Mielen voima oppimisessa

Edellisessä postauksessa kerroin, että tulen lukemaan tämän kevään aikana valtavan määrän työelämää, oppimista ja menestymistä käsitteleviä opaskirjoja. Lupasin myös jakaa tänne blogini puolelle mielenkiintoisia vinkkejä myös teidän iloksenne.

Nyt aloitan suunnittelemani projektin Ilkka ja Harri Virolaisen teoksesta Mielen voima oppimisessa (2018), jota suosittelen kaikille tehokkaista oppimismenetelmistä kiinnostuneille.

Osaamista koskevasta uskomuksesta tulee helposti itseään toteuttava ennuste

Teoksen alussa Virolaiset kirjoittavat siitä, miten suuri osa opiskelijoista nimeää tavoitteekseen korkeakouluopinnot, mutta läheskään kaikki opiskelijat eivät toimi arjessaan tavoitetta tukevalla tavalla.

Syy tähän on heidän mukaansa yksilön oppimiseen liittyvä identiteetti. Koska ihminen pyrkii luonnostaan käyttäytymään minäkuvansa mukaisesti, heikoksi oppijaksi itsensä mieltävä opiskelija ei panosta opiskeluun riittävästi, eikä hän myöskään aseta tavoitteitaan yhtä korkealle kuin itsensä taitaviksi mieltävät oppijat.

Stereotypiat ja sisäistetty syrjintä vaikuttavat koetuloksiin

Yksilön uskomukset omista heikkouksistaan ja vahvuuksistaan vaikuttavat merkittävästi siihen, millaisia tavoitteita hän asettaa itselleen ja miten hyvin hän pärjää erilaisissa testeissä. Etenkin stereotyyppiset negatiiviset uskomukset itsestä vaikuttavat merkittävästi koulumenestykseen.

Claude Steelen ja Joshua Aronsonin tutkimuksessa jatko-opintoihin pyrkivien afroamerikkalaisten opiskelijoiden tehtävänä oli vastata kymmeneen standardikysymykseen siten, että ennen testiä kysyttiin rotua. Tutkimuksessa huomattiin, että rotukysymys pohjusti opiskelijat kielteisillä stereotypioilla ja heikensi heidän tuloksiaan jopa puolella.

Sama ilmiö toistui myös valkoisia opiskelijoita tarkasteltaessa: kun koehenkilöitä muistutettiin ennen suoritusta siitä, miten hyviä aasialaiset opiskelijat ovat matematiikassa, heidän kokeesta saamansa pisteet laskivat.

Kielteiset uskomukset voidaan myös kumota

Mielenkiintoista näissä tutkimuksissa on ennen kaikkea se, että stereotypioista kumpuavat kielteiset vaikutukset on onnistuttu myös kumoamaan.

Michael Johnsonin tutkimuksessa naisopiskelijoista koostuvalle ryhmälle kerrottiin, että mikäli heitä jännittää ennen koetta, saattaa se johtua stereotyyppisestä ajattelusta liittyen naisten ja miesten kykyihin. Samalla heille kerrottiin, että stereotypioilla ei ole todellisuudessa minkäänlaista vaikutusta onnistumiseen kyseisessä testissä.

Tutkimuksen aikana huomattiin, miten suuri vaikutus tiedostamattomilla uskomuksilla voi olla, sillä samaan aikaan kuin alustuksen kuulleet naisopiskelijat menestyivät kokeessa ihan yhtä hyvin kuin miesopiskelijat, verrokkiryhmä – jolle ei sanottu mitään testin alussa – pärjäsi miespuolisia opiskelijoita huonommin.

Tärkeintä on tulla tietoiseksi omista rajoittavista uskomuksista

Ilkka ja Harri Virolaisen mukaan oleellista onkin tulla tietoiseksi itseä rajoittavista uskomuksista. Siitä huolimatta, että oppimiseen vaikuttavat tutkitusti monet tekijät – kuten esimerkiksi vanhempien koulutustausta ja opiskelulle tarjoama tuki –yksilön identiteettiin ja oppimismahdollisuuksiin vaikuttavat myös oppimiseen liittyvät tarinat, aikaisemmat kokemukset ja niille annetut tulkinnat.

Esimerkiksi englannin kielen opiskelijoita tarkasteltaessa on huomattu, miten eri tavalla opiskelijat suhtautuvat vaikeuksiin ja epäonnistumisiin. Siinä missä osa opiskelijoista kokee pelkoa ja häpeää hetkinä, jolloin he eivät ymmärrä opettajaa tai osaa asioita yhtä hyvin kuin luokkakaverinsa, toisia haasteet pikemminkin motivoivat. Salaisuus on siinä, että jälkimmäiset opiskelijat uskovat voivansa saavuttaa toivomansa kielitaidon tason, mikäli he vain panostavat opiskeluun enemmän.

Mikäli opiskelija saa huonon arvosanan jostakin kokeesta, hänen ei tarvitse tulkita asiaa niin, että hän on huono kyseisessä aineessa tai ylipäätään koulussa. Mikäli hän kuitenkin tekee näin, tulee hän samalla luoneeksi itseään rajoittavan minäkuvan, josta saattaa pahimmillaan tulla itseään toteuttava ennuste: kun opiskelija kertoo itselleen tarinaa siitä, ettei hän ole ”lukijatyyppiä”, ei hän niin helposti myöskään tartu kirjaan, ja lopulta tulokset vastaavat edeltänyttä toimintaa.

Huippuopiskelijan mielentilan kehittäminen

Virolaiset esittelevät teoksessaan useita eri menetelmiä mielikuvien muuttamiseksi ja ottavat huomioon myös sen, että uskomukset saattavat olla todella syvällä ja aikaansaada voimakkaita tunteita oppimistilanteissa. Tämän tekstin puitteissa nostan kuitenkin esille vain yhden ehdotetuista menetelmistä: huippuopiskelijan mielentilan kehittämisen.

Huippuopiskelijan mielentilassa olennaista on se, että oppimisesta tulee syvällistä, reflektiivistä ja vertailun sijaan omaan toimintaan keskittyvää. Painopiste ei ole arvosanoissa vaan pysyvien oppimistulosten saavuttamisessa itselle merkityksellisissä asioissa.

Huippuopiskelija ei myöskään pyri pitämään yllä mielikuvaa siitä, että osaisi jo kaiken. Tällaisen mielikuvan ylläpitäminen nimittäin on oppimisen este.

Huippuopiskelija uskaltaa tehdä virheitä ja myöntää ne sekä itselleen että muille. Epätoivoon vaipumisen sijaan hän näkee virheet oppimistilanteina ja on lisäksi valmis kyseenalaistamaan aiemmin oppimansa laajentaakseen näkökulmaansa. Jos jokin asia ei meinaa luonnistua, hän ei luovuta, vaan uskoo kykyynsä oppia asiat tekemällä riittävästi töitä niiden eteen.

Lue lisää siitä, miten alitajuiset uskomukset uskomukset vaikuttavat valintoihimme ja menestymisen mahdollisuuksiimme.

Jos haluat työstää uskomuksiasi valmentajan kanssa, löydät lisätietoa täältä.

Avoimia kysymyksiä

Marraskuussa ei ole jäänyt juurikaan aikaa kirjoittamiselle. Olen ravannut sekä yliopiston Rekryssä että Työkkärin tarjoamalla uraneuvojalla ja suunnitellut samalla jatko-opintojani. Eilen suunnitelmani alkoivat kuitenkin vihdoin selkiytyä, kun sain hyväksynnän tutkimusaiheelleni ja luvan alkaa hahmotella tutkimussuunnitelmaa väitöskirjaa varten.

Tällä hetkellä elämässäni ei ole paljon muuta kuin avoimia kysymyksiä: Miten rahoitan jatko-opinnot? Onnistunko saamaan rahoitusta vai onko minun pakko käydä töissä opiskelun ohella? Jos on, niin minkälainen työ voisi tukea sekä väitöskirjatyöskentelyäni että jaksamistani?

Pahin pelkoni on se, että aikaa ei jää kirjoittamiselle. Kävin töissä koko graduprosessin ajan, ja usein se tarkoitti sitä, että vapaapäivät kuluivat valmiin aineiston läpikäymiseen sen sijaan, että olisin ehtinyt kirjoittaa uutta tekstiä. Aika nopeasti myös paljastui, etten ole mikään kone, vaikka alussa niin taisin kuvitellakin. Energiani ei yksinkertaisesti riitä siihen, että teen palkkatöitä ensimmäiset kahdeksan tuntia päivässä ja siihen päälle vielä palkattoman ”koulupäivän”.

Vielä kuukausi sitten kuitenkin ajattelin, että voisin pitää pari välivuotta ennen jatko-opiskelijaksi ryhtymistä. Haaveenani oli hankkia hiukan oman alan työkokemusta ja ehkä myös yhdistää väitöskirja jollakin tasolla työelämään; vähentää teoreettisuutta ja tuoda mukaan käytännönläheisyyttä. Rekryssä ravaaminen on kuitenkin osoittanut, miten aikaavievää työnhaku voi olla. Tällä hetkellä päällimmäisin mielikuvani työelämästä on se, että mielekkään työn löytäminen vaatii vahvaa henkilöbrändiä ja verkostoutumista, sadoista muista hakijoista erottautumista, erinomaista kielitaitoa ja reilusti työkokemusta. Ensimmäisen akateemisen työpaikan löytäminen omalta alalta on luultavasti niin vaativaa, että samassa ajassa olen jo pitkällä väitöskirjassani. Ja kun tarkoituksenani ei kuitenkaan ole jäädä työelämään useiksi vuosiksi – eikä myöskään toivottuun lopputulokseen pääsemisestä ole takeita käytetyistä työtunneista huolimatta –, ajan tuhlaaminen aktiiviseen työnhakuun ei tunnu enää järkevältä. Pidän toki edelleen silmäni auki kiinnostavien työpaikkojen varalta, mutta jatkossa mietin enemmän töiden ja jatko-opintojen yhdistämistä kuin työpaikkailmoituksissa vaadittavien taitojen kehittämistä. Kaikkeen kun ei yksinkertaisesti ole aikaa.

Uuden edessä

Valmistuin viime keväänä Turun yliopistosta, sukupuolentutkimuksen oppiaineesta. Kanditutkintoni puolestaan tein kotimaiseen kirjallisuuteen, sillä olen aina ollut kiinnostunut kirjoista ja kirjoittamisesta. Pääsykokeisiin opiskellessani olin ihan varma, että haluan isona kirjailijaksi, mutta huomasin aika nopeasti opintojen alettua, että tutkimuksen tekeminen kiinnostaa minua kaunokirjallisuuden kirjoittamista enemmän. Vaikka rakastin kirjallisuudentutkimusta, päätin lopulta hakea nais- ja sukupuolentutkimuksen maisteriohjelmaan, jossa saisin tutkia oikeita ihmisiä fiktiivisten teosten sijaan. Oppiaine vastasi täydellisesti haluuni valita itselleni merkityksellinen tutkimusaihe ja heittäytyä lähes tuntemattomille vesille uutta oppiakseni.

Olen aina ollut kova haastamaan itseäni. Kandityöni aiheeksi valitsin affektin käsitteen ja häpeän politiikan, vaikka en ymmärtänyt työtä aloittaessani affektiteorioista juuri mitään ja melkein kaikki muut opiskelijat päättivät kirjoittaa aiheista, joista he tiesivät eniten. Minä kuitenkin tunsin itseni ja olin varma siitä, ettei mielenkiintoni pysyisi yllä, jos tutkisin jo valmiiksi hyvin tuntemaani aihealuetta ja keskittyisin suurimmaksi osaksi vain esittelemään taitojani.

Graduni kanssa kävi samoin. Vaikka englannin kielen taitoni ei ole vieläkään toivomallani tasolla ja teen yhä päivittäin töitä sen parantamiseksi, valitsin graduni aiheeksi transtutkimuksen, josta on tarjolla vain vähän suomenkielistä tutkimuskirjallisuutta. Viis siitä, että pääni vilisi ristiriitoja ja kirjoittaminen oli henkisesti erittäin haasteellista. Olin päättänyt vastata kysymyksiin, joihin minulla ei ollut valmista vastausta ja joita halusin ymmärtää ihan jo omankin identiteettini selkeyttämiseksi. Keskeistä oli leikkiä minua aina mietityttäneen kysymyksen kanssa: kielen ja todellisuuden suhteella. Kysyin tutkielmassani, miten lääketieteen diskurssit ja transaktivismi yhteisvaikuttavat transihmisten sukupuoli-identiteettien ja elämäntarinoiden rakentumiseen, minkälaisia vaihtoehtoisia sukupuolen selittämistapoja on tarjolla ja miten vakiintuneita määritelmiä voidaan pyrkiä muuttamaan. (Koko tutkielman voit lukea täältä.)

Nyt olen perustamassa tätä blogia kahdesta syystä: pohtiakseni uranäkymiäni ja tuottaakseni lisää tietoa opiskelusta ja projektinhallinnasta. Olen kiinnostunut erityisesti oppimiseen liittyvistä uskomuksista ja niiden vaikutuksesta opintomenestykseen. Lisäksi etsin ratkaisuja esimerkiksi aloittamisvaikeuksiin ja motivaatioon liittyviin kysymyksiin.