Avoimia kysymyksiä

Marraskuussa ei ole jäänyt juurikaan aikaa kirjoittamiselle. Olen ravannut sekä yliopiston Rekryssä että Työkkärin tarjoamalla uraneuvojalla ja suunnitellut samalla jatko-opintojani. Eilen suunnitelmani alkoivat kuitenkin vihdoin selkiytyä, kun sain hyväksynnän tutkimusaiheelleni ja luvan alkaa hahmotella tutkimussuunnitelmaa väitöskirjaa varten.

Tällä hetkellä elämässäni ei ole paljon muuta kuin avoimia kysymyksiä: Miten rahoitan jatko-opinnot? Onnistunko saamaan rahoitusta vai onko minun pakko käydä töissä opiskelun ohella? Jos on, niin minkälainen työ voisi tukea sekä väitöskirjatyöskentelyäni että jaksamistani?

Pahin pelkoni on se, että aikaa ei jää kirjoittamiselle. Kävin töissä koko graduprosessin ajan, ja usein se tarkoitti sitä, että vapaapäivät kuluivat valmiin aineiston läpikäymiseen sen sijaan, että olisin ehtinyt kirjoittaa uutta tekstiä. Aika nopeasti myös paljastui, etten ole mikään kone, vaikka alussa niin taisin kuvitellakin. Energiani ei yksinkertaisesti riitä siihen, että teen palkkatöitä ensimmäiset kahdeksan tuntia päivässä ja siihen päälle vielä palkattoman ”koulupäivän”.

Vielä kuukausi sitten kuitenkin ajattelin, että voisin pitää pari välivuotta ennen jatko-opiskelijaksi ryhtymistä. Haaveenani oli hankkia hiukan oman alan työkokemusta ja ehkä myös yhdistää väitöskirja jollakin tasolla työelämään; vähentää teoreettisuutta ja tuoda mukaan käytännönläheisyyttä. Rekryssä ravaaminen on kuitenkin osoittanut, miten aikaavievää työnhaku voi olla. Tällä hetkellä päällimmäisin mielikuvani työelämästä on se, että mielekkään työn löytäminen vaatii vahvaa henkilöbrändiä ja verkostoutumista, sadoista muista hakijoista erottautumista, erinomaista kielitaitoa ja reilusti työkokemusta. Ensimmäisen akateemisen työpaikan löytäminen omalta alalta on luultavasti niin vaativaa, että samassa ajassa olen jo pitkällä väitöskirjassani. Ja kun tarkoituksenani ei kuitenkaan ole jäädä työelämään useiksi vuosiksi – eikä myöskään toivottuun lopputulokseen pääsemisestä ole takeita käytetyistä työtunneista huolimatta –, ajan tuhlaaminen aktiiviseen työnhakuun ei tunnu enää järkevältä. Pidän toki edelleen silmäni auki kiinnostavien työpaikkojen varalta, mutta jatkossa mietin enemmän töiden ja jatko-opintojen yhdistämistä kuin työpaikkailmoituksissa vaadittavien taitojen kehittämistä. Kaikkeen kun ei yksinkertaisesti ole aikaa.

Uuden edessä

Valmistuin viime keväänä Turun yliopistosta, sukupuolentutkimuksen oppiaineesta. Kanditutkintoni puolestaan tein kotimaiseen kirjallisuuteen, sillä olen aina ollut kiinnostunut kirjoista ja kirjoittamisesta. Pääsykokeisiin opiskellessani olin ihan varma, että haluan isona kirjailijaksi, mutta huomasin aika nopeasti opintojen alettua, että tutkimuksen tekeminen kiinnostaa minua kaunokirjallisuuden kirjoittamista enemmän. Vaikka rakastin kirjallisuudentutkimusta, päätin lopulta hakea nais- ja sukupuolentutkimuksen maisteriohjelmaan, jossa saisin tutkia oikeita ihmisiä fiktiivisten teosten sijaan. Oppiaine vastasi täydellisesti haluuni valita itselleni merkityksellinen tutkimusaihe ja heittäytyä lähes tuntemattomille vesille uutta oppiakseni.

Olen aina ollut kova haastamaan itseäni. Kandityöni aiheeksi valitsin affektin käsitteen ja häpeän politiikan, vaikka en ymmärtänyt työtä aloittaessani affektiteorioista juuri mitään ja melkein kaikki muut opiskelijat päättivät kirjoittaa aiheista, joista he tiesivät eniten. Minä kuitenkin tunsin itseni ja olin varma siitä, ettei mielenkiintoni pysyisi yllä, jos tutkisin jo valmiiksi hyvin tuntemaani aihealuetta ja keskittyisin suurimmaksi osaksi vain esittelemään taitojani.

Graduni kanssa kävi samoin. Vaikka englannin kielen taitoni ei ole vieläkään toivomallani tasolla ja teen yhä päivittäin töitä sen parantamiseksi, valitsin graduni aiheeksi transtutkimuksen, josta on tarjolla vain vähän suomenkielistä tutkimuskirjallisuutta. Viis siitä, että pääni vilisi ristiriitoja ja kirjoittaminen oli henkisesti erittäin haasteellista. Olin päättänyt vastata kysymyksiin, joihin minulla ei ollut valmista vastausta ja joita halusin ymmärtää ihan jo omankin identiteettini selkeyttämiseksi. Keskeistä oli leikkiä minua aina mietityttäneen kysymyksen kanssa: kielen ja todellisuuden suhteella. Kysyin tutkielmassani, miten lääketieteen diskurssit ja transaktivismi yhteisvaikuttavat transihmisten sukupuoli-identiteettien ja elämäntarinoiden rakentumiseen, minkälaisia vaihtoehtoisia sukupuolen selittämistapoja on tarjolla ja miten vakiintuneita määritelmiä voidaan pyrkiä muuttamaan. (Koko tutkielman voit lukea täältä.)

Nyt olen perustamassa tätä blogia kahdesta syystä: pohtiakseni uranäkymiäni ja tuottaakseni lisää tietoa opiskelusta ja projektinhallinnasta. Olen kiinnostunut erityisesti oppimiseen liittyvistä uskomuksista ja niiden vaikutuksesta opintomenestykseen. Lisäksi etsin ratkaisuja esimerkiksi aloittamisvaikeuksiin ja motivaatioon liittyviin kysymyksiin.