5 vinkkiä keskittymishäiriön kanssa pärjäämiseen

Opettele tuomaan erityistarpeesi esille ja pyytämään ajoissa apua.

Alla on listattuna viisi vinkkiä, joiden avulla olen sekä alkanut pärjätä paremmin keskittymishäiriöni kanssa että oppinut tukemaan omaa jaksamistani kiireen ja kasvavan kilpailun keskellä. Toivon, että niistä on apua sinullekin!

Vinkki 1: Älä jää yksin ongelmiesi kanssa

Pyri etsimään vertaistukea ja inspiroivia tarinoita ihmisistä, jotka ovat menestyneet hyvin keskittymishäiriöstä tai erilaisista lähtökohdista huolimatta.

Uskalla pyytää apua, ja ole myös mahdollisuuksien mukaan valmis investoimaan tuettuun, omilla ehdoillasi tapahtuvaan oppimiseen. Itse olen hyötynyt todella paljon sekä valmennuksesta että yksityisistä englannin kielen tunneista. Jos raha on sinulle este, pyri löytämään itsellesi samassa tilanteessa oleva työskentelypari, jonka kanssa voitte ratkoa yhdessä ongelmia ja tsempata toisianne.

Kun koet tarvitsevasi apua, älä jää odottamaan, että joku muu (esim. opettajasi) tajuaisi tarjota sitä sinulle oma-aloitteisesti. Mieti etukäteen, mitä todella tarvitset, ja avaa sitten rohkeasti suusi. Useimmiten ihmiset ovat paljon valmiimpia auttamaan kuin uskoisitkaan!

Vinkki 2: Uskalla laittaa oma hyvinvointisi etusijalle

Tiedän, että tämä kohta on paljon vaadittu, ja olen itsekin kamppaillut vuosia sen kanssa, että uskallan laittaa oman hyvinvointini toimeentuloni edelle.

Jos koet jatkuvasti haasteita jaksamisesi kanssa, yritä neuvotella itsellesi helpotuksia työtehtäviisi. Se saattaa tuntua sinusta epäreilulta työkavereitasi kohtaan, mutta toisaalta kenenkään etu ei myöskään ole se, että olet jatkuvasti pahalla päällä ja lopulta palat täysin loppuun.

Joudut ehkä hetken harjoittelemaan tervettä itsekkyyttä, jotta uskallat puhua tarpeistasi silloinkin, kun niistä on ylimääräistä vaivaa muille, mutta vakuutan, että se kannattaa. Itse saatan vaikeina hetkinä pyytää esimerkiksi lupaa keskittyä tiettyyn työtehtävään sen sijaan, että vaihtelisin jatkuvasti eri työtehtävien välillä.

Mikäli työnantajasi ei ole valmis joustamaan millään tavalla tukeakseen hyvinvointiasi, ala miettiä työpaikan vaihtamista. Itselleni ainakin loppuun palaminen on ollut tärkeä muistutus siitä, että mikään rahasumma ei koskaan korvaa henkistä ja fyysistä hyvinvointiani.

Vinkki 3: Älä pakota itseäsi sopeutumaan mahdottomiin olosuhteisiin, vaan usko hyvinvointiasi tukevan työpaikan/oppimisympäristön olemassaoloon

Kun huomaat ajattelevasi, että sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua koko ajan kasvavaan työtahtiin ja meluiseen työympäristöön, pysähdy hetkeksi miettimään, onko se oikeasti totta. Oletko tuonut erityistarpeesi esille työpaikallasi tai ylipäätään miettinyt, minkälaiset pienet muutokset helpottaisivat työssä tai opinnoissa jaksamistasi?

Voisitko kenties lyhentää työaikaasi, palkata itsellesi apua hankalan asian opetteluun tai siirtyä ajan kanssa toisiin tehtäviin? Entä miltä ajatus oman yrityksen perustamisesta kuulostaa?

Voi olla, että et pysty tekemään suuria muutoksia työskentely- tai opiskelukuvioihisi juuri nyt, mutta luultavasti voit muuttaa tilannettasi pidemmällä aikavälillä. Mitä jos alkaisit heti käydä läpi erilaisia työpaikkoja ja selvittää, minkälainen työyhteisö tukisi juuri sinun jaksamistasi?

Vinkki 4: Opi näkemään erilaisuutesi vahvuutena

Ensimmäinen askel positiivisen minäkuvan rakentamiseen on kielteisten uskomusten tunnistaminen. Jos ajattelet jatkuvasti, ettet voi koskaan menestyä rajoitteidesi vuoksi, luultavasti myös vahvistat tätä uskomustasi jokapäiväisellä toiminnallasi

(Lue lisää uskomuksista, joista tulee helposti itseään toteuttavia ennusteita).

Voit aloittaa sillä, että kysyt itseltäsi, minkälaisia uskomuksia sinulla on keskittymishäiriöön ja omiin mahdollisuuksiisi liittyen. Sen jälkeen kysy itseltäsi, mitä vahvuuksia sinulla on ja kuka tai mikä voisi auttaa sinua työstämään heikkouksiasi. Saatat huomata, että heikkoutesi eivät ole pysyviä ominaisuuksia, vaan sen sijaan ne aktivoituvat tietynlaisissa tilanteissa ja ympäristöissä.

Lopuksi kysy vielä itseltäsi, missä olet erityisen hyvä ja ketä sinä voisit auttaa omalla osaamisellasi (esim. ADHD-oireisten sanotaan usein olevan muita luovempia). Voi olla, että saat samalla jonkinlaisen käsityksen unelmatyöstäsi ja vahvuuksistasi työmarkkinoilla.

Vinkki 5: Lopeta vertailu ja keskity auttamaan niitä, joilla on vielä pahempia vaikeuksia

Vertaillessaan itseään muihin ihminen unohtaa helposti sen, missä hän itse on hyvä, ja alkaa sen sijaan tuntea riittämättömyyttä. Itsekin huomaan usein pohtivani, olenko yhtä tehokas tai taitava kuin joku toinen, vaikka voisin yhtä hyvin ottaa selvää asiasta.

Jos oma pärjääminen opinnoissa tai työelämässä mietityttää, kannattaa kysyä suoraan kurssin- tai työnohjaajalta lisätietoja osaamisvaatimuksista. Se, että joku muu on sinua parempi, ei vielä tarkoita sitä, etteikö sinun työpanoksesi tai osaamistasosi olisi riittävän hyvä.

Voit myös kysyä itseltäsi, mitä kaikkea olet jo ehtinyt oppia ja minkälaisia taitoja tulet luultavasti kehittämään lähitulevaisuudessa.

Harjoitus positiivisuuden lisäämiseen

Tähän loppuun haluan tarjota sinulle vielä kaksi hyvää työkalua positiivisen mielentilan ylläpitämiseen: vertaistuen piiriin hakeutumisen ja kiitollisuuspäiväkirjan pitämisen.

Hakeutumalla samojen asioiden kanssa kamppailevien ihmisten pariin, huomaat nopeasti, ettet ole yksin vaikeuksiesi kanssa. Lisäksi opit näkemään, miten monista haasteista olet nyt jo päässyt yli ja miten voit auttaa osaamisellasi niitä, jotka ovat vasta löytäneet nimen vaikeuksillensa.

Kun lisäksi kirjoitat vielä säännöllisesti ylös niitä asioita, joista voit olla kiitollinen tässä ja nyt, muuttuu olotilasi vähitellen luottavaisemmaksi tulevaisuuden suhteen. Halutessasi voit tehdä tämän harjoituksen myös listaamalla positiivisia ominaisuuksiasi kiitollisuuden aiheiden sijaan.

(Mikäli huomaat toistuvasti syyttäväsi itseäsi vaikeuksistasi sen sijaan, että tukisit ja kannustaisit itseäsi, käy lukemassa tämä itsemyötätuntoa käsittelevä postaus.)

Pettymyksiä ja suuria muutoksia

Sain juuri tietää, että pääaineestani ei löydy riittävästi osaamista väitöskirjani ohjaamiseen. Tämä ei tarkoita sitä, etten voi ollenkaan ryhtyä jatko-opiskelijaksi niin halutessani, mutta nyt tarvitaan vähintään jonkinlainen aikalisä. Selvittelin jo mahdollisuuttani opiskella toisessa tiedekunnassa, ja onnekseni sain tietää, että tohtoriohjelmat ovat monitieteisiä ja alkuperäinen pääaine ei välttämättä ratkaise. Mikäli kuitenkin päätän ryhtyä jatko-opiskelijaksi, haluan sitä ennen opiskella lisää. Esimerkiksi psykologian ja kasvatustieteen opinnot voisivat edesauttaa opiskelua Koulutuspolitiikan, elinikäisen oppimisen ja vertailevan koulutustutkimuksen tohtori-ohjelmassa.

Ehdin jo hetken miettiä, teinkö täysin turhaa työtä tutkimussuunnitelmani kanssa, mutta nyt olen todella iloinen siitä, että ryhdyin hommaan. Läpikäymäni materiaalin ansiosta sain selville, mistä olen oikeasti niin kiinnostunut, että olen valmis käyttämään vuosia aihealueeseen perehtymiseen ja taitojeni kehittämiseen. Lisäksi ymmärsin, että lähestymistapoja on muitakin kuin jatko-opinnot. Voisin toteuttaa itseäni esimerkiksi työn kautta tai ryhtyä yrittäjäksi.

Nyt ihan alkuun suunnitelmanani on kuitenkin opiskella lisää (vapaa-ajan harrastuksena) ja etsiä sellaisia työtehtäviä, joiden avulla voin kehittää työelämätaitojani. Samalla keskityn kirjoittamaan blogiini itseäni kiinnostavista aiheista, kuten työnhausta ja tehokkaista oppimismenetelmistä, otan selvää yrittäjyydestä (pitkän tähtäimen tavoitteena) ja opiskelen lisää kieliä.

Avoimia kysymyksiä

Marraskuussa ei ole jäänyt juurikaan aikaa kirjoittamiselle. Olen ravannut sekä yliopiston Rekryssä että Työkkärin tarjoamalla uraneuvojalla ja suunnitellut samalla jatko-opintojani. Eilen suunnitelmani alkoivat kuitenkin vihdoin selkiytyä, kun sain hyväksynnän tutkimusaiheelleni ja luvan alkaa hahmotella tutkimussuunnitelmaa väitöskirjaa varten.

Tällä hetkellä elämässäni ei ole paljon muuta kuin avoimia kysymyksiä: Miten rahoitan jatko-opinnot? Onnistunko saamaan rahoitusta vai onko minun pakko käydä töissä opiskelun ohella? Jos on, niin minkälainen työ voisi tukea sekä väitöskirjatyöskentelyäni että jaksamistani?

Pahin pelkoni on se, että aikaa ei jää kirjoittamiselle. Kävin töissä koko graduprosessin ajan, ja usein se tarkoitti sitä, että vapaapäivät kuluivat valmiin aineiston läpikäymiseen sen sijaan, että olisin ehtinyt kirjoittaa uutta tekstiä. Aika nopeasti myös paljastui, etten ole mikään kone, vaikka alussa niin taisin kuvitellakin. Energiani ei yksinkertaisesti riitä siihen, että teen palkkatöitä ensimmäiset kahdeksan tuntia päivässä ja siihen päälle vielä palkattoman ”koulupäivän”.

Vielä kuukausi sitten kuitenkin ajattelin, että voisin pitää pari välivuotta ennen jatko-opiskelijaksi ryhtymistä. Haaveenani oli hankkia hiukan oman alan työkokemusta ja ehkä myös yhdistää väitöskirja jollakin tasolla työelämään; vähentää teoreettisuutta ja tuoda mukaan käytännönläheisyyttä. Rekryssä ravaaminen on kuitenkin osoittanut, miten aikaavievää työnhaku voi olla. Tällä hetkellä päällimmäisin mielikuvani työelämästä on se, että mielekkään työn löytäminen vaatii vahvaa henkilöbrändiä ja verkostoutumista, sadoista muista hakijoista erottautumista, erinomaista kielitaitoa ja reilusti työkokemusta. Ensimmäisen akateemisen työpaikan löytäminen omalta alalta on luultavasti niin vaativaa, että samassa ajassa olen jo pitkällä väitöskirjassani. Ja kun tarkoituksenani ei kuitenkaan ole jäädä työelämään useiksi vuosiksi – eikä myöskään toivottuun lopputulokseen pääsemisestä ole takeita käytetyistä työtunneista huolimatta –, ajan tuhlaaminen aktiiviseen työnhakuun ei tunnu enää järkevältä. Pidän toki edelleen silmäni auki kiinnostavien työpaikkojen varalta, mutta jatkossa mietin enemmän töiden ja jatko-opintojen yhdistämistä kuin työpaikkailmoituksissa vaadittavien taitojen kehittämistä. Kaikkeen kun ei yksinkertaisesti ole aikaa.