja oppia toimimaan koko ajan luontevammin epämukavuusalueellani, mutta ajatusmallini eivät muutu pelkästään visualisoimalla, tai edes terapialla. Sen sijaan minun on saatava onnistumisen kokemuksia ja todistettava itselleni, että virheet eivät ole niin vakavia kuin kriittinen minäni kuvittelee niiden olevan. Ilman vastatodisteita, uudet, terveemmät ajatukset eivät yksinkertaisesti juurru ja vähitellen korvaa vanhoja ajattelutapojani.

Jos haluan käyttää termiä vetovoiman laki, määrittelen sen alitajunnan kyvyksi keksiä erilaisia keinoja päämäärän saavuttamiseksi. Visualisointi ja aarrekarttojen tekeminen voivat olla hyviä keinoja haaveilla isommin ja pysyä motivoituneena matkan varrella. Puhumattakaan siitä, että eteneminen on paljon helpompaa, kun tietää, mihin on matkalla.

Täältä voit lukea lisää vetovoimanlaista.

Kysy itseltäsi joka päivä, mikä on tärkein askel, jonka voit tänään ottaa kohti unelmaasi

Kun sinulla on selkeä päämäärä ja valitset olla itsellesi täysin rehellinen, pystyt aina määrittelemään seuraavan tarvittavan askeleen kohti unelmaasi. Oma neuvoni on se, ettet jatkossa kysy itseltäsi pelkästään sitä, mikä on pienin askel, jonka voit ottaa tavoitteesi eteen tänään, vaan mikä on kaikkein tärkein askel, joka sinun tulisi ottaa.

Ainakin minä aion jatkossa kysyä itseltäni joka päivä, viekö tämä kyseinen askel minua oikeasti eteenpäin, vai olisiko taas aika nostaa rimaa ja tehdä asioita vieläkin suuremmin.

”Universumi ei voi auttaa sinua” – Ajatuksia teoksesta Menisit ennemmin terapiaan: Rehellinen self help -kirja

Ajatusmalleilla on suuri vaikutus yksilön toimintaan, mutta liian mustavalkoisia tulkintoja ”vetovoimanlaista” on syytä välttää.

Luin viime kesänä Ilkka Kiven teoksen Menisit ennemmin terapiaan: Rehellinen self help -kirja. Siinä Kivi (7, 2018) hyökkää jo heti kirjan ensimmäisillä sivuilla Salaisuus-tyyppistä vetovoimanlakipuhetta vastaan ja kirjoittaa:

”Universumi ei voi auttaa sinua. Se ei tiedä, mitä sinä haluat, eikä sitä kiinnosta ottaa selvää. Tämä ei johdu siitä, että universumi olisi keskustapoliitikko, vaan siitä, että tämä ei ole sille mahdollista, koska kosmos on ääretön klöntti aikaa ja avaruutta – siinä kaikki.”

Varmista, ettet halua uskoa johonkin vain siksi, ettet jaksa nähdä vaivaa sen eteen

Uskoitpa sitten jumalalliseen johdatukseen tai universumin kykyyn järjestellä asioita puolestasi, varmista, ettei kyse ole pyrkimyksestä saada asioita ilmaiseksi ja välttää vastuun ottamista.

Jos uskot, että asioilla on tapana järjestyä ajan kanssa omalla painollaan, saatat lykätä epämiellyttäviltä tuntuvia asioita loputtomiin. Tai mikä pahinta, havahdut muutoksen tarpeeseen vasta siinä vaiheessa, kun olet aivan pohjalla.

Universumi ei keksinytkään keinoa toimittaa sinulle lisää rahaa, vaan sen sijaan viimeisenkin luottokortin luottoraja tuli vastaan. Sinun olisi ehkä sittenkin pitänyt itse ryhtyä hommiin ja hankkia taitoja, jotka mahdollistavat paremman työpaikan saamisen; tai karsia menojasi, jos haluat pitää asiat ennallaan.

Vaikeiden tunteiden pakeneminen ei auta

Oppaat, jotka väittävät, että kaikki olosuhteet ovat seurausta omista ajatuksistasi ja kehottavat ”vaihtamaan kanavaa” heti, kun epämiellyttävä tunnetila iskee, usein vain pahentavat asioita.

Kun epäonnistut, tunnet pettymystä. Sen jälkeen taas tunnet syyllisyyttä negatiivisista tuntemuksistasi, mikä vaan vahvistaa niitä entisestään, ja lopulta haluat lopettaa koko uuden elämäntapasi.

Et kerro rehellisesti ongelmistasi tai pyydä apua, vaan sen sijaan toivot, että ne ratkeavat itsestään rukoilemalla tai visualisoimalla. Ja kun niin ei sitten käykään, syytät itseäsi uskon puutteesta.

Ajatukset ja uskomukset ovat työkaluja, eivät esteitä tai ongelmien poistajia

Kivi (81, 2018) kertoo sanovansa itselleen tiukan paikan tullen lauseen: ”Hyväksyn tämän hetken ja olen siitä kiitollinen”. Tämän jälkeen hänen aivonsa rauhoittuvat ja lakkaavat pohtimasta, miten asioiden pitäisi olla. Aivot hyväksyvät tilanteen ja lakkaavat taistelemasta sitä vastaan.

Vähitellen kokemuksesta alkaa löytyä myös sellaisia hyviä puolia, jotka muuten jäisivät hoksaamatta. Itse ajattelen ongelmia kohdatessani, että onneksi tämä tapahtui nyt, eikä esimerkiksi kymmenen vuoden päästä paljon suuremman yleisön edessä. Nyt minulla on hyvin aikaa korjata tilanne.

Vetovoimanlakia tai ei, ajatusten kanssa on syytä olla tarkkaavainen

Vetovoimanlaissa on kaikesta huolimatta kuitenkin myös pointtinsa, kunhan siihen ei suhtauduta liian mustavalkoisesti.

Kuten olen jo aikaisemmin kirjoittanut, ajatukset muuttuvat helposti uskomuksiksi, joista tulee lopulta osa identiteettiä ja päivittäistä toimintaa. Esimerkiksi oppimiseen liittyvät uskomukset ohjaavat valintojamme: huonoksi opiskelijaksi itsensä mieltävä ihminen ei yleensä käytä yhtä paljon aikaa tentteihin lukemiseen kuin hyväksi opiskelijaksi itsensä mieltävä, ja lopulta identiteetistä tulee itseään toteuttava ennuste.

Näin ollen positiivinen minäkuva saattaa auttaa sinua pärjäämään paremmin elämässäsi, kokeilemaan rohkeammin uusia asioita ja pääsemään nopeammin yli vastoinkäymisistä. Mutta jos sen sijaan kuvittelet, että voit saada hyvän arvosanan pelkkien uskomustesi ansiosta, mahdollisimman pienellä työmäärällä, niin tulet varmasti pettymään.

Lopulta teot ratkaisevat

Ajatukset saattavat johtaa epämiellyttäviin tunteisiin ja hankaloittaa merkittävästi asioiden tekemistä, mutta lopulta kuitenkin teot ratkaisevat.

Jos esimerkiksi ajattelet, että luokkataustasi on ongelma ja se ei saa missään nimessä näkyä, sosiaalisista tilanteista tulee ahdistavia. Mutta jos sen sijaan olet tietoinen taustaasi liittyvistä vahvuuksista ja ajattelet, ettei menneisyytesi määrittele sitä, miten pitkälle tulet pääsemään elämässäsi, olotilasi muuttuu ihan toisenlaiseksi.

Vaikka yhteiskunnallinen eriarvoisuus ei poistu pelkkiä uskomuksia muuttamalla, suhteesi esteisiin ja ongelmiin voi muuttua, kun suuntaat ajatuksesi sellaisiin asioihin, joihin voit itse vaikuttaa. Sinun on ehkä helpompi olla itsesi kanssa ja tehdä rohkeita valintoja, jos luet samanlaisista lähtökohdista tulevien ihmisten elämäkertoja ja onnistumistarinoita sen sijaan, että lukisit päivittäin kertomuksia rakenteellisesta syrjinnästä.

Kun uskot omiin mahdollisuuksiisi, saatat nähdä esteet jopa mielenkiintoisina haasteina sen sijaan, että pelkäisit aina pahinta.

Lue lisää vetovoimanlaista täältä.

Nopea oppiminen vaatii epämukavuusalueelle menemistä

Hienointa on, kun oppii menemään epämukavuusalueelleen ja huomaa pärjäävänsä siellä.

Useissa tutkimuksissa on tullut esille, että pelko ja liiallinen stressi ehkäisevät oppimista. Nämä tunteet sekä häiritsevät keskittymistä että estävät tarttumasta toimeen. Sen sijaan oppimisen kannalta positiiviset tunnetilat, kuten hauskuus, uteliaisuus ja innostuminen, puolestaan nopeuttavat ja helpottavat oppimista.

Asia ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen, sillä useimmiten uuden oppiminen tapahtuu epämukavuusalueella.

Takaperoisuuden laki

Mark Manson (2018, 16) kirjoittaa takaperoisuuden laista, jonka mukaan mukavilta tuntuvat asiat johtavat helposti ongelmiin, kun taas ikävältä tuntuvia asioita tekemällä pääsee usein parhaaseen lopputulokseen.

Vastineeksi kuntosalilla hankitusta lihassärystä saa terveemmän kehon, ja liike-elämässä sattuneet takaiskut auttavat hahmottamaan, mitä menestykseen tarvitaan. Lisäksi myös omien puutteiden ja epävarmuuksien paljastaminen avoimesti tekee ihmisestä itsevarmemman ja karismaattisemman, vaikka se ei välttämättä heti siltä tuntuisikaan. Manson kirjoittaa:

Kaikki tavoittelemisen arvoinen ansaitaan siten, että siedetään saavutukseen liittyvää epämukavuutta. Itselleen tekee karhunpalveluksen, jos yrittää millään tavalla välttää tavoitteeseen liittyviä huonoja puolia tai teeskennellä, ettei huonoja puolia olekaan. Kärsimyksen välttäminen on kärsimystä. Vaatii ponnistelua välttää ponnistelua. Epäonnistumisen kiistäminen on epäonnistumista. Nolojen kömmähdysten peittely aiheuttaa lisää häpeää. (Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan – Nurinkurinen opas hyvään elämään, 117)

Opettele kyseenalaistamaan epävarmat ajatuksesi

Salaisuus on siinä, että tiedostaa omat epävarmat ajatuksensa ja sen mitä ne tekevät tunnetasolla. Kun epävarmuuden tai ahdistuksen tunne iskee, taustalla on useimmiten joko vertailu toisiin ihmisiin tai syvälle pinttynyt uskomus omista kyvyistä ja kehittymismahdollisuuksista.

Niko ja Makke Leppänen kirjoittavat kirjassaan Itseluottamus – Kestomenestys mielessä (2017, 186-188) siitä, miten matka ulos sisäisistä rajoitteista alkaa omien ajatusten kyseenalaistamisesta. Koska mieli ei voi samaan aikaan tuottaa sekä epävarmoja ajatuksia että luovia ideoita, yksi parhaista keinoista päästä eroon epävarmuudesta on lähteä tekemään asioita siitä huolimatta ja ”pakottaa” mieli tuottamaan uusia ajatuksia.

Esimerkki omasta elämästäni

Yksi pahimmista peloistani on englannin puhuminen akateemisten ihmisten edessä, ja mielelläni välttelen sitä viimeiseen asti.

Siitä huolimatta, että olen lukenut useita kirjoja kasvun mielentilasta ja pyrkinyt kehittämään omaa ajatteluani joustavampaan suuntaan, epämukavuusalueella ollessani palaan helposti suljettuun ajattelumalliin. Jos esimerkiksi käytän vahingossa väärää prepositiota, saatan ajatella, että vuosikausien englannin opiskelu on ollut ihan turhaa, kun en kuitenkaan osaa mitään.

Sen sijaan, että kyseenalaistaisin ajatukseni siitä, että väärän preposition valitseminen merkitsee sitä, etten tule koskaan osaamaan englantia riittävän hyvin voidakseni puhua sitä arvostamieni ihmisten kuullen, päädynkin vahvistamaan haitallisia uskomuksiani.

Epämiellyttävien tunteiden kaava

Yleensä epämiellyttävät tunteet syntyvät seuraavista tekijöistä:

1) niille antamistasi merkityksistä

2) välttelyn aiheuttamista seurauksista

Mikäli ajattelen, että on häpeällistä olla jäljessä kielitaidon suhteen niitä, jotka ovat tottuneet käyttämään englantia päivittäin ja olleet esimerkiksi vaihdossa, tunnen todennäköisesti oloni jännittyneeksi heidän seurassaan. Ja jos kaiken lisäksi vielä pakenen kielenkäyttötilanteita, vahvistan uskomustani siitä, etten ikinä yllä heidän tasolleen. Lopulta uskomuksestani tulee itseään toteuttava ennuste.

Oletko innostunut saamastasi tilaisuudesta ja uuden oppimisesta vai pelkäätkö mokaamista?

Koska emme kuitenkaan voi hallita kaikkia ajatuksiamme, emme myöskään voi päättää milloin ja missä pelko ottaa vallan. Sen sijaan voimme kysyä itseltämme, mistä tuntemamme pelko tulee ja mitä se juuri tässä tilanteessa merkitsee. Usein jo kysymys itsessään vie meidät refleksiivisempään olotilaan, pois siitä ajattelusta, joka luo pelkoa ja ahdistusta. (Leppänen & Leppänen 2017, 118-119.)

Voimme myös yrittää tulkita kokemamme energiapurkauksen toisin: jännitys tai pelko voidaan käsittää myös innostukseksi tai inspiraatioksi. Tämä kuitenkin vaatii useimmiten pitkäaikaista harjoittelua ja opittujen ajatusmallien jatkuvaa kyseenalaistamista. Lisäksi uusia jännityksen aiheita löytyy jatkuvasti lisää.

Opettele menemään vapaaehtoisesti epämukavuusalueellesi askel kerrallaan

Suurin haaste onkin siinä, että oppii menemään epämukavuusalueelleen vapaaehtoisesti ja huomaa samalla pärjäävänsä vaikeista tunteistaan huolimatta. Usein pinttyneet ajatusmallit eivät noin vain katoa, vaikka kuinka yrittää sovittaa uusia ajatusmalleja niiden päälle. Ties kuinka monta kertaa olen itsekin vannonut keskittyväni vain omaan suoritukseeni ja kilpailevani vain itseni kanssa, ja lopulta häpeä on kuitenkin vienyt voiton. Niinpä jäljelle onkin jäänyt vain yksi vaihtoehto: tunteiden kanssa elämään oppiminen.

Olen alkanut käydä kylmässä suihkussa (ainakin toistaiseksi) joka päivä todistaakseni itselleni, että voin pysyä päätöksissäni, tuntui miltä tuntui. Jälkeenpäin on aina ollut voittajafiilis, vaikka sitä ennen mieleni on tehnyt kaikkensa puhuakseen minut ympäri. Ja osittain juuri siksi se on menettänyt valtaansa minuun. Tiedän, että muutaman minuutin epämukavuuden jälkeen oloni on paljon pirteämpi ja itsevarmempi koko päivän, enkä enää sorru yhtä helposti nukkumaan päiväunia tai syömään herkkuja. Myöskään epämukavuuden tunne ei ole minulle enää syy lykätä velvollisuuksien hoitamista.

Jos haluat lukea lisää epämukavuusaluella toimimisesta, lue täältä miten kohtasin pahimman pelkoni. Täältä puolestaan voit lukea, mihin pelkojen kohtaaminen johti.

Ajatuksia positiivisen ajattelun ja visualisoinnin voimasta/voimattomuudesta

Joka paikassa korostetaan nykyään positiivista ajattelua, unelmien visualisointia sekä itsensä vahvistamista ”olen kaunis ja menestyvä” -tyyppisin lausein. Oppien mukaan on otettava vastuu menneisyyden tapahtumista ja ymmärrettävä, miten omat ajatukset ja tunteet luovat tulevaisuutta. Vaikka olenkin samaa mieltä siitä, että sanoilla ja uskomuksilla on valtava merkitys yksilön minäkuvan ja identiteetin rakentumiseen, edellä kuvaamaani ajatteluun liittyy kuitenkin monenlaisia ongelmia.

Tulen itse uskovaisesta perheestä, ja tunnistan siksi ajatusten voimaa korostavan puheen ja kristinuskon välillä paljon yhtäläisyyksiä. Molemmissa tapauksissa uskotaan pahimmillaan voimaan, joka ratkaisee ongelmia ihmisen puolesta ilman, että tämän tarvitsee itse tehdä asialle mitään. Olipa kyseessä sitten rukouksiin vastaava Jumala tai ihmisen ajatuksiin reagoiva universumi, tai vaikkapa ihan vain usko positiivisten ajatusten voimaan, niin mitään ei tapahdu ilman aktiivisia tekoja.

Vaikka jälkikäteen koko ajatus tuntuu ihan uskomattomalta, onnistuin lapsuudessani kuitenkin kasvamaan ajatteluun, jonka mukaan Jumala voisi antaa ihmiselle vieraan kielen armolahjana. En pitänyt tippaakaan vieraiden kielten opiskelusta, mutta en siitä huolimatta lakannut toivomasta, että Jumala vastaisi rukouksiini ja yhtäkkiä vain osaisin englantia. Siitä huolimatta, että kasvoin vähitellen ulos uskomuksistani herättelin usein toiveita ”ihmepillereistä” eli intensiivikursseista, jotka korjaisivat lyhyessä ajassa aukot yleissivistyksessäni. Ja toisinaan yhä edelleen toivoni herää visualisoinnin voimaa korostavia tekstejä lukiessani: mitä jos sittenkin voisin päästä vähän helpommalla ja saada asioita ilmaiseksi ihan vain uskomalla niihin?

Nuorempana minulle ei ollut mikään ongelma uskoa ulkonäön voimaan: jos vain pukeutuisin samalla tavalla kuin menestyjät, pääsisin varmasti heidän joukkoonsa. Perheeltäni olin oppinut vähättelemään korkeasti koulutettujen ihmisten osaamista ja ammattitaitoa, joten ei ollut myöskään kovin vaikea ajatella, että opiskelen sitten joskus. Käytän muutaman kuukauden aikaa lähes yötäpäivää opiskeluun ja korvaan uhrauksellani kaikki menneisyydessä hukkaamani työtunnit.

Uskomuksiani vahvistivat Salaisuuden kaltaiset teokset, jossa kerrottiin, miten ajatuksemme luovat todellisuutta. Opas neuvoi, etten saa tuntea kielteisiä tunteita, sillä vedän niillä puoleeni onnettomuuksia. Sen sijaan positiivisilla, vahvoja tunteita aikaansaavilla ajatuksilla, voidaan tehdä mistä tahansa unelmasta totta.

Ajatellaanpas nyt vähän uudelleen. Sulje vaikka silmäsi ja kuvittele tilanne, jossa perintöäsi jaetaan. Mieti, miten sukulaisesi yllättyvät, kun yhtäkkiä selviää, että olet jättänyt jälkeesi miljoonia ja testamentannut rahasi läheisillesi. Unohda itse kuolema ja mieti sitä arvostusta, jota yhtäkkiä saat, kun paljastut hyvin menestyneeksi mutta samaan aikaan nöyräksi ja vaatimattomaksi ihmiseksi, joka ei koskaan nostanut itseään toisten yläpuolelle valtavasta omaisuudesta huolimatta. Tuntuuko kivalta? Ainakin itse nautin ajatuksesta, ja voisin hyvinkin huvitella sillä säännöllisesti. En kuitenkaan usko, että tällä tavalla päästään yhtään lähemmäs rikastumista. Päinvastoin stressaava liiketoimintasuunnitelma ja kiireinen aikataulu onnen kustannuksella toimisivat luultavasti paljon paremmin rikastumisen edesauttajina.

Oikoteihin uskominen tuntuu hyvältä. Ajatus siitä, että opintolainani häviää yhtäkkiä jäljettömiin, saan lottovoiton tai opin uuden kielen silmänräpäyksessä tuntuu vapauttavalta ja menneisyyden virheet korjaavalta. Usko mahdottomiin asioihin antaa luvan siirtää vielä kerran epämieluisaa tekemistä ja tuntea silti vatsan pohjassa kutkuttelevan toivon menestyksestä. Voit valita kuivan tenttikirjan sijaan baari-illan kavereiden kanssa ja vain visualisoida huippuarvosanaa; sitä miltä tuntuu huomata olevansa luonnostaan nero, ilman minkäänlaista vaivannäköä. Voit käyttää rahasi tänään uusiin vaatteisiin, joihin sinulla ei ole varaa, ja lohduttautua ajatuksella, että Jumala/sattuma korjaa asiat tavalla tai toisella.

Toivon todellakin, että maailma olisi sellainen, jossa virheet saisi anteeksi rukoilemalla tai visualisoimalla. Silloin ei olisi yhtä paljon luokkaeroja. Olisi helppoa korjata aukot yleissivistyksessä ja maksaa laskut menneisyyden törttöilystä. Todellisuudessa menestyminen kuitenkin vaatii kovaa työtä, välittömän nautinnon uhraamista ja tulevaisuuteen panostamista. Sen sijaan, että aukot yleissivistyksessä korjattaisiin pikaisilla intensiivikursseilla, oppiminen osoittautuukin odotettua hitaammaksi, eikä mahdollisuutta ottaa nopeasti muut kiinni ja jatkaa sitten samalta viivalta enää olekaan.

Mikäli voisin antaa neuvoja menneisyyden minälleni, kertoisin sille heti ensimmäisenä hyvältä tuntuvien oikoteiden todellisesta hinnasta. Kertoisin, miten kovaa kilpailu on niidenkin ihmisten välillä, joilla ei ole tarvetta paikata menneisyyteen jääneitä aukkoja ja heidän ainoa haasteensa on pysyä jatkuvasti kehittyvän maailman mukana. Poimisin sen yhden ainoan lauseen lapsuuteni Raamatusta, johon nykyään enää uskon (sellaisenaan): ”Usko ilman tekoja on kuollut”.