Minun tarinani – Miten päädyin life coachingin pariin?

Valmentaja voi toimia kanssakulkijana silloin, kun omat voimat eivät riitä tai motivaation ylläpitäminen matkan varrella on haastavaa.

Viime aikoina olen lukenut useita akateemisia kritiikkejä, joiden mukaan positiivinen psykologia, erilaiset valmennusmenetelmät ja self help -kirjallisuus palvelevat uusliberalistisia tarkoitusperiä. Olen samaa mieltä siitä, että hyvää tarkoittavia harjoituksia saatetaan käyttää joillakin työpaikoilla väärin – esimerkiksi sysäämällä vastuu stressinhallinnasta yksilölle samaan aikaan kuin jatkuva tehostaminen tekee työolosuhteista kestämättömiä –, mutta pidän esitettyä kritiikkiä kaikesta huolimatta turhan mustavalkoisena.

Tässä postauksessa haluan kertoa oman tarinani siitä, miten päädyin life coachingin pariin ja miten coaching on muuttanut minun elämääni.

Mitä tehdä, kun terapia ei enää vie eteenpäin?

Ennen life coach -opintojeni aloittamista kävin kolme vuotta Kelan tukemassa psykoterapiassa. Syitä terapialle olivat mm. esiintymisjännitys, jatkuva erilaisuuden tunne, sosiaalisten tilanteiden pelko ja vieraiden kielten opiskeluun liittyvät haasteet.

Terapia auttoi minua suorittamaan maisterin tutkintoni loppuun ja näkemään itseni hieman positiivisemmassa valossa. Koin, että tulin hyvin ymmärretyksi, ja tunteista puhuminen helpotti arkea. Terapiajakson loppupuolella aloin kuitenkin tuntea polkevani paikoillani: ymmärsin esiintymisjännitykseni syitä ja tiedostin menneisyyteni aiheuttamat haasteet, mutta en siitä huolimatta päässyt yhtään lähemmäs tavoitteitani. Pelkkä ajatus esiintymisestä tai vieraskielisestä työhaastattelusta ahdisti niin paljon, etten mitenkään voinut kuvitella suoriutuvani tällaisista tehtävistä säännöllisesti ylikuormittumatta.

Vielä terapian loppupuolellakin ajatteluni oli todella mustavalkoista. Koin virheiden tekemisen nöyryyttävänä, ja selviytymismekanisminani toimi lähinnä piiloutuminen. Jos minun oli pakko suoriutua jostakin esitelmästä, työhaastattelusta tai arvioinnista, palauduin häpeästä viikkokausia, enkä muistanut tapahtumasta muuta kuin tekemäni virheet.

Life coaching auttoi muuttamaan toiminnan taustalla vaikuttavia arvoja ja uskomuksia

Vaikka terapian tarkoituksena olikin muuttaa ajattelumallejani kestävämpään suuntaan, ilman yhdessä rakennettua toimintasuunnitelmaa ja sovittuja kotitehtäviä uudet ajatukset eivät koskaan siirtyneet käytäntöön.

Koska pelkäsin julkista virheiden tekemistä, etsin netistä mallisuorituksia, joita vasten vertailin itseäni yksin kotona ollessani. Työpaikkailmoituksia selatessani kuvittelin, että minua vastassa on joukko toinen toistaan lahjakkaampia ihmisiä. Itsevarmat somepersoonat, videoilla esiintyvät kielten opettajat ja ammattipuhujat antoivat mallin sille, mitä minunkin pitäisi olla.

Ihan sama, miten hyvin onnistuin, häpesin sitä, miten epävarma olin. Pelkäsin koko ajan sitä, että joku kysyisi jotakin sellaista, mihin en tietäisi vastausta ja tulisin paljastaneeksi oman ”sivistymättömyyteni”. Lopulta jätin hakematta kiinnostaviin työpaikkoihin, koska pelkkä ajatus sosiaalisesti taitavien, kielitaitoisten huippuosaajien keskellä työskentelystä tuntui nöyryyttävältä.

Vasta life coach -opintojeni aikana opin ajattelemaan toisin ja sain jatkuvan vertailun sijaan käännettyä huomioni sisäänpäin. Tapasin koulutuksen kautta monia työelämän vaatimuksiin uupuneita ihmisiä, ja aloin etsiä vaihtoehtoja jatkuvalle suorittamiselle. Erilaiset harjoitukset auttoivat minua hahmottamaan, mitkä arvot ja ihanteet olivat minulle henkilökohtaisesti tärkeitä, ja pystyin vähitellen päästämään irti ulkopuolelta tulevista vaatimuksista yksi kerrallaan.

Nykyään välttelen enää harvoin ongelmia. Varaudun haasteisiin hyvissä ajoin ja huolehdin siitä, että voin kohdata pelkoni pala kerrallaan ilman lamaannuttavaa stressiä. Sen sijaan, että vertailisin itseäni jatkuvasti muihin, määrittelen itse omat tavoitteeni ja olen tarvittaessa valmis luopumaan niistä unelmista, jotka käyvät henkisesti liian raskaiksi.

Tämä kaikki on johtanut siihen, että olen alkanut viime aikoina harkita uudestaan mm. unelma-ammattiani. Rakastan edelleen tutkimuskirjallisuuden lukemista ja ajatusten eteenpäin työstämistä, mutta en ole enää ollenkaan varma siitä, onko yliopisto työskentely-ympäristönä minulle se oikea vaihtoehto. Juuri tällä hetkellä vaatimukset tutkimustulosten kaupallistamisesta, jatkuvien rahoitushakemusten laatimisesta ja kansainvälistymisestä tuntuvat turhan raskailta suhteessa omaan osaamiseeni.

Valmennuksia ja self help -kirjallisuutta kritisoitaessa tulisi ottaa paremmin huomioon ihmisten erilaiset elämäntilanteet

Yhteiskuntamme on täynnä ihmisiä – opiskelijoita, työttömiä työnhakijoita, alan vaihtamisesta haaveilevia, aloittelevia yrittäjiä, freelancereita ja pätkätyöläisiä –, joiden on pakko selvitä työelämän kasvavista osaamisvaatimuksista joko yksin tai apua palkkaamalla.

Niin paljon kuin toivoisinkin, että valtio tarjoaisi tarpeeksi maksutonta tukea kaikille yksin työskenteleville, näin ei käytännössä kuitenkaan ole. Opintoihin kuuluvat ohjaajan tapaamiset sisältävät harvoin motivaatio-ongelmien käsittelyä, oppimiseen liittyvien uskomusten työstämistä tai pohdintaa erilaisten lähtökohtien huomioon ottamisesta. Puhumattakaan siitä, että tapaamisia olisi säännöllisesti ja niissä keskityttäisiin perinpohjaisesti yhden opiskelijan erityistarpeisiin.

Yllättävän moni yksin työskentelevä kärsii sekä aloittamisvaikeuksista että motivaation ylläpitämiseen liittyvistä haasteista. Lisäksi myös kokonaiskuvaa voi olla toisinaan vaikea hahmottaa, merkityksellisyyden tunne saattaa kadota matkan varrella tai usko omaan osaamiseen horjua. Tällaisissa tilanteissa ulkopuolinen tuki saattaa olla se ratkaiseva tekijä onnistuneen projektin loppuun saattamisessa; etenkin, jos valmennettava kärsii oppimiseen tai keskittymiseen liittyvistä erityishaasteista.

Koen, että self help -kirjallisuutta, valmennuksia ja positiivista psykologiaa kritisoitaessa unohdetaan usein ihan tavallisten opiskelijoiden, itsensä työllistäjien ja alan vaihdosta haaveilevien ihmisten elämäntilanteet. Yhteiskunnan tarjoamat tukipalvelut on usein suunnattu kaikkein heikoimmassa asemassa oleville, vaikka moni muukin kaipaisi tukea kovaa vauhtia muuttuvassa työelämässä pärjäämiseen ja omannäköisen elämän rakentamiseen. Kaiken lisäksi yhteiskunta tulee usein vastaan aivan liian myöhään: siinä vaiheessa, kun ongelmat räjähtävät käsiin. Sen sijaan jaksamista tukevien ja ongelmia ennakoivien tukipalvelujen ostaminen jää usein yksilön itsensä vastuulle.

Toisin kuin kritiikit antavat ymmärtää, lopulta vain harvat self help -oppaat väittävät yksilöiden olevan itse vastuussa jatkuvan tehostamisen ja lisääntyvän epävarmuuden mukanaan tuomista ongelmista ja tunteista. Sen sijaan teokset pyrkivät lievittämään kipua ja opettamaan lukijoilleen sellaisia ajattelumalleja, jotka tukevat elinikäistä oppimista (oppaissa puhutaan mm. sisäisestä motivaatiosta ja kasvun mielentilasta). Lopulta vain yksi asia on lukijasta itsestään kiinni: se, mihin hän harjoituksia käyttää. Esimerkiksi paremman ajanhallinnan tarjoaman lisääntyneen vapaa-ajan voi yhtä lailla käyttää entistä kovempaan työntekoon kuin itselle tärkeisiin harrastuksiinkin.

5 vinkkiä keskittymishäiriön kanssa pärjäämiseen

Opettele tuomaan erityistarpeesi esille ja pyytämään ajoissa apua.

Alla on listattuna viisi vinkkiä, joiden avulla olen sekä alkanut pärjätä paremmin keskittymishäiriöni kanssa että oppinut tukemaan omaa jaksamistani kiireen ja kasvavan kilpailun keskellä. Toivon, että niistä on apua sinullekin!

Vinkki 1: Älä jää yksin ongelmiesi kanssa

Pyri etsimään vertaistukea ja inspiroivia tarinoita ihmisistä, jotka ovat menestyneet hyvin keskittymishäiriöstä tai erilaisista lähtökohdista huolimatta.

Uskalla pyytää apua, ja ole myös mahdollisuuksien mukaan valmis investoimaan tuettuun, omilla ehdoillasi tapahtuvaan oppimiseen. Itse olen hyötynyt todella paljon sekä valmennuksesta että yksityisistä englannin kielen tunneista. Jos raha on sinulle este, pyri löytämään itsellesi samassa tilanteessa oleva työskentelypari, jonka kanssa voitte ratkoa yhdessä ongelmia ja tsempata toisianne.

Kun koet tarvitsevasi apua, älä jää odottamaan, että joku muu (esim. opettajasi) tajuaisi tarjota sitä sinulle oma-aloitteisesti. Mieti etukäteen, mitä todella tarvitset, ja avaa sitten rohkeasti suusi. Useimmiten ihmiset ovat paljon valmiimpia auttamaan kuin uskoisitkaan!

Vinkki 2: Uskalla laittaa oma hyvinvointisi etusijalle

Tiedän, että tämä kohta on paljon vaadittu, ja olen itsekin kamppaillut vuosia sen kanssa, että uskallan laittaa oman hyvinvointini toimeentuloni edelle.

Jos koet jatkuvasti haasteita jaksamisesi kanssa, yritä neuvotella itsellesi helpotuksia työtehtäviisi. Se saattaa tuntua sinusta epäreilulta työkavereitasi kohtaan, mutta toisaalta kenenkään etu ei myöskään ole se, että olet jatkuvasti pahalla päällä ja lopulta palat täysin loppuun.

Joudut ehkä hetken harjoittelemaan tervettä itsekkyyttä, jotta uskallat puhua tarpeistasi silloinkin, kun niistä on ylimääräistä vaivaa muille, mutta vakuutan, että se kannattaa. Itse saatan vaikeina hetkinä pyytää esimerkiksi lupaa keskittyä tiettyyn työtehtävään sen sijaan, että vaihtelisin jatkuvasti eri työtehtävien välillä.

Mikäli työnantajasi ei ole valmis joustamaan millään tavalla tukeakseen hyvinvointiasi, ala miettiä työpaikan vaihtamista. Itselleni ainakin loppuun palaminen on ollut tärkeä muistutus siitä, että mikään rahasumma ei koskaan korvaa henkistä ja fyysistä hyvinvointiani.

Vinkki 3: Älä pakota itseäsi sopeutumaan mahdottomiin olosuhteisiin, vaan usko hyvinvointiasi tukevan työpaikan/oppimisympäristön olemassaoloon

Kun huomaat ajattelevasi, että sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua koko ajan kasvavaan työtahtiin ja meluiseen työympäristöön, pysähdy hetkeksi miettimään, onko se oikeasti totta. Oletko tuonut erityistarpeesi esille työpaikallasi tai ylipäätään miettinyt, minkälaiset pienet muutokset helpottaisivat työssä tai opinnoissa jaksamistasi?

Voisitko kenties lyhentää työaikaasi, palkata itsellesi apua hankalan asian opetteluun tai siirtyä ajan kanssa toisiin tehtäviin? Entä miltä ajatus oman yrityksen perustamisesta kuulostaa?

Voi olla, että et pysty tekemään suuria muutoksia työskentely- tai opiskelukuvioihisi juuri nyt, mutta luultavasti voit muuttaa tilannettasi pidemmällä aikavälillä. Mitä jos alkaisit heti käydä läpi erilaisia työpaikkoja ja selvittää, minkälainen työyhteisö tukisi juuri sinun jaksamistasi?

Vinkki 4: Opi näkemään erilaisuutesi vahvuutena

Ensimmäinen askel positiivisen minäkuvan rakentamiseen on kielteisten uskomusten tunnistaminen. Jos ajattelet jatkuvasti, ettet voi koskaan menestyä rajoitteidesi vuoksi, luultavasti myös vahvistat tätä uskomustasi jokapäiväisellä toiminnallasi

(Lue lisää uskomuksista, joista tulee helposti itseään toteuttavia ennusteita).

Voit aloittaa sillä, että kysyt itseltäsi, minkälaisia uskomuksia sinulla on keskittymishäiriöön ja omiin mahdollisuuksiisi liittyen. Sen jälkeen kysy itseltäsi, mitä vahvuuksia sinulla on ja kuka tai mikä voisi auttaa sinua työstämään heikkouksiasi. Saatat huomata, että heikkoutesi eivät ole pysyviä ominaisuuksia, vaan sen sijaan ne aktivoituvat tietynlaisissa tilanteissa ja ympäristöissä.

Lopuksi kysy vielä itseltäsi, missä olet erityisen hyvä ja ketä sinä voisit auttaa omalla osaamisellasi (esim. ADHD-oireisten sanotaan usein olevan muita luovempia). Voi olla, että saat samalla jonkinlaisen käsityksen unelmatyöstäsi ja vahvuuksistasi työmarkkinoilla.

Vinkki 5: Lopeta vertailu ja keskity auttamaan niitä, joilla on vielä pahempia vaikeuksia

Vertaillessaan itseään muihin ihminen unohtaa helposti sen, missä hän itse on hyvä, ja alkaa sen sijaan tuntea riittämättömyyttä. Itsekin huomaan usein pohtivani, olenko yhtä tehokas tai taitava kuin joku toinen, vaikka voisin yhtä hyvin ottaa selvää asiasta.

Jos oma pärjääminen opinnoissa tai työelämässä mietityttää, kannattaa kysyä suoraan kurssin- tai työnohjaajalta lisätietoja osaamisvaatimuksista. Se, että joku muu on sinua parempi, ei vielä tarkoita sitä, etteikö sinun työpanoksesi tai osaamistasosi olisi riittävän hyvä.

Voit myös kysyä itseltäsi, mitä kaikkea olet jo ehtinyt oppia ja minkälaisia taitoja tulet luultavasti kehittämään lähitulevaisuudessa.

Harjoitus positiivisuuden lisäämiseen

Tähän loppuun haluan tarjota sinulle vielä kaksi hyvää työkalua positiivisen mielentilan ylläpitämiseen: vertaistuen piiriin hakeutumisen ja kiitollisuuspäiväkirjan pitämisen.

Hakeutumalla samojen asioiden kanssa kamppailevien ihmisten pariin, huomaat nopeasti, ettet ole yksin vaikeuksiesi kanssa. Lisäksi opit näkemään, miten monista haasteista olet nyt jo päässyt yli ja miten voit auttaa osaamisellasi niitä, jotka ovat vasta löytäneet nimen vaikeuksillensa.

Kun lisäksi kirjoitat vielä säännöllisesti ylös niitä asioita, joista voit olla kiitollinen tässä ja nyt, muuttuu olotilasi vähitellen luottavaisemmaksi tulevaisuuden suhteen. Halutessasi voit tehdä tämän harjoituksen myös listaamalla positiivisia ominaisuuksiasi kiitollisuuden aiheiden sijaan.

(Mikäli huomaat toistuvasti syyttäväsi itseäsi vaikeuksistasi sen sijaan, että tukisit ja kannustaisit itseäsi, käy lukemassa tämä itsemyötätuntoa käsittelevä postaus.)

Miksi sinun tulisi kohdella itseäsi kuin hyvää ystävääsi?

Itsemyötätunto on taito, jota kannattaa harjoitella, sillä se auttaa palautumaan haastavista hetkistä aiempaa nopeammin ja tekee vaikeiden asioiden aloittamisesta ja uudelleen yrittämisestä helpompaa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että itsemyötätuntoiset henkilöt vitkuttelevat vähemmän epämiellyttävien tehtävien kohdalla, kestävät vastoinkäymisiä paremmin, ottavat enemmän vastuuta omista virheistään ja ovat tarpeen tullen jämäkämpiä kuin ihmiset, jotka suhtautuvat itseensä kylmemmin. Itsekriittisillä henkilöillä virheet ja vastoinkäymiset taas aiheuttavat helposti lamaantumisen.

Itsemyötätunnolle on esitetty useita eri määritelmiä, mutta Ronnie Grandellin mukaan kyse on yksinkertaisesti siitä, että ihminen kohtelee itseään ystävällisesti ja sydämellisesti. Itsemyötätuntoinen henkilö ei virheen sattuessa pahenna omaa oloaan kritisoimalla, vaan hän suhtautuu itseensä kuin hyvään ystäväänsä: myötätuntoisesti ja eteenpäin auttaen. Itsekritiikkiä voidaankin kutsua rakentavan palautteen vastakohdaksi. Siinä missä rakentavan palautteen on tarkoitus olla lämminhenkistä, toivoa antavaa, konkreettisiin parannusehdotuksiin keskittyvää ja eteenpäin vievää, itsekritiikki on usein musertavaa ja voimia vievää.

Itsekritiikin taustasyyt ja ensimmäinen askel kohti muutosta

Grandellin mukaan suojavalmiuden heräämiseen vaikeassa tilanteessa voi olla useita eri syitä. Taustalla saattaa vaikuttaa yksilön elämänkokemus, geeniperimä ja persoonallisuus, yleinen olotila (väsymys, nälkä, fyysinen kipu) tai esimerkiksi arvomaailma. Tärkeintä suojavalmiuden herätessä ei kuitenkaan ole se, mikä synnytti epämiellyttävän tunteen, vaan oman olotilan rauhoittaminen ja myötätuntoinen suhtautuminen vastoinkäymisiin.

Ensimmäinen tärkeä askel kohti muutosta on Grandellin mukaan pysähtyminen ja kärsimyksen myöntäminen itselle. Jos emme huomioi kokemustamme tai torjumme sen, jatkamme kuten aina ennenkin, eikä mikään muutu. Siitä huolimatta, että itsekritiikki on usein sietämätöntä kuunneltavaa, sillä saattaa olla jokin viesti kerrottavana – kunhan epäoikeudenmukaiset ja liialliset syytökset saadaan ensin suodatettua pois.

Päästyäsi takaisin itsemyötätuntoiseen tilaan, voit kysyä itsekritiikiltäsi, mitä se oikein yrittää saada aikaiseksi. Mitä se pelkää, että tapahtuisi, jos se ei enää kritisoisi sinua? Mitä konkreettisia neuvoja se voisi antaa sinulle tulevaisuuden varalle? Parhaimmillaan voit jopa oppia myötätuntoiseksi sisäistä kriitikkoasi kohtaan ja alkaa tulla toimeen sen kanssa.

HARJOITUS ITSEMYÖTÄTUNNON HERÄTTÄMISEEN

Seuraavan kerran, kun kohtaat vaikean tilanteen, jossa sisäinen kriitikkosi ottaa vallan, voit kokeilla seuraavaa Kristin Neffin kehittämää harjoitusta ja edetä askel kerrallaan kohti itsemyötätuntoista tilaa:

Ensimmäinen askel: Pysähdy ja huomaa tilanteesi.

  • Hengitä. Havainnoi ajatuksiasi, tunteitasi ja kehosi tuntemuksia. Miltä sinusta tuntuu tällä hetkellä? Millaisia ajatuksia sinulla on? Miltä kehossasi tuntuu?
  • Sano sitten itsellesi ääneen tai mielessäsi: ”Tämä on hankala hetki” tai ”Onpa rankkaa” tai ”Huhhuh”, mitkä sanat sinulle sopivatkin kuvaamaan tilannettasi. Näin osoitat itsellesi huomanneesi tilanteesi.
  • Voit laittaa käden sydämellesi tai vaikka kätesi toisen päälle.

Kun teet tätä säännöllisesti vaikeina hetkinä, opit vähitellen tunnistamaan, miten kehosi reagoi vaikeisiin tilanteisiin. Annat itsellesi huomiota.

Toinen askel: Muistuta itseäsi siitä, että tämä on osa ihmisenä olemista.

  • Kaikki kärsivät ja kaikilla on vaikeuksia elämässä. Se on osa ihmisen elämää. Olemme kaikki samassa veneessä.
  • Sano itsellesi ääneen tai mielessäsi: ”kaikilla muillakin on joskus vaikeaa” tai ”En ole ainoa, jolla on haasteita elämässä” tai muut tilanteeseen sopivat sanat.

Tämä yhdistää sinut muihin ihmisiin.

Kolmas askel: Ole ystävällinen itsellesi, tue itseäsi.

  • Mieti, mitä tarvitsisit juuri nyt. Lempeyttä itseltäsi? Tukea ja kannustusta? Tiedon, ettet hylkää itseäsi?
  • Voit sanoa esim. ”Haluan kohdella itseäni hyvin tässä hetkessä” tai ”Haluan tukea itseäni tällä hetkellä” – valitse itsellesi tilanteeseen sopivat lempeät sanat.
  • Sitten vapauta kätesi sydämeltäsi ja päätä jatkaa päivääsi niin, että kannat itsemyötätuntoista mieltä mukanasi koko päivän.

Jos haluat, voit myös kuvitella, mitä sanoisit hyvälle ystävällesi, jos hän olisi samassa tilanteessa. Miten häntä ymmärtäisit ja tukisit?

(Harjoituksen on suomentanut Mindfulness-opettaja Reija Könönen. Muun tekstin apuna on käytetty Ronnie Grandellin teosta Itsemyötätunto.)

Alitajuiset uskomuksesi voivat estää sinua saavuttamasta tavoitteitasi

Järkevän valinnan tekemiseen vaikuttavat aina myös tiedostamattomat, alitajuiset, emotionaaliset ja irrationaaliset tekijät.

Valmentajan tehtävänä ei ole ainoastaan paikantaa valmennettavan ongelmia, vaan hänen on myös ymmärrettävä valmennettavan ajatusmaailmaa, josta haitalliset uskomukset ja toimintamallit kumpuavat. Yleensä asiakkaani ymmärtävät itsekin, minkälaiset toimintatavat ja valinnat syövät heidän energiaansa arjessa ja hidastavat tavoitteiden saavuttamista, mutta he eivät tiedä, miten he pääsisivät ongelmakäyttäytymisestä tai vahingoittavista uskomuksista eroon.  

Muutos vaatii uskoa onnistumisen mahdollisuuteen

Luin pari päivää sitten kiinnostavan artikkelin työtä vailla olevista nuorista, jotka tekevät yhteiskunnan näkökulmasta kestämättömiä ja haitallisia valintoja. Artikkelissa osoitettiin kiinnostavalla tavalla, että me ihmiset emme ole ainoastaan rationaalisia toimijoita, vaan meidän maailmankuvamme ja uskomuksemme ohjaavat valintojamme ja käyttäytymistämme siinä missä yhteiskunnan odotuksetkin. Mikäli työtä vailla oleva nuori ei usko voivansa saada kiinnostavaa työpaikkaa, hän ei luultavasti myöskään tee sitä tukevia valintoja arjessaan, kuten opiskele pääsykokeisiin tai kirjoita aktiivisesti työhakemuksia.

Se, mikä näyttää terveen ja hyvinvoivan ihmisen silmissä järjettömältä käyttäytymiseltä, voi hyvinkin olla kovia kokeneen ihmisen mielestä ainakin osittain järkevää ja perusteltua. Esimerkiksi koulukiusaamisen uhriksi joutunut henkilö voi kokea sosiaalisen eristäytymisen hyväksi puolustuskeinoksi samaan aikaan kuin hän ehkä itsekin ymmärtää, ettei se tue hänen urakehitystään tai auta häntä löytämään kumppania/uusia ystäviä. Järkevän valinnan tekemiseen vaikuttavat aina myös tiedostamattomat, alitajuiset, emotionaaliset ja irrationaaliset tekijät.

Kun ihminen ei saa sitä, mitä hän haluaa – tai ei usko saavansa –, hän alkaa helposti haluta sitä, mikä on saavutettavissa. Tämä saattaa tuntua hyvältä toimintamallilta nykyhetken onnellisuutta ajatellen, mutta ei auta pääsemään pitkän tähtäimen tavoitteisiin. Päivittäisten valintojen ollessa vallan ja resurssien puutteen sanelemia, ovat myös lopputulokset ennalta-arvattavia: kaikki jatkuu, kuten aina ennenkin, tai vaihtoehtoisesti ongelmat kasautuvat ja elämä ajautuu huonompaan suuntaan.

Harjoitus: Suunnittele tulevaisuuttasi onnistumisen kokemuksesta käsin

Onneksi olen saanut oppia LCF Life Coach -koulutuksen aikana monia harjoituksia, joiden avulla on mahdollista päästä yli nykyhetken rajoittavista uskomuksista ja suunnitella omaa toimintaa halutusta lopputuloksesta käsin. Vaikka suosittelen harjoitusten tekemistä valmentajan avustuksella, pääset silti hyvään alkuun vastaamalla alla oleviin kysymyksiin esimerkiksi kirjoittamalla:

  1. Miltä sinusta tuntuu, kun olet päässyt tavoitteeseesi? Tuntuuko olosi kenties itsevarmemmalta? Ajatteletko yhä samoin itsestäsi ja mahdollisuuksistasi?
  2. Katso nyt tulevaisuudesta käsin nykyhetken minääsi ja mieti, minkälaisia vinkkejä voisit antaa itsellesi. Minkälaisten välitavoitteiden kautta olet päässyt päämäärääsi? Entä miten sinun asenteesi tai lähestymistapasi on täytynyt muuttua matkan varrella?

Kysymysten tarkoituksena on auttaa sinua luomaan toimintasuunnitelma sellaisessa mielentilassa, jossa nykyhetken pelkosi ja epäilyksesi eivät rajoita sinua. Kun katsot tavoitteitasi tulevaisuudesta käsin, olet jo onnistunut saavuttamaan ne.

Vaikka väliaskeliin on saattanut liittyä pelkoja ja pettymyksiä, olet jo keksinyt keinot päästä eteenpäin niistä huolimatta. Et enää mieti, uskaltaisitko, ja piehtaroi uhkakuvissasi, vaan kysyt itseltäsi ainoastaan ”miten”. Olet toki valmis ottamaan vastuuta ja menemään epämukavuusalueellesi, mutta samaan aikaan luotat myös siihen, että jokaiseen vastaan tulevaan ongelmaan on olemassa ratkaisu. Lisäksi tieto siitä, ettet joudu ottamaan kaikkia väliaskeleita ”nykyhetken minänäsi”, saattaa auttaa sinua suunnittelussa: Sinun ei tarvitse ottaa kuin ensimmäinen askel tämänhetkisiin taitoihisi ja itsevarmuuteesi tukeutuen. Loput askelista ottaa tulevaisuuden minäsi väliaskelten ja uusien onnistumisen kokemusten vahvistamana.

Suuntaa huomiosi tietoisesti siihen, mihin voit vaikuttaa

Mikäli koet, että mielessäsi pyörii jatkuvasti menneisyyden kivuliaat kokemukset, tulevaisuuden uhkakuvat tai erilaiset haitalliset uskomukset itsestäsi, tee loppuun vielä seuraava harjoitus:

Jaa A4-kokoinen paperi kolmeen osaan (tämä onnistuu helpoiten, kun asetat paperin vaakasuoraan). Jos haluat, voit tehdä pienen rentoutumisharjoituksen ennen kuin vastaat alla oleviin kysymyksiin.

  1. Kirjoita ensimmäiseen osioon asioita, joista voit päättää ihan itse. Mistä asioista juuri sinä olet vastuussa? (Suosittelen, että listaat tavoitteeseesi liittyviä asioita, mutta halutessasi voit tehdä tämän harjoituksen miettimällä myös koko elämääsi.)
  2. Listaa toiseen osioon asioita, joihin voit vaikuttaa ainakin joiltain osin. Miten voit vaikuttaa esimerkiksi työpaikan ilmapiiriin omalla käytökselläsi, vaikka työparillasi olisikin taipumusta negatiivisuuteen? Miten voit vaikuttaa omaan ajankäyttöösi? Keneltä voisit ainakin kysyä apua?
  3. Lopuksi täytä kolmas osio asioilla, joihin sinulla ei ole minkäänlaista vaikutusvaltaa. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi tietyn ihmisen mielipide sinusta, koronakriisin kesto tai sinulle rakkaan ihmisen elinaika.

Kun olet tehnyt tämän tehtävän, pyri päästämään tietoisesti irti niistä asioista, joihin et pysty itse vaikuttamaan. Huomiosi saattaa kyllä palata uhkakuviin, mutta kun palautat katseesi kerta toisensa jälkeen rauhallisesti takaisin asioihin, joihin voit itse vaikuttaa, alkaa ajattelutapasi vähitellen muuttua ja olosi tuntua vahvemmalta. Voit edelleen kirjoittaa huolistasi päiväkirjaasi tai puhua niistä ystävillesi muutamia minuutteja päivässä, mutta pidä sen jälkeen huoli siitä, että huomiosi pysyy kiinnittyneenä vaikutuspiirissäsi oleviin asioihin. Mieluiten sellaisiin, joita olet valmis työstämään aktiivisesti.

Voit lukea lisää uskomuksista täältä.

Suuri pettymys avasi uuden suunnan elämälleni

Tärkein ohje, jonka annoin itselleni vuonna 2019, oli kehoitus unohtaa täydellisyysvaatimukset ja alkaa tehdä virheistä huolimatta.

Aloitin vuoden 2019 kirjoittamalla tutkimussuunnitelmaa tulevaa väitöskirjaani varten. Vaikka myöhemmin selvisi, että entisestä pääaineestani ei löydy tarpeeksi osaamista väitöskirjani ohjaamiseen, suunnitelman laatiminen ja lukuisten menestysoppaiden läpikahlaaminen vaikuttivat elämääni paljon enemmän kuin olin alun perin kuvitellut. Sen lisäksi, että päätin täydentää maisterin tutkintoani aikuiskasvatustieteen opinnoilla, aloitin tutkimusaineistoni innoittamana myös LCF Life Coach -koulutuksen Valmentamolla.

Käsitykseni työelämä- ja menestysoppaista muuttui täysin

Alkuvuodesta etsin vastauksia sellaisiin kysymyksiin kuin, miten menestysoppaat ottavat huomioon ihmisten erilaiset lähtökohdat ja taloudelliset haasteet. Oletin, että lähes kaikissa oppaissa kaikuu vahvana uusliberalistinen diskurssi, jonka mukaan jokainen yksilö on itse vastuussa omasta menestyksestään, eikä eriarvoisuuden mukanaan tuomista haasteista juuri puhuta. Sen sijaan löysinkin monia innoittavia tarinoita siitä, miten todella kurjista lähtökohdista tulevat ihmiset ovat askel kerrallaan löytäneet oman intohimonsa ja elämäntehtävänsä. Oppaat eivät tarjonneetkaan pikavoittoja ja kehottaneet luopumaan kaikista negatiivisista ajatuksista – jos nyt mitään Rhonda Byrnen The Secret -tyyppisiä teoksia ei lasketa mukaan – vaan ne sisälsivät realistisia kertomuksia siitä, mitä menestys todella vaatii. Mukana oli kertomuksia konkursseista, vääristä valinnoista ja oppimisvaikeuksista, mutta samaan aikaan myös todisteita siitä, miten pitkälle oma intohimo ja peräänantamattomuus voivat parhaimmillaan viedä.

Työelämä- ja menestysoppaita lukiessani en enää kokenut olevani ainoa ihminen, joka ei ymmärtänyt mennä suorinta tietä lukioon ja käyttää kaikkea vapaa-aikaansa vieraiden kielten opiskeluun. Huomasin, että monilla muillakin on ollut sekä vaikeuksia englannin oppimisen kanssa että taloudellisia haasteita yritystoiminnan alkumetreillä. Aloin miettiä yhä harvemmin sitä, miten paljon olen hukannut aikaa vääriin asioihin, ja opettelin hyväksymään sen tosiasian, että jotkut asiat vievät minulta vähän kauemmin kuin jo valmiiksi kielitaitoisilta, akateemisista perheistä tulevilta opiskelijoilta. Menestyneiden ihmisten elämäkertoja lukiessani opin, että mitään kestävää ei luoda nopeasti ja helpolla, ja pääsin sitä kautta irti kateuden tunteista. Ymmärsin, miten suuria uhrauksia ihailemani ihmiset ovat tehneet menestyksensä eteen ja miten paljon riskejä he ovat olleet valmiita ottamaan (olivatpa riskit julkisia esiintymisiä, keskeneräisiä ideoita tai taloudellisia uhrauksia). Ennen kaikkea tajusin sen, että yksikään heistä ei ole välttynyt kritiikiltä ja epäonnistumisilta, ja opettelin tekemään asioita keskeneräisyydestä käsin.

Ensimmäistä kertaa elämässäni aloin investoida suuria summia omaan osaamiseeni

Puolessa välissä vuotta lopetin tietoisesti ”sitten kun” -elämän ja aloin ottaa epävarmasta taloudellisesta tilanteestani huolimatta melko suuriakin riskejä. Karsin kaikki ylimääräiset menoni ja sijoitin sekä life coach -koulutukseen että yksityisiin englannin tunteihin kuluneen syksyn aikana. Sen jälkeen kirjoitin kalenteriini alla olevat sanat ja aloin vähitellen elää niiden mukaan:

Jos et ajatellut istua koko elämääsi pelin ulkopuolella kiroamassa korttejasi, hyväksy ne ja ala pelata. Tee joka päivä valintoja, jotka vievät sinut edes pienen askeleen lähemmäs unelmiasi.

Lakkaa määrittelemästä etukäteen, mitä kaikkea toiset ihmiset ovat valmiita hyväksymään, ja anna muille tilaisuus hyväksyä sinut sellaisena kuin olet. Unohda täydellisyysvaatimukset ja anna toisten päättää oletko riittävän hyvä tiettyyn työhön, kumppaniksi tai mitä ikinä haluatkaan. Uskalla laittaa itsesi likoon!

Tulevalle vuodelle esitän juuri nyt vain yhden toivomuksen: toivon, että siitä tulee itseni näköinen. Lisäksi lupaan laittaa oman hyvinvointini suorittamisen edelle ja arvostaa rohkeutta enemmän kuin virheettömyyttä.