Alitajuiset uskomuksesi voivat estää sinua saavuttamasta tavoitteitasi

Järkevän valinnan tekemiseen vaikuttavat aina myös tiedostamattomat, alitajuiset, emotionaaliset ja irrationaaliset tekijät.

Valmentajan tehtävänä ei ole ainoastaan paikantaa valmennettavan ongelmia, vaan hänen on myös ymmärrettävä valmennettavan ajatusmaailmaa, josta haitalliset uskomukset ja toimintamallit kumpuavat. Yleensä asiakkaani ymmärtävät itsekin, minkälaiset toimintatavat ja valinnat syövät heidän energiaansa arjessa ja hidastavat tavoitteiden saavuttamista, mutta he eivät tiedä, miten he pääsisivät ongelmakäyttäytymisestä tai vahingoittavista uskomuksista eroon.  

Muutos vaatii uskoa onnistumisen mahdollisuuteen

Luin pari päivää sitten kiinnostavan artikkelin työtä vailla olevista nuorista, jotka tekevät yhteiskunnan näkökulmasta kestämättömiä ja haitallisia valintoja. Artikkelissa osoitettiin kiinnostavalla tavalla, että me ihmiset emme ole ainoastaan rationaalisia toimijoita, vaan meidän maailmankuvamme ja uskomuksemme ohjaavat valintojamme ja käyttäytymistämme siinä missä yhteiskunnan odotuksetkin. Mikäli työtä vailla oleva nuori ei usko voivansa saada kiinnostavaa työpaikkaa, hän ei luultavasti myöskään tee sitä tukevia valintoja arjessaan, kuten opiskele pääsykokeisiin tai kirjoita aktiivisesti työhakemuksia.

Se, mikä näyttää terveen ja hyvinvoivan ihmisen silmissä järjettömältä käyttäytymiseltä, voi hyvinkin olla kovia kokeneen ihmisen mielestä ainakin osittain järkevää ja perusteltua. Esimerkiksi koulukiusaamisen uhriksi joutunut henkilö voi kokea sosiaalisen eristäytymisen hyväksi puolustuskeinoksi samaan aikaan kuin hän ehkä itsekin ymmärtää, ettei se tue hänen urakehitystään tai auta häntä löytämään kumppania/uusia ystäviä. Järkevän valinnan tekemiseen vaikuttavat aina myös tiedostamattomat, alitajuiset, emotionaaliset ja irrationaaliset tekijät.

Kun ihminen ei saa sitä, mitä hän haluaa – tai ei usko saavansa –, hän alkaa helposti haluta sitä, mikä on saavutettavissa. Tämä saattaa tuntua hyvältä toimintamallilta nykyhetken onnellisuutta ajatellen, mutta ei auta pääsemään pitkän tähtäimen tavoitteisiin. Päivittäisten valintojen ollessa vallan ja resurssien puutteen sanelemia, ovat myös lopputulokset ennalta-arvattavia: kaikki jatkuu, kuten aina ennenkin, tai vaihtoehtoisesti ongelmat kasautuvat ja elämä ajautuu huonompaan suuntaan.

Harjoitus: Suunnittele tulevaisuuttasi onnistumisen kokemuksesta käsin

Onneksi olen saanut oppia LCF Life Coach -koulutuksen aikana monia harjoituksia, joiden avulla on mahdollista päästä yli nykyhetken rajoittavista uskomuksista ja suunnitella omaa toimintaa halutusta lopputuloksesta käsin. Vaikka suosittelen harjoitusten tekemistä valmentajan avustuksella, pääset silti hyvään alkuun vastaamalla alla oleviin kysymyksiin esimerkiksi kirjoittamalla:

  1. Miltä sinusta tuntuu, kun olet päässyt tavoitteeseesi? Tuntuuko olosi kenties itsevarmemmalta? Ajatteletko yhä samoin itsestäsi ja mahdollisuuksistasi?
  2. Katso nyt tulevaisuudesta käsin nykyhetken minääsi ja mieti, minkälaisia vinkkejä voisit antaa itsellesi. Minkälaisten välitavoitteiden kautta olet päässyt päämäärääsi? Entä miten sinun asenteesi tai lähestymistapasi on täytynyt muuttua matkan varrella?

Kysymysten tarkoituksena on auttaa sinua luomaan toimintasuunnitelma sellaisessa mielentilassa, jossa nykyhetken pelkosi ja epäilyksesi eivät rajoita sinua. Kun katsot tavoitteitasi tulevaisuudesta käsin, olet jo onnistunut saavuttamaan ne.

Vaikka väliaskeliin on saattanut liittyä pelkoja ja pettymyksiä, olet jo keksinyt keinot päästä eteenpäin niistä huolimatta. Et enää mieti, uskaltaisitko, ja piehtaroi uhkakuvissasi, vaan kysyt itseltäsi ainoastaan ”miten”. Olet toki valmis ottamaan vastuuta ja menemään epämukavuusalueellesi, mutta samaan aikaan luotat myös siihen, että jokaiseen vastaan tulevaan ongelmaan on olemassa ratkaisu. Lisäksi tieto siitä, ettet joudu ottamaan kaikkia väliaskeleita ”nykyhetken minänäsi”, saattaa auttaa sinua suunnittelussa: Sinun ei tarvitse ottaa kuin ensimmäinen askel tämänhetkisiin taitoihisi ja itsevarmuuteesi tukeutuen. Loput askelista ottaa tulevaisuuden minäsi väliaskelten ja uusien onnistumisen kokemusten vahvistamana.

Suuntaa huomiosi tietoisesti siihen, mihin voit vaikuttaa

Mikäli koet, että mielessäsi pyörii jatkuvasti menneisyyden kivuliaat kokemukset, tulevaisuuden uhkakuvat tai erilaiset haitalliset uskomukset itsestäsi, tee loppuun vielä seuraava harjoitus:

Jaa A4-kokoinen paperi kolmeen osaan (tämä onnistuu helpoiten, kun asetat paperin vaakasuoraan). Jos haluat, voit tehdä pienen rentoutumisharjoituksen ennen kuin vastaat alla oleviin kysymyksiin.

  1. Kirjoita ensimmäiseen osioon asioita, joista voit päättää ihan itse. Mistä asioista juuri sinä olet vastuussa? (Suosittelen, että listaat tavoitteeseesi liittyviä asioita, mutta halutessasi voit tehdä tämän harjoituksen miettimällä myös koko elämääsi.)
  2. Listaa toiseen osioon asioita, joihin voit vaikuttaa ainakin joiltain osin. Miten voit vaikuttaa esimerkiksi työpaikan ilmapiiriin omalla käytökselläsi, vaikka työparillasi olisikin taipumusta negatiivisuuteen? Miten voit vaikuttaa omaan ajankäyttöösi? Keneltä voisit ainakin kysyä apua?
  3. Lopuksi täytä kolmas osio asioilla, joihin sinulla ei ole minkäänlaista vaikutusvaltaa. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi tietyn ihmisen mielipide sinusta, koronakriisin kesto tai sinulle rakkaan ihmisen elinaika.

Kun olet tehnyt tämän tehtävän, pyri päästämään tietoisesti irti niistä asioista, joihin et pysty itse vaikuttamaan. Huomiosi saattaa kyllä palata uhkakuviin, mutta kun palautat katseesi kerta toisensa jälkeen rauhallisesti takaisin asioihin, joihin voit itse vaikuttaa, alkaa ajattelutapasi vähitellen muuttua ja olosi tuntua vahvemmalta. Voit edelleen kirjoittaa huolistasi päiväkirjaasi tai puhua niistä ystävillesi muutamia minuutteja päivässä, mutta pidä sen jälkeen huoli siitä, että huomiosi pysyy kiinnittyneenä vaikutuspiirissäsi oleviin asioihin. Mieluiten sellaisiin, joita olet valmis työstämään aktiivisesti.

Voit lukea lisää uskomuksista täältä.

Pelkojen kohtaaminen vapautti elämään unelmaelämää tässä ja nyt

Olen vähitellen oppinut ajattelemaan, että uusien asioiden tekeminen ja mukaan meneminen ovat paljon tärkeämpiä asioita kuin täydellisyyden tavoittelu.

Aloitin vapaat keskustelutunnit yksityisen englannin opettajan kanssa noin neljä viikkoa sitten. Olen tavannut opettajaani viikon välein, ja suhteeni englannin kieleen on alkanut vihdoinkin muuttua. Kuukauden mittaan olen joutunut kyseenalaistamaan monia uskomuksiani ja vähitellen jopa hyväksynyt sen tosiasian, etten voi opetella kaikkia lauseita ulkoa ja kontrolloida tulevia keskustelutilanteita etukäteen.

Liian suuret kuvitelmat itsestä muodostuvat helposti syyksi lykätä tekemistä

Keskeisin syyni vältellä englannin puhumista vuodesta toiseen on ollut uskomukseni siitä, että voin korjata puutteeni jonkin intensiivikurssin avulla heti kun minulla vain on aikaa ja rahaa osallistua sellaiselle. Että minun ei tarvitse laskeutua aloittelijan tasolle ja tehdä virheitä ihailemieni ihmisten nähden.

Vasta kun hyväksyin sen tosiasian, etten voi päästä samalle tasolle monta kertaa vaihdossa olleiden opiskelukavereideni kanssa muutoin kuin kulkemalla itse samaa reittiä, olin valmis kohtaamaan todellisen tasoni. Vähitellen ymmärsin luoneeni itselleni täysin epärealistisen kuvan siitä, mitä osaan ja miten nopeasti uusia kieliä voi oppia.

75 minuutin pituisten vapaiden keskustelutuntien aikana näin ja koin konkreettisesti sen, miten virheitä on mahdotonta välttää puheenaiheiden vaihdellessa spontaanisti. Niin paljon kuin olisinkin halunnut tavoitella täydellisyyttä, ulkoa opeteltuihin lauseisiin turvautuminen ei yksinkertaisesti ollut enää vaihtoehto! Ja hyvä niin, sillä vähitellen opin juuri virheitä tekemällä päästämään irti pakonomaisesta tarpeestani kontrolloida kaikkea, ja aloin arvostaa rohkeutta loppuun asti hiottujen suoritusten sijaan.

Pienet onnistumisen kokemukset motivoivat tekemään töitä jatkossakin unelmien eteen

Kun viime viikolla kohtasin pari vähän haastavampaa englanninkielistä asiakasta, yllätyin samalla todella positiivisesti. Keskittymistä häiritsevä jännitys oli poissa, enkä tuntenut enää halua paeta paikalta, vaikka suoritukseni oli kaikkea muuta kuin täydellinen. Sen sijaan, että olisin miettinyt omia vastauksiani etukäteen, onnistuin kuuntelemaan tarkasti, mitä toinen osapuoli sanoi. Lisäksi negatiivinen sisäinen puhe loisti kerrankin poissaolollaan sekä itse keskustelun aikana että sen jälkeen. Pystyin jopa suoriutumaan hermostumatta tilanteesta, jossa kolme turistia puhui lähes päällekkäin hankalalla aksentilla ja työkaverini seisoi selkäni takana!

Eroon ”sitten kun” -elämästä

Tärkein pelkojen kohtaamisen myötä tapahtunut muutos elämässäni on ollut läsnäolon lisääntyminen. Sen sijaan, että siirtäisin itselleni merkityksellisiä mutta pelottavalta tuntuvia asioita jatkuvasti eteenpäin, olen oppinut menemään epämukavuusalueelleni vapaaehtoisesti askel kerrallaan.

Ennen pelkojen kohtaamista elin elämää, jossa toistelin säännöllisesti itselleni sen kaltaisia lauseita kuin ”sitten, kun olen saavuttanut riittävän hyvän kielitaidon, voin matkustella”, ”sitten, kun olen onnistunut hankkimaan vahvan ja kiinteän kehon, voin alkaa deittailla” ja ”sitten, kun osaan kirjoittaa tarpeeksi hyvin, voin jakaa tekstejäni”.

Enää en kuitenkaan aseta tällaisia rajoituksia itselleni, vaan olen päättänyt tehdä kaikkia yllä mainitsemiani asioita jo nyt. Mikään muu kuin oma asenteeni ei estä minua ottamasta joka päivä pieniä askeleita kohti tavoitteitani: voin puhua epätäydellistä englantia, kirjoittaa erilaisia tekstejä ja jopa deittailla ennen kuin olen saavuttanut jotakin sellaista, mistä voin olla todella ylpeä.

Voin vihdoinkin todeta hetkeäkään itseäni epäilemättä, etten ole enää valmis uhraamaan omaa onnellisuuttani ja hyvinvointiani sen vuoksi, että joku toinen arvostaisi minua. Haluan elää unelmaelämääni jo nyt, vaikka se tarkoittaisikin keskinkertaisuutta tai jopa aloittelijan tasolle pudottautumista.

Haluatko lukea tästä aiheesta lisää?

Täältä pääset lukemaan, miten kohtasin pahimman pelkoni.

Täällä taas kerron, miksi on tärkeää uskaltautua omalle epämukavuusalueelle.

Uskalsin kohdata pahimman pelkoni

”Kielten oppitunneilta päällimmäisenä mieleen on jäänyt lähinnä pelko. Se tunne, kun pohdit paniikissa, mitkä rivit oppikirjasta juuri sinä joudut lukemaan ääneen tai suomentamaan koko luokan kuullen.”

Kirjoitin vähän aikaa sitten blogiini siitä, miten pienet päivittäiset askeleet eivät yksinään riitä, vaan rimaa on nostettava joka kerta, kun homma alkaa tuntua helpolta. Olin itse jumissa kielitaitoa koskevan tavoitteeni kanssa, ja totesin, ettei pelkkä englanninkielisen päiväkirjan kirjoittaminen vie sitä enää eteenpäin toivomallani tavalla. Määrittelin seuraavaksi – tai kaikkein tärkeimmäksi – askeleekseni suulliseen kielitaitoon keskittyvien yksityistuntien aloittamisen, ja nyt takana on vihdoinkin elämäni ensimmäinen vapaa keskustelutunti (75 minuuttia pelkkää puhetta).

Paluu menneisyyteen – muistoja kouluvuosilta

En ole koskaan ollut erityisen hyvä englannissa. Päinvastoin. Kumpikaan vanhemmistani ei osaa englantia, ja kielten oppitunneilta päällimmäisenä mieleen on jäänyt lähinnä pelko. Se tunne, kun pohdit paniikissa, mitkä rivit oppikirjasta juuri sinä joudut lukemaan ääneen tai vaihtoehtoisesti suomentamaan koko luokan kuullen.

Samaan aikaan kuin luokkakaverini matkustelivat ulkomailla, meidän perheessä lomat vietettiin Suomessa. Useimmiten kesämökillä tai Linnanmäellä. Telkkaria katsottii äänettömällä, sillä melu häiritsi muita, ja olihan ohjelmissa tekstitykset. Kun viimein tuli aika valita, mihin jatkan peruskoulun jälkeen, valitsin kauppiksen lukion sijaan. Olin kyllä haaveillut vuosia Turun klassillisen lukion ilmaisulinjasta, mutta pelkoni siitä, etten pääsisi englannin kursseista läpi, teki valinnan puolestani.

Havahduin englannin kielen tärkeyteen vasta yliopisto-opintoja suunnitellessani

Valmistuin Raision kauppaopistosta 2007, enkä muista tarvinneeni ensimmäisessä työpaikassani kertaakaan englantia. Havahduin englannin kielen tärkeyteen vasta siinä vaiheessa, kun aloin haaveilla yliopisto-opinnoista. Nyt en suhtautunut enää kielteisesti itse opiskeluun, mutta sen sijaan aloin hävetä omaa kielitaitoani ja vertailla itseäni opiskelijoihin, jotka olivat lähtöisin ihan toisenlaisista lähtökohdista ja/tai olivat juuri palanneet vaihdosta.

Suoritin kandidaatin tutkintoon kuuluvat pakolliset kieliopinnot avoimen yliopiston puolella, koska en kehdannut osallistua samoille kursseille opiskelukavereideni kanssa. Vähitellen pelko puhumista kasvoi niin suureksi, että tärisin hermostuneena jo siinä vaiheessa, kun minun piti esitellä nimeni. Halusin osata kaikki mahdolliset lauseet ulkoa, jotta en tekisi virheitä arvostamieni ihmisten edessä, ja mieleni loi koko ajan uhkakuvia erilaisista umpikujista. Ei riittänyt, että osasin sen lauseen, jota tarvitsin juuri nyt, vaan minun piti osata kymmenen lausetta eteenpäin, jotta uskalsin avata suuni. Eikä silloinkaan ollut turvallista puhua, koska jännitykseni johti usein siihen, että sekosin sanoissani.  

Vaikka kielitaito parani, rohkeutta puhumiseen ei löytynyt

Yliopiston jälkeen jäin roikkumaan tilanteeseen, jossa luin sujuvasti englanninkielisiä tieteellisiä tekstejä ja kuuntelin päivittäin erilaisia podcasteja, mutta suullinen kielitaitoni laahasi kaukana perässä. En puhunut englantia, ellei ollut ihan pakko. Saatoin puhua sitä kahden kesken vaihto-opiskelijoiden ym. kanssa, mutta ahdistuin heti, jos viereen tuli suomea äidinkielenään puhuva, itselleni tavalla tai toisella tärkeä ihminen.

Ei ole liioiteltua sanoa, että yksityistuntien aloittaminen oli minulle valtava harppaus eteenpäin, koska olen pelännyt englannin puhumista ehkä enemmän kuin mitään muuta elämässäni. Olin siirtänyt puhumista niin pitkään, että paineet sen suhteen olivat kasvaneet uskomattomiin mittasuhteisiin. Lisäksi olin alkanut kertoa itselleni tarinaa, että koko tulevaisuuteni riippuu kielitaidostani.

Ei siis ole mikään ihme, että hetkeä ennen ensimmäistä yksityistuntiani voin fyysisesti niin pahoin, että olin vähällä oksentaa. Vaikka olin valmentanut itseäni kokonaisen viikon suhtautumaan armollisesti itseeni – korostanut itselleni, että kelpaan juuri sellaisena kuin olen, ja että virheiden tekeminen ei ole vaarallista – H-hetken lähestyessä pelko alkoi puskea väkisin läpi. Lopulta päivittäin treenaamani rentoutumistekniikat kuitenkin toimivat ja onnistuin kääntämään tunnetilani varovaiseksi innostukseksi lamaannuttavan ahdistuksen sijaan.

Pelosta huolimatta voi onnistua

Tavatessani opettajani olin suhteellisen rento. Jännitti, mutta hermostuneisuuteni ei estänyt minua puhumasta. En myöskään jäänyt jumiin täydellisyyden tavoitteluun ja varmoihin lauseisiin, vaan annoin yksinkertaisesti vain mennä. Huomasin ymmärtäväni kaiken, mitä opettajani sanoi, ja tulin kuulemma itsekin hyvin ymmärretyksi.

Tiedostan, että matka tavoitteeseeni – kansainvälinen ura ja omien estojen lopullinen voittaminen – on vielä pitkä, mutta uskoni tulevaisuuteen ja omiin mahdollisuuksiini on kasvanut huimasti. Pahin pelko on nyt takana, ja voin rehellisesti sanoa, että jännittämisen sijaan odotan innolla ensi viikon puhetuntia. Tämä yksi kerta ei ehkä muuttanut minua täysin toiseksi ihmiseksi – kuten kuvittelin käyvän, kun kohtaan pahimman pelkoni – mutta käynnistin viimein ketjureaktion, joka tulee ajan kanssa mahdollistamaan suurimmat unelmani.

Lue lisää tästä aiheesta:

Pelkojen kohtaaminen vapautti elämään unelmaelämää tässä ja nyt

Nopea oppiminen vaatii epämukavuusalueelle menemistä

Nopea oppiminen vaatii epämukavuusalueelle menemistä

Hienointa on, kun oppii menemään epämukavuusalueelleen ja huomaa pärjäävänsä siellä.

Useissa tutkimuksissa on tullut esille, että pelko ja liiallinen stressi ehkäisevät oppimista. Nämä tunteet sekä häiritsevät keskittymistä että estävät tarttumasta toimeen. Sen sijaan oppimisen kannalta positiiviset tunnetilat, kuten hauskuus, uteliaisuus ja innostuminen, puolestaan nopeuttavat ja helpottavat oppimista.

Asia ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen, sillä useimmiten uuden oppiminen tapahtuu epämukavuusalueella.

Takaperoisuuden laki

Mark Manson (2018, 16) kirjoittaa takaperoisuuden laista, jonka mukaan mukavilta tuntuvat asiat johtavat helposti ongelmiin, kun taas ikävältä tuntuvia asioita tekemällä pääsee usein parhaaseen lopputulokseen.

Vastineeksi kuntosalilla hankitusta lihassärystä saa terveemmän kehon, ja liike-elämässä sattuneet takaiskut auttavat hahmottamaan, mitä menestykseen tarvitaan. Lisäksi myös omien puutteiden ja epävarmuuksien paljastaminen avoimesti tekee ihmisestä itsevarmemman ja karismaattisemman, vaikka se ei välttämättä heti siltä tuntuisikaan. Manson kirjoittaa:

Kaikki tavoittelemisen arvoinen ansaitaan siten, että siedetään saavutukseen liittyvää epämukavuutta. Itselleen tekee karhunpalveluksen, jos yrittää millään tavalla välttää tavoitteeseen liittyviä huonoja puolia tai teeskennellä, ettei huonoja puolia olekaan. Kärsimyksen välttäminen on kärsimystä. Vaatii ponnistelua välttää ponnistelua. Epäonnistumisen kiistäminen on epäonnistumista. Nolojen kömmähdysten peittely aiheuttaa lisää häpeää. (Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan – Nurinkurinen opas hyvään elämään, 117)

Opettele kyseenalaistamaan epävarmat ajatuksesi

Salaisuus on siinä, että tiedostaa omat epävarmat ajatuksensa ja sen mitä ne tekevät tunnetasolla. Kun epävarmuuden tai ahdistuksen tunne iskee, taustalla on useimmiten joko vertailu toisiin ihmisiin tai syvälle pinttynyt uskomus omista kyvyistä ja kehittymismahdollisuuksista.

Niko ja Makke Leppänen kirjoittavat kirjassaan Itseluottamus – Kestomenestys mielessä (2017, 186-188) siitä, miten matka ulos sisäisistä rajoitteista alkaa omien ajatusten kyseenalaistamisesta. Koska mieli ei voi samaan aikaan tuottaa sekä epävarmoja ajatuksia että luovia ideoita, yksi parhaista keinoista päästä eroon epävarmuudesta on lähteä tekemään asioita siitä huolimatta ja ”pakottaa” mieli tuottamaan uusia ajatuksia.

Esimerkki omasta elämästäni

Yksi pahimmista peloistani on englannin puhuminen akateemisten ihmisten edessä, ja mielelläni välttelen sitä viimeiseen asti.

Siitä huolimatta, että olen lukenut useita kirjoja kasvun mielentilasta ja pyrkinyt kehittämään omaa ajatteluani joustavampaan suuntaan, epämukavuusalueella ollessani palaan helposti suljettuun ajattelumalliin. Jos esimerkiksi käytän vahingossa väärää prepositiota, saatan ajatella, että vuosikausien englannin opiskelu on ollut ihan turhaa, kun en kuitenkaan osaa mitään.

Sen sijaan, että kyseenalaistaisin ajatukseni siitä, että väärän preposition valitseminen merkitsee sitä, etten tule koskaan osaamaan englantia riittävän hyvin voidakseni puhua sitä arvostamieni ihmisten kuullen, päädynkin vahvistamaan haitallisia uskomuksiani.

Epämiellyttävien tunteiden kaava

Yleensä epämiellyttävät tunteet syntyvät seuraavista tekijöistä:

1) niille antamistasi merkityksistä

2) välttelyn aiheuttamista seurauksista

Mikäli ajattelen, että on häpeällistä olla jäljessä kielitaidon suhteen niitä, jotka ovat tottuneet käyttämään englantia päivittäin ja olleet esimerkiksi vaihdossa, tunnen todennäköisesti oloni jännittyneeksi heidän seurassaan. Ja jos kaiken lisäksi vielä pakenen kielenkäyttötilanteita, vahvistan uskomustani siitä, etten ikinä yllä heidän tasolleen. Lopulta uskomuksestani tulee itseään toteuttava ennuste.

Oletko innostunut saamastasi tilaisuudesta ja uuden oppimisesta vai pelkäätkö mokaamista?

Koska emme kuitenkaan voi hallita kaikkia ajatuksiamme, emme myöskään voi päättää milloin ja missä pelko ottaa vallan. Sen sijaan voimme kysyä itseltämme, mistä tuntemamme pelko tulee ja mitä se juuri tässä tilanteessa merkitsee. Usein jo kysymys itsessään vie meidät refleksiivisempään olotilaan, pois siitä ajattelusta, joka luo pelkoa ja ahdistusta. (Leppänen & Leppänen 2017, 118-119.)

Voimme myös yrittää tulkita kokemamme energiapurkauksen toisin: jännitys tai pelko voidaan käsittää myös innostukseksi tai inspiraatioksi. Tämä kuitenkin vaatii useimmiten pitkäaikaista harjoittelua ja opittujen ajatusmallien jatkuvaa kyseenalaistamista. Lisäksi uusia jännityksen aiheita löytyy jatkuvasti lisää.

Opettele menemään vapaaehtoisesti epämukavuusalueellesi askel kerrallaan

Suurin haaste onkin siinä, että oppii menemään epämukavuusalueelleen vapaaehtoisesti ja huomaa samalla pärjäävänsä vaikeista tunteistaan huolimatta. Usein pinttyneet ajatusmallit eivät noin vain katoa, vaikka kuinka yrittää sovittaa uusia ajatusmalleja niiden päälle. Ties kuinka monta kertaa olen itsekin vannonut keskittyväni vain omaan suoritukseeni ja kilpailevani vain itseni kanssa, ja lopulta häpeä on kuitenkin vienyt voiton. Niinpä jäljelle onkin jäänyt vain yksi vaihtoehto: tunteiden kanssa elämään oppiminen.

Olen alkanut käydä kylmässä suihkussa (ainakin toistaiseksi) joka päivä todistaakseni itselleni, että voin pysyä päätöksissäni, tuntui miltä tuntui. Jälkeenpäin on aina ollut voittajafiilis, vaikka sitä ennen mieleni on tehnyt kaikkensa puhuakseen minut ympäri. Ja osittain juuri siksi se on menettänyt valtaansa minuun. Tiedän, että muutaman minuutin epämukavuuden jälkeen oloni on paljon pirteämpi ja itsevarmempi koko päivän, enkä enää sorru yhtä helposti nukkumaan päiväunia tai syömään herkkuja. Myöskään epämukavuuden tunne ei ole minulle enää syy lykätä velvollisuuksien hoitamista.

Jos haluat lukea lisää epämukavuusaluella toimimisesta, lue täältä miten kohtasin pahimman pelkoni. Täältä puolestaan voit lukea, mihin pelkojen kohtaaminen johti.