Mikä on tärkein askel, joka sinun tulisi ottaa kohti unelmaasi?

Jos haluan käyttää termiä vetovoiman laki, määrittelen sen alitajunnan kyvyksi keksiä erilaisia keinoja päämäärän saavuttamiseksi.

Liityin joku aika sitten Saa mitä haluat -nimiseen facebook-ryhmään, joka perustuu Ilkka Koppelonmäen samannimiseen kirjaan. Ryhmästä saa melko hyvän kuvan siitä, minkälaisiin asioihin valmennusta kaipaavat ihmiset uskovat ja mikä on vielä epäselvää. Viime viikolla aloituksissa esiin nousi kaksi itseäni mietityttämään jäänyttä asiaa: vetovoiman lakiin luottaminen ja kysymys siitä, miksi unelmia myydään, kun niiden saavuttamiseen ei kuitenkaan anneta konkreettisia ohjeita.

Miksi unelmien saavuttamiseen ei anneta konkreettisia ohjeita?

Koska jokaisen unelmien ainakin tulisi olla omannäköisiä, henkilökohtaisiin arvoihin perustuvia ja saavutettavissa olevia, ei ole olemassa tiettyä toimintasuunnitelmaa, joka toimii kaikille. Lisäksi jokaiseen yksittäiseen unelmaan on olemassa lukuisia erilaisia polkuja, ja jopa huolella suunniteltuja, kaikkein yksityiskohtaisimpiakin toimintasuunnitelmia joudutaan muokkaamaan moneen kertaan matkan varrella.

Voiko pelkällä ajattelulla saavuttaa villeimmät unelmansa?

Yksi suosikkivalmentajistani on Alexander Heyne, joka pyörittää YouTube-kanavaa nimeltä Modern Health Monk ja suhtautuu varsin kriittisesti vetovoiman lakiin. Myös Heyne opettaa erilaisia visualisointimenetelmiä ja korostaa ajatusten voimaa, mutta hän kritisoi voimakkaasti teoksia ja valmentajia, jotka väittävät, että pelkällä ajattelulla voi saavuttaa haluamiaan asioita. Heyne itse peräänkuuluttaa tapojen voimaa, jolloin tullaan melko lähelle Koppelonmäen painottamia pieniä päivittäisiä askeleita kirjassa Saa mitä haluat.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että edes pienet päivittäiset askeleet eivät riitä, mikäli toimintaan ei sisälly joka päivä jotakin uutta opittavaa. Rimaa on nostettava heti, kun jokin asia alkaa sujua!

Esimerkki omasta elämästäni

Itse meinasin jäädä vähän aikaa sitten jumiin kielitaitoa koskevan tavoitteeni kanssa, koska päädyin harjoittelemaan joka päivä samalla tavalla: kirjoittamalla englanninkielistä päiväkirjaa. Vaikka aiheet vaihtelivat jatkuvasti ja kehitystä tapahtui, oivalsin muutama päivä sitten, ettei se riitä. Jos todella haluan kehittyä puhujana ja esiintyjänä, tarvitsen yksityisiä englannin tunteja (tai puhetaidon kursseja) ja paljon käytännön harjoituksia. (Seuraava askeleeni onkin valmentaa itseni kohti elämäni ensimmäistä yksityistuntia.)

Siinä missä entinen minäni on halunnut sinnikkäästi uskoa, että voin muuttaa ajatusmallini ja sitä kautta tunnekokemukseni kotoa käsin, nykyinen minäni suostuu myöntämään, että itsevarmuus ja taidot kasvavat vain kokemuksen kautta. Oikopolkuja ei ole. Voin helpottaa oloani sanomalla itselleni, että ensimmäisellä kerralla riittää se, että saavun paikalle, mutta se ei kuitenkaan poista vähemmän miellyttäviä tuntemuksia. Tiedän jo valmiiksi, että sydämeni tulee hakkaamaan häiritsevän lujaa, ja tulen tuntemaan kiukkua siitä, että minun pitää ”näyttää tyhmältä” ammattilaisen edessä.

Muutos vaatii aina käytännönharjoituksia positiivisen ajattelun tueksi

Voin treenata asennettani ja oppia toimimaan koko ajan luontevammin epämukavuusalueellani, mutta ajatusmallini eivät muutu pelkästään visualisoimalla, tai edes terapialla. Sen sijaan minun on saatava onnistumisen kokemuksia ja todistettava itselleni, että virheet eivät ole niin vakavia kuin kriittinen minäni kuvittelee niiden olevan. Ilman vastatodisteita, uudet, terveemmät ajatukset eivät yksinkertaisesti juurru ja vähitellen korvaa vanhoja ajattelutapojani.

Jos haluan käyttää termiä vetovoiman laki, määrittelen sen alitajunnan kyvyksi keksiä erilaisia keinoja päämäärän saavuttamiseksi. Visualisointi ja aarrekarttojen tekeminen voivat olla hyviä keinoja haaveilla isommin ja pysyä motivoituneena matkan varrella. Puhumattakaan siitä, että eteneminen on paljon helpompaa, kun tietää, mihin on matkalla.

Täältä voit lukea lisää vetovoimanlaista.

Kysy itseltäsi joka päivä, mikä on tärkein askel, jonka voit tänään ottaa kohti unelmaasi

Kun sinulla on selkeä päämäärä ja valitset olla itsellesi täysin rehellinen, pystyt aina määrittelemään seuraavan tarvittavan askeleen kohti unelmaasi. Oma neuvoni on se, ettet jatkossa kysy itseltäsi pelkästään sitä, mikä on pienin askel, jonka voit ottaa tavoitteesi eteen tänään, vaan mikä on kaikkein tärkein askel, joka sinun tulisi ottaa.

Ainakin minä aion jatkossa kysyä itseltäni joka päivä, viekö tämä kyseinen askel minua oikeasti eteenpäin, vai olisiko taas aika nostaa rimaa ja tehdä asioita vieläkin suuremmin.

Life Coach -koulutusohjelman aloittaminen (muutama harjoitusvalmennettava haussa)

Life Coachingin tavoitteena on lisätä itsetuntemusta ja suunnata katse sellaisiin asioihin, joihin yksilö voi omalla toiminnallaan vaikuttaa.

Aloitin LCF Life Coach -koulutusohjelman Valmentamolla viime maanantaina. Kyseessä on vuoden mittainen koulutusohjelma, johon kuuluu 30 lähiopetuspäivää, itsenäistä opiskelua ja 125 tuntia harjoitusvalmennuksia. Nyt takana on noin seitsemän tuntia valmennusharjoituksia, ja pakko sanoa, että olen aika innoissani.

Valmentajan avulla voit saavuttaa tavoitteesi entistä nopeammin ja pidät motivaatiota helpommin yllä

Olen lukenut valtavan määrän elämäntaito- ja uraoppaita elämäni aikana, mutta jostakin syystä opitut asiat ovat vain harvoin siirtyneet käytäntöön. Useimmiten olen halunnut liikaa kerralla, ja teorian opiskelu on tuntunut turvallisemmalta kuin oppien siirtäminen käytäntöön.

Kolmen ensimmäisen koulutuspäivän aikana opin, miten suuri merkitys toisella ihmisellä voi olla. Varsinkin silloin, kun tämä on koulutettu kysymään oikeat kysymykset oikeaan aikaan. Vaikka olen hyötynyt paljon kirjoittamisesta ja erilaisista itse itselleni tekemistäni valmennuksista, pääsin tällä kertaa paljon pidemmälle tavoitteissani, ja samalla tulin myös sitoutuneeksi konkreettiseen etenemissuunnitelmaan.

Mitä life coaching sitten on?

Life coachingin viitekehys perustuu kognitiiviseen käyttäytymistieteeseen, positiiviseen psykologiaan ja ratkaisukeskeisyyteen. Sen tavoitteena on lisätä itsetuntemusta ja suunnata katse sellaisiin asioihin, joihin yksilö voi omalla toiminnallaan vaikuttaa. Valmentaja ei jaa neuvoja, vaan auttaa valmennettavaa oivaltamaan itse omat tavoitteensa, luomaan toimintasuunnitelman ja pitämään motivaatiota yllä.

Valmennus ei ole terapiaa, mutta terapiassa käyvä ihminen voi halutessaan käyttää valmennusta terapian tukena, mikäli hän on riittävän terve sitoutuakseen tarvittavien edistysaskelien ottamiseen. Valmentajan tehtävänä ei myöskään ole toimia mentorina, mutta jos valmennettava haluaa kuulla esimerkkitarinoita, on näitä periaatteessa mahdollista kertoa. Tarkoituksena on kuitenkin se, ettei valmentaja ohjaile valmennettavaa vinkkien avulla tiettyyn suuntaan.

Mitä seuraavaksi?

Tarkoituksenani on aloittaa ensimmäiset, viralliset valmennukset neljän lähipiiriin kuuluvan ystävän/perheenjäsenen kanssa lähiviikkoina (yksi valmennuksista on jo aloitettu). Tämän jälkeen etsin viittä puolituttua tai tuntematonta valmennettavaa harjoitusvalmennettaviksi. Jälkimmäiset valmennukset on tarkoitus aloittaa joulu-tammikuussa. Jokaiselle valmennettavalle varataan neljä tunnin mittaista, maksutonta valmennuskertaa, jotka tapahtuvat 2-4 viikon välein.

Jos haluat ryhtyä harjoitusvalmennettavakseni, mieti seuraavia kysymyksiä:

1) Oletko valmis sitoutumaan säännöllisiin tapaamisiin ja antamaan niistä palautetta?

2) Tukeeko jaksamisesi tavoitteellista toimintaa?

3) Onko mielessäsi tavoite/osa-alue, jota haluaisit työstää valmentajan kanssa, ja jonka eteen olet valmis tekemään töitä?

(Esimerkkejä valmennettavista osa-alueista: työ ja ura, itsetunto, hyvinvointi ja terveys, ajanhallinta, ihmissuhteet, parisuhde, perhe, koti ja vauraus, tulevaisuus; jokin muu, mikä?)

Jos vastasit kyllä, voit laittaa minulle sähköpostia (jael.tuominen[at]gmail.com) ja kertoa hiukan tavoitteestasi ja kiinnostuksestasi ryhtyä harjoitusvalmennettavakseni.

”Universumi ei voi auttaa sinua” – Ajatuksia teoksesta Menisit ennemmin terapiaan: Rehellinen self help -kirja

Ajatusmalleilla on suuri vaikutus yksilön toimintaan, mutta liian mustavalkoisia tulkintoja ”vetovoimanlaista” on syytä välttää.

Luin viime kesänä Ilkka Kiven teoksen Menisit ennemmin terapiaan: Rehellinen self help -kirja. Siinä Kivi (7, 2018) hyökkää jo heti kirjan ensimmäisillä sivuilla Salaisuus-tyyppistä vetovoimanlakipuhetta vastaan ja kirjoittaa:

”Universumi ei voi auttaa sinua. Se ei tiedä, mitä sinä haluat, eikä sitä kiinnosta ottaa selvää. Tämä ei johdu siitä, että universumi olisi keskustapoliitikko, vaan siitä, että tämä ei ole sille mahdollista, koska kosmos on ääretön klöntti aikaa ja avaruutta – siinä kaikki.”

Varmista, ettet halua uskoa johonkin vain siksi, ettet jaksa nähdä vaivaa sen eteen

Uskoitpa sitten jumalalliseen johdatukseen tai universumin kykyyn järjestellä asioita puolestasi, varmista, ettei kyse ole pyrkimyksestä saada asioita ilmaiseksi ja välttää vastuun ottamista.

Jos uskot, että asioilla on tapana järjestyä ajan kanssa omalla painollaan, saatat lykätä epämiellyttäviltä tuntuvia asioita loputtomiin. Tai mikä pahinta, havahdut muutoksen tarpeeseen vasta siinä vaiheessa, kun olet aivan pohjalla.

Universumi ei keksinytkään keinoa toimittaa sinulle lisää rahaa, vaan sen sijaan viimeisenkin luottokortin luottoraja tuli vastaan. Sinun olisi ehkä sittenkin pitänyt itse ryhtyä hommiin ja hankkia taitoja, jotka mahdollistavat paremman työpaikan saamisen; tai karsia menojasi, jos haluat pitää asiat ennallaan.

Vaikeiden tunteiden pakeneminen ei auta

Oppaat, jotka väittävät, että kaikki olosuhteet ovat seurausta omista ajatuksistasi ja kehottavat ”vaihtamaan kanavaa” heti, kun epämiellyttävä tunnetila iskee, usein vain pahentavat asioita.

Kun epäonnistut, tunnet pettymystä. Sen jälkeen taas tunnet syyllisyyttä negatiivisista tuntemuksistasi, mikä vaan vahvistaa niitä entisestään, ja lopulta haluat lopettaa koko uuden elämäntapasi.

Et kerro rehellisesti ongelmistasi tai pyydä apua, vaan sen sijaan toivot, että ne ratkeavat itsestään rukoilemalla tai visualisoimalla. Ja kun niin ei sitten käykään, syytät itseäsi uskon puutteesta.

Ajatukset ja uskomukset ovat työkaluja, eivät esteitä tai ongelmien poistajia

Kivi (81, 2018) kertoo sanovansa itselleen tiukan paikan tullen lauseen: ”Hyväksyn tämän hetken ja olen siitä kiitollinen”. Tämän jälkeen hänen aivonsa rauhoittuvat ja lakkaavat pohtimasta, miten asioiden pitäisi olla. Aivot hyväksyvät tilanteen ja lakkaavat taistelemasta sitä vastaan.

Vähitellen kokemuksesta alkaa löytyä myös sellaisia hyviä puolia, jotka muuten jäisivät hoksaamatta. Itse ajattelen ongelmia kohdatessani, että onneksi tämä tapahtui nyt, eikä esimerkiksi kymmenen vuoden päästä paljon suuremman yleisön edessä. Nyt minulla on hyvin aikaa korjata tilanne.

Vetovoimanlakia tai ei, ajatusten kanssa on syytä olla tarkkaavainen

Vetovoimanlaissa on kaikesta huolimatta kuitenkin myös pointtinsa, kunhan siihen ei suhtauduta liian mustavalkoisesti.

Kuten olen jo aikaisemmin kirjoittanut, ajatukset muuttuvat helposti uskomuksiksi, joista tulee lopulta osa identiteettiä ja päivittäistä toimintaa. Esimerkiksi oppimiseen liittyvät uskomukset ohjaavat valintojamme: huonoksi opiskelijaksi itsensä mieltävä ihminen ei yleensä käytä yhtä paljon aikaa tentteihin lukemiseen kuin hyväksi opiskelijaksi itsensä mieltävä, ja lopulta identiteetistä tulee itseään toteuttava ennuste.

Näin ollen positiivinen minäkuva saattaa auttaa sinua pärjäämään paremmin elämässäsi, kokeilemaan rohkeammin uusia asioita ja pääsemään nopeammin yli vastoinkäymisistä. Mutta jos sen sijaan kuvittelet, että voit saada hyvän arvosanan pelkkien uskomustesi ansiosta, mahdollisimman pienellä työmäärällä, niin tulet varmasti pettymään.

Lopulta teot ratkaisevat

Ajatukset saattavat johtaa epämiellyttäviin tunteisiin ja hankaloittaa merkittävästi asioiden tekemistä, mutta lopulta kuitenkin teot ratkaisevat.

Jos esimerkiksi ajattelet, että luokkataustasi on ongelma ja se ei saa missään nimessä näkyä, sosiaalisista tilanteista tulee ahdistavia. Mutta jos sen sijaan olet tietoinen taustaasi liittyvistä vahvuuksista ja ajattelet, ettei menneisyytesi määrittele sitä, miten pitkälle tulet pääsemään elämässäsi, olotilasi muuttuu ihan toisenlaiseksi.

Vaikka yhteiskunnallinen eriarvoisuus ei poistu pelkkiä uskomuksia muuttamalla, suhteesi esteisiin ja ongelmiin voi muuttua, kun suuntaat ajatuksesi sellaisiin asioihin, joihin voit itse vaikuttaa. Sinun on ehkä helpompi olla itsesi kanssa ja tehdä rohkeita valintoja, jos luet samanlaisista lähtökohdista tulevien ihmisten elämäkertoja ja onnistumistarinoita sen sijaan, että lukisit päivittäin kertomuksia rakenteellisesta syrjinnästä.

Kun uskot omiin mahdollisuuksiisi, saatat nähdä esteet jopa mielenkiintoisina haasteina sen sijaan, että pelkäisit aina pahinta.

Lue lisää vetovoimanlaista täältä.

Nopea oppiminen vaatii epämukavuusalueelle menemistä

Hienointa on, kun oppii menemään epämukavuusalueelleen ja huomaa pärjäävänsä siellä.

Useissa tutkimuksissa on tullut esille, että pelko ja liiallinen stressi ehkäisevät oppimista. Nämä tunteet sekä häiritsevät keskittymistä että estävät tarttumasta toimeen. Sen sijaan oppimisen kannalta positiiviset tunnetilat, kuten hauskuus, uteliaisuus ja innostuminen, puolestaan nopeuttavat ja helpottavat oppimista.

Asia ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen, sillä useimmiten uuden oppiminen tapahtuu epämukavuusalueella.

Takaperoisuuden laki

Mark Manson (2018, 16) kirjoittaa takaperoisuuden laista, jonka mukaan mukavilta tuntuvat asiat johtavat helposti ongelmiin, kun taas ikävältä tuntuvia asioita tekemällä pääsee usein parhaaseen lopputulokseen.

Vastineeksi kuntosalilla hankitusta lihassärystä saa terveemmän kehon, ja liike-elämässä sattuneet takaiskut auttavat hahmottamaan, mitä menestykseen tarvitaan. Lisäksi myös omien puutteiden ja epävarmuuksien paljastaminen avoimesti tekee ihmisestä itsevarmemman ja karismaattisemman, vaikka se ei välttämättä heti siltä tuntuisikaan. Manson kirjoittaa:

Kaikki tavoittelemisen arvoinen ansaitaan siten, että siedetään saavutukseen liittyvää epämukavuutta. Itselleen tekee karhunpalveluksen, jos yrittää millään tavalla välttää tavoitteeseen liittyviä huonoja puolia tai teeskennellä, ettei huonoja puolia olekaan. Kärsimyksen välttäminen on kärsimystä. Vaatii ponnistelua välttää ponnistelua. Epäonnistumisen kiistäminen on epäonnistumista. Nolojen kömmähdysten peittely aiheuttaa lisää häpeää. (Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan – Nurinkurinen opas hyvään elämään, 117)

Opettele kyseenalaistamaan epävarmat ajatuksesi

Salaisuus on siinä, että tiedostaa omat epävarmat ajatuksensa ja sen mitä ne tekevät tunnetasolla. Kun epävarmuuden tai ahdistuksen tunne iskee, taustalla on useimmiten joko vertailu toisiin ihmisiin tai syvälle pinttynyt uskomus omista kyvyistä ja kehittymismahdollisuuksista.

Niko ja Makke Leppänen kirjoittavat kirjassaan Itseluottamus – Kestomenestys mielessä (2017, 186-188) siitä, miten matka ulos sisäisistä rajoitteista alkaa omien ajatusten kyseenalaistamisesta. Koska mieli ei voi samaan aikaan tuottaa sekä epävarmoja ajatuksia että luovia ideoita, yksi parhaista keinoista päästä eroon epävarmuudesta on lähteä tekemään asioita siitä huolimatta ja ”pakottaa” mieli tuottamaan uusia ajatuksia.

Esimerkki omasta elämästäni

Yksi pahimmista peloistani on englannin puhuminen akateemisten ihmisten edessä, ja mielelläni välttelen sitä viimeiseen asti.

Siitä huolimatta, että olen lukenut useita kirjoja kasvun mielentilasta ja pyrkinyt kehittämään omaa ajatteluani joustavampaan suuntaan, epämukavuusalueella ollessani palaan helposti suljettuun ajattelumalliin. Jos esimerkiksi käytän vahingossa väärää prepositiota, saatan ajatella, että vuosikausien englannin opiskelu on ollut ihan turhaa, kun en kuitenkaan osaa mitään.

Sen sijaan, että kyseenalaistaisin ajatukseni siitä, että väärän preposition valitseminen merkitsee sitä, etten tule koskaan osaamaan englantia riittävän hyvin voidakseni puhua sitä arvostamieni ihmisten kuullen, päädynkin vahvistamaan haitallisia uskomuksiani.

Epämiellyttävien tunteiden kaava

Yleensä epämiellyttävät tunteet syntyvät seuraavista tekijöistä:

1) niille antamistasi merkityksistä

2) välttelyn aiheuttamista seurauksista

Mikäli ajattelen, että on häpeällistä olla jäljessä kielitaidon suhteen niitä, jotka ovat tottuneet käyttämään englantia päivittäin ja olleet esimerkiksi vaihdossa, tunnen todennäköisesti oloni jännittyneeksi heidän seurassaan. Ja jos kaiken lisäksi vielä pakenen kielenkäyttötilanteita, vahvistan uskomustani siitä, etten ikinä yllä heidän tasolleen. Lopulta uskomuksestani tulee itseään toteuttava ennuste.

Oletko innostunut saamastasi tilaisuudesta ja uuden oppimisesta vai pelkäätkö mokaamista?

Koska emme kuitenkaan voi hallita kaikkia ajatuksiamme, emme myöskään voi päättää milloin ja missä pelko ottaa vallan. Sen sijaan voimme kysyä itseltämme, mistä tuntemamme pelko tulee ja mitä se juuri tässä tilanteessa merkitsee. Usein jo kysymys itsessään vie meidät refleksiivisempään olotilaan, pois siitä ajattelusta, joka luo pelkoa ja ahdistusta. (Leppänen & Leppänen 2017, 118-119.)

Voimme myös yrittää tulkita kokemamme energiapurkauksen toisin: jännitys tai pelko voidaan käsittää myös innostukseksi tai inspiraatioksi. Tämä kuitenkin vaatii useimmiten pitkäaikaista harjoittelua ja opittujen ajatusmallien jatkuvaa kyseenalaistamista. Lisäksi uusia jännityksen aiheita löytyy jatkuvasti lisää.

Opettele menemään vapaaehtoisesti epämukavuusalueellesi askel kerrallaan

Suurin haaste onkin siinä, että oppii menemään epämukavuusalueelleen vapaaehtoisesti ja huomaa samalla pärjäävänsä vaikeista tunteistaan huolimatta. Usein pinttyneet ajatusmallit eivät noin vain katoa, vaikka kuinka yrittää sovittaa uusia ajatusmalleja niiden päälle. Ties kuinka monta kertaa olen itsekin vannonut keskittyväni vain omaan suoritukseeni ja kilpailevani vain itseni kanssa, ja lopulta häpeä on kuitenkin vienyt voiton. Niinpä jäljelle onkin jäänyt vain yksi vaihtoehto: tunteiden kanssa elämään oppiminen.

Olen alkanut käydä kylmässä suihkussa (ainakin toistaiseksi) joka päivä todistaakseni itselleni, että voin pysyä päätöksissäni, tuntui miltä tuntui. Jälkeenpäin on aina ollut voittajafiilis, vaikka sitä ennen mieleni on tehnyt kaikkensa puhuakseen minut ympäri. Ja osittain juuri siksi se on menettänyt valtaansa minuun. Tiedän, että muutaman minuutin epämukavuuden jälkeen oloni on paljon pirteämpi ja itsevarmempi koko päivän, enkä enää sorru yhtä helposti nukkumaan päiväunia tai syömään herkkuja. Myöskään epämukavuuden tunne ei ole minulle enää syy lykätä velvollisuuksien hoitamista.

Jos haluat lukea lisää epämukavuusaluella toimimisesta, lue täältä miten kohtasin pahimman pelkoni. Täältä puolestaan voit lukea, mihin pelkojen kohtaaminen johti.

Ydinarvojen oivaltamisesta

Osallistuin reilu viikko sitten ”Itsensä johtamisen taito” -nimiseen valmennukseen, jossa tehtiin omiin ydinarvoihin ja intohimon kohteisiin liittyviä harjoituksia. Vaikka olen melko hyvin perillä arvoistani ja kiinnostuksen kohteistani, seuraava harjoitus pääsi kuitenkin yllättämään:

Kirjoita paperille 16 innostusta herättävää ja merkitystä tuovaa asiaa. Rajaa tämän jälkeen neljä vaihtoehtoa listasi ulkopuolelle. Poista vielä neljä, ja lopuksi vielä kolme vaihtoehtoa. Jos haluat, voit poistaa vielä kaksi listaamaasi asiaa, jolloin jäljelle jää kolme tärkeintä arvoasi/kiinnostuksen kohdettasi.

Harjoitusta aloittaessani olin varma, että arvottaisin tutkimuksen tekemisen listani kärkikolmikkoon. Kun jäljelle sitten jäi sellaisia vaihtoehtoja kuin ”Yhteys toisiin ihmisiin ja mahdollisuus palvella/olla hyödyksi”, ”Ystävät”, ”Ratkaisujen löytäminen taloudellisiin kysymyksiin” jne., ymmärsin aiempaa selvemmin tutkimuksen tekemiseen (omalla kohdallani) liittyvät ongelmat. Mikäli joudun rahoittamaan jatko-opintoni itse, minulla ei ole aikaa kunnolliseen verkostoutumiseen, saati sitten rahaa ystävien kanssa matkusteluun ja ulkona syömiseen. Jos en löydä hyvää ohjaajaa väitöskirjalleni, niin myöskään haaveeni jaetusta intohimosta ja inspiroivasta työyhteisöstä ei toteudu.

Mitä tämä sitten tarkoittaa? Ei ainakaan sitä, että olisin luopumassa unelmistani. Pyrin kuitenkin katsomaan tulevaisuuden valintojani uusin silmin, enkä ole enää valmis jahtaamaan unelmiani hinnalla millä hyvänsä.

Koko aikuisikäni olen laittanut kaikki ylimääräiset rahani opiskeluun ja itseni kehittämiseen (esim. terapian muodossa). Suunnitelmissani on tehdä näin jatkossakin, mutta uusista/paremmin oivalletuista arvoista käsin. Nyt ymmärrän aiempaa selvemmin sen, että tuloni eivät voi perustua pelkästään epävarmoihin apurahoihin ja pakolliseen puurtamiseen alaa vastaamattomissa työtehtävissä. Vaikka saavuttaisinkin sillä tavalla yhden unelmistani (tohtorin tutkinnon), joutuisin samalla luopumaan kaikista muista itselleni tärkeistä asioista. Onneksi tutkimusta voi kuitenkin tehdä monella eri tavalla, esimerkiksi kirjoittamalla tietokirjoja tai myymällä tutkimuksen jollekin yritykselle, kunhan vain oma paikka työelämässä on ensin löytynyt.

Jatkossa aion tehdä töitä sen eteen, että tulevissa opinnoissani/työtehtävissäni toteutuu seuraavat kolme arvoa: 1) aito yhteys toisiin ihmisiin ja mahdollisuus olla hyödyksi, 2) jaettu intohimo sekä 3) palkka, jolla voi elättää itsensä (pitkällä tähtäimellä). Muita itselleni tärkeitä arvoja ovat jatkuva kehitys ja uuden oppiminen sekä toiminnan eettisyys (yhdenvertaisuus, oikeudenmukainen palkkaus, toiminnan läpinäkyvyys jne.).

Terveisiä ryhmänohjaajakoulutuksesta

Olin joku aika sitten yhdessä ryhmänohjaajakoulutuksessa Helsingissä. Koulutus oli merkityksellinen monessa eri mielessä, mutta minulle henkilökohtaisesti tärkeintä oli se, miten ohjaajan asenne muutti omaa käsitystäni luennoinnista ja esiintymisestä. Opin myös valtavasti itsestäni kaksipäiväisen koulutuksen aikana ja tutustuin toinen toistaan mielenkiintoisempiin ihmisiin. Kun aikuiskasvatuksen psykologian kurssilla tehtäväksi sitten annettiin kirjoittaa itselleen merkityksellisestä oppimiskokemuksesta, minulle oli alusta asti selvää, mistä kokemuksesta kirjoitan.

Ohjaajakoulutusta veti kokenut sosiaalipsykologi, joka kertoi koko ryhmälle tilaisuuden alussa, että häntä jännittää ja että keskittymishäiriön vuoksi hän tarvitsee apurin muistuttamaan ajankulusta. Hänen esimerkkinsä kautta opin, että monenlaiset ihmiset voivat toimia kouluttajina ja että jännitystä ei tarvitse peitellä. Opin kyseenalaistamaan ajatukseni taitavista ja virheettömistä puhujista, ja oivalsin, että juuri haavoittuvuuden esiin nostaminen on rohkeaa ja yleisöä rentouttavaa. Ainakin minuun aloitus teki niin suuren vaikutuksen, että lähdin aivan uudenlaisen asenteen kanssa liikkeelle. En kiinnittänyt enää huomiota oman suoritukseni tarkkailuun ja siihen, miltä näytän toisten silmissä (teenkö vaikutuksen toisiin ja tuonko parhaat puoleni esiin), vaan keskityin sen sijaan jakamiseen ja kuuntelemiseen. Itseasiassa tuon aloituksen jälkeen olisi tuntunut suorastaan hölmöltä esittää maailman pätevintä ja itsevarminta ihmistä, joka ei tee koskaan virheitä.

Toinen oppimiskokemukseni liittyi kuuntelemiseen. Minulla on ollut paha tapa jännittäessäni keskittyä lähinnä vain omiin vastauksiini ja tunnetilani peittämiseen, mikä ei ymmärrettävästikään ole edistänyt oppimistani. Mikäli en ole saanut ilmaista mielipidettäni heti keskustelun alussa, olen pyörittellyt sitä mielessäni omaan vuorooni asti. Tällä kertaa päätin kuitenkin keskittyä tietoisesti tilan antamiseen muille ja puheenvuorojen jakamiseen oikeudenmukaisesti spontaanin mielipiteen ilmaisun sijaan. Tätä kautta huomasin, että ajatukseni eivät ehkä olekaan niin tärkeitä kuin usein kuvittelen: kun äkillisen idean mukanaan tuoma rohkeus ja innostus ehtii haihtua omaa vuoroa odotellessa, ajatus ei enää tunnukaan ”neronleimaukselta”, joka on pakko sanoa ääneen.

Keskustellessamme erilaisista puhetavoista myös tajusin, että kaikki eivät pidä välikommenttejani innostuksen merkkinä, vaan osa kokee tulleensa keskeytetyksi ja luopuu kokonaan puheenvuorostaan. Minä taas pidän pitkiä monologeja usein kiusaannuttavina ja epäilen, että hiljaa kuuntelevat tekevät niin pelkästä kohteliaisuudesta. Minulle puhetapa, jossa porukalla maustetaan jonkun kertomaa tarinaa kiinnostavilla yksityiskohdilla, on merkki jaetusta intohimosta ja ihmisten välillä vallitsevasta yhteydestä, ei puheenvuoron ryöstämisestä itselle. Koulutuksessa opin kuitenkin ottamaan huomioon erilaiset puhujat ja varomaan liiallista keskeyttämistä. Huomasin, ettei se olekaan niin vaarallista, jos en toisen lopetettua puheenvuoronsa enää muistakaan, mitä olin sanomassa tai ajatukseni ei enää tunnukaan miltään.

Pettymyksiä ja suuria muutoksia

Sain juuri tietää, että pääaineestani ei löydy riittävästi osaamista väitöskirjani ohjaamiseen. Tämä ei tarkoita sitä, etten voi ollenkaan ryhtyä jatko-opiskelijaksi niin halutessani, mutta nyt tarvitaan vähintään jonkinlainen aikalisä. Selvittelin jo mahdollisuuttani opiskella toisessa tiedekunnassa, ja onnekseni sain tietää, että tohtoriohjelmat ovat monitieteisiä ja alkuperäinen pääaine ei välttämättä ratkaise. Mikäli kuitenkin päätän ryhtyä jatko-opiskelijaksi, haluan sitä ennen opiskella lisää. Esimerkiksi psykologian ja kasvatustieteen opinnot voisivat edesauttaa opiskelua Koulutuspolitiikan, elinikäisen oppimisen ja vertailevan koulutustutkimuksen tohtori-ohjelmassa.

Ehdin jo hetken miettiä, teinkö täysin turhaa työtä tutkimussuunnitelmani kanssa, mutta nyt olen todella iloinen siitä, että ryhdyin hommaan. Läpikäymäni materiaalin ansiosta sain selville, mistä olen oikeasti niin kiinnostunut, että olen valmis käyttämään vuosia aihealueeseen perehtymiseen ja taitojeni kehittämiseen. Lisäksi ymmärsin, että lähestymistapoja on muitakin kuin jatko-opinnot. Voisin toteuttaa itseäni esimerkiksi työn kautta tai ryhtyä yrittäjäksi.

Nyt ihan alkuun suunnitelmanani on kuitenkin opiskella lisää (vapaa-ajan harrastuksena) ja etsiä sellaisia työtehtäviä, joiden avulla voin kehittää työelämätaitojani. Samalla keskityn kirjoittamaan blogiini itseäni kiinnostavista aiheista, kuten työnhausta ja tehokkaista oppimismenetelmistä, otan selvää yrittäjyydestä (pitkän tähtäimen tavoitteena) ja opiskelen lisää kieliä.

Mielen voima oppimisessa

Edellisessä postauksessa kerroin, että tulen lukemaan tämän kevään aikana valtavan määrän työelämää, oppimista ja menestymistä käsitteleviä opaskirjoja. Lupasin myös jakaa tänne blogini puolelle mielenkiintoisia vinkkejä myös teidän iloksenne.

Nyt aloitan suunnittelemani projektin Ilkka ja Harri Virolaisen teoksesta Mielen voima oppimisessa (2018), jota suosittelen kaikille tehokkaista oppimismenetelmistä kiinnostuneille.

Osaamista koskevasta uskomuksesta tulee helposti itseään toteuttava ennuste

Teoksen alussa Virolaiset kirjoittavat siitä, miten suuri osa opiskelijoista nimeää tavoitteekseen korkeakouluopinnot, mutta läheskään kaikki opiskelijat eivät toimi arjessaan tavoitetta tukevalla tavalla.

Syy tähän on heidän mukaansa yksilön oppimiseen liittyvä identiteetti. Koska ihminen pyrkii luonnostaan käyttäytymään minäkuvansa mukaisesti, heikoksi oppijaksi itsensä mieltävä opiskelija ei panosta opiskeluun riittävästi, eikä hän myöskään aseta tavoitteitaan yhtä korkealle kuin itsensä taitaviksi mieltävät oppijat.

Stereotypiat ja sisäistetty syrjintä vaikuttavat koetuloksiin

Yksilön uskomukset omista heikkouksistaan ja vahvuuksistaan vaikuttavat merkittävästi siihen, millaisia tavoitteita hän asettaa itselleen ja miten hyvin hän pärjää erilaisissa testeissä. Etenkin stereotyyppiset negatiiviset uskomukset itsestä vaikuttavat merkittävästi koulumenestykseen.

Claude Steelen ja Joshua Aronsonin tutkimuksessa jatko-opintoihin pyrkivien afroamerikkalaisten opiskelijoiden tehtävänä oli vastata kymmeneen standardikysymykseen siten, että ennen testiä kysyttiin rotua. Tutkimuksessa huomattiin, että rotukysymys pohjusti opiskelijat kielteisillä stereotypioilla ja heikensi heidän tuloksiaan jopa puolella.

Sama ilmiö toistui myös valkoisia opiskelijoita tarkasteltaessa: kun koehenkilöitä muistutettiin ennen suoritusta siitä, miten hyviä aasialaiset opiskelijat ovat matematiikassa, heidän kokeesta saamansa pisteet laskivat.

Kielteiset uskomukset voidaan myös kumota

Mielenkiintoista näissä tutkimuksissa on ennen kaikkea se, että stereotypioista kumpuavat kielteiset vaikutukset on onnistuttu myös kumoamaan.

Michael Johnsonin tutkimuksessa naisopiskelijoista koostuvalle ryhmälle kerrottiin, että mikäli heitä jännittää ennen koetta, saattaa se johtua stereotyyppisestä ajattelusta liittyen naisten ja miesten kykyihin. Samalla heille kerrottiin, että stereotypioilla ei ole todellisuudessa minkäänlaista vaikutusta onnistumiseen kyseisessä testissä.

Tutkimuksen aikana huomattiin, miten suuri vaikutus tiedostamattomilla uskomuksilla voi olla, sillä samaan aikaan kuin alustuksen kuulleet naisopiskelijat menestyivät kokeessa ihan yhtä hyvin kuin miesopiskelijat, verrokkiryhmä – jolle ei sanottu mitään testin alussa – pärjäsi miespuolisia opiskelijoita huonommin.

Tärkeintä on tulla tietoiseksi omista rajoittavista uskomuksista

Ilkka ja Harri Virolaisen mukaan oleellista onkin tulla tietoiseksi itseä rajoittavista uskomuksista. Siitä huolimatta, että oppimiseen vaikuttavat tutkitusti monet tekijät – kuten esimerkiksi vanhempien koulutustausta ja opiskelulle tarjoama tuki –yksilön identiteettiin ja oppimismahdollisuuksiin vaikuttavat myös oppimiseen liittyvät tarinat, aikaisemmat kokemukset ja niille annetut tulkinnat.

Esimerkiksi englannin kielen opiskelijoita tarkasteltaessa on huomattu, miten eri tavalla opiskelijat suhtautuvat vaikeuksiin ja epäonnistumisiin. Siinä missä osa opiskelijoista kokee pelkoa ja häpeää hetkinä, jolloin he eivät ymmärrä opettajaa tai osaa asioita yhtä hyvin kuin luokkakaverinsa, toisia haasteet pikemminkin motivoivat. Salaisuus on siinä, että jälkimmäiset opiskelijat uskovat voivansa saavuttaa toivomansa kielitaidon tason, mikäli he vain panostavat opiskeluun enemmän.

Mikäli opiskelija saa huonon arvosanan jostakin kokeesta, hänen ei tarvitse tulkita asiaa niin, että hän on huono kyseisessä aineessa tai ylipäätään koulussa. Mikäli hän kuitenkin tekee näin, tulee hän samalla luoneeksi itseään rajoittavan minäkuvan, josta saattaa pahimmillaan tulla itseään toteuttava ennuste: kun opiskelija kertoo itselleen tarinaa siitä, ettei hän ole ”lukijatyyppiä”, ei hän niin helposti myöskään tartu kirjaan, ja lopulta tulokset vastaavat edeltänyttä toimintaa.

Huippuopiskelijan mielentilan kehittäminen

Virolaiset esittelevät teoksessaan useita eri menetelmiä mielikuvien muuttamiseksi ja ottavat huomioon myös sen, että uskomukset saattavat olla todella syvällä ja aikaansaada voimakkaita tunteita oppimistilanteissa. Tämän tekstin puitteissa nostan kuitenkin esille vain yhden ehdotetuista menetelmistä: huippuopiskelijan mielentilan kehittämisen.

Huippuopiskelijan mielentilassa olennaista on se, että oppimisesta tulee syvällistä, reflektiivistä ja vertailun sijaan omaan toimintaan keskittyvää. Painopiste ei ole arvosanoissa vaan pysyvien oppimistulosten saavuttamisessa itselle merkityksellisissä asioissa.

Huippuopiskelija ei myöskään pyri pitämään yllä mielikuvaa siitä, että osaisi jo kaiken. Tällaisen mielikuvan ylläpitäminen nimittäin on oppimisen este.

Huippuopiskelija uskaltaa tehdä virheitä ja myöntää ne sekä itselleen että muille. Epätoivoon vaipumisen sijaan hän näkee virheet oppimistilanteina ja on lisäksi valmis kyseenalaistamaan aiemmin oppimansa laajentaakseen näkökulmaansa. Jos jokin asia ei meinaa luonnistua, hän ei luovuta, vaan uskoo kykyynsä oppia asiat tekemällä riittävästi töitä niiden eteen.

Lue lisää siitä, miten alitajuiset uskomukset uskomukset vaikuttavat valintoihimme ja menestymisen mahdollisuuksiimme.

Jos haluat työstää uskomuksiasi valmentajan kanssa, löydät lisätietoa täältä.

Suunnitelmia vuodelle 2019

Vuoden 2018 aikana on ehtinyt tapahtua paljon. Alkuvuosi meni gradun viimeistelyn merkeissä, toukokuun alussa palautin viimeisen esseeni ja kuun lopussa vihdoin ja viimein valmistuin. Tämän jälkeen aloitin kesätyöt, maksoin pois lainoja ja opiskelin englantia. Syksyllä aloitin uraneuvojalla käymisen ja työnhaun. Työnhakupisteellä ja yliopiston rekryn infotilaisuuksissa ravatessani tajusin, että oman alan työpaikan löytäminen vie sen verran paljon aikaa, että jatko-opintojen lykkääminen ei kannata. Niinpä täytin välivuoteni kielten opiskelulla, pätkätöillä ja alustavan tutkimussuunnitelman tekemisellä.

Ensi vuonna viimeistelen tutkimussuunnitelmani ja haen tohtorikoulutettavaksi. Tarkoituksenani on tutkia työ- ja liike-elämää käsitteleviä opaskirjoja ja niissä esiintyviä menestyskäsityksiä. Olen kiinnostunut erityisesti siitä, miten oman alan huippuosaajaksi tullaan ja voiko kuka tahansa menestyä oppaiden tarjoamien ohjeiden avulla. Miten erilaiset lähtökohdat ja rakenteellinen eriarvoisuus huomioidaan näissä teoksissa, ja minkälaisia vaihtoehtoisia seurauksia eri diskursseilla voi olla? Voiko puhe etuoikeuksista uhriuttaa ja aikaansaada tunteen, ettei kannata edes yrittää?  Tai vaihtoehtoisesti, puhutaanko yksilön vastuusta silloinkin, kun menestyminen on lähes mahdotonta resurssien puutteen ja rakenteellisen eriarvoisuuden vuoksi? Entä minkälaista menestyspuheen tulisi olla, jotta se huomioisi sekä yksilöiden väliset erot että lisäisi tunnetta hallinnasta ja menestymisen mahdollisuuksista?

Mitä tämä sitten tarkoittaa blogin osalta? Ainakin sitä, että tulen lukemaan kevään aikana valtavan määrän opaskirjoja, joista osa sisältää todella hyödyllisiä vinkkejä oman tehokkuuden lisäämiseen, ajatusmallien muuttamiseen ja virheellisten uskomusten korjaamiseen. Näin alustavasti suunnitelmanani on jakaa inspiroivia ja käytännönläheisiä ohjeita ja oivalluksia blogissa, kun taas kriittiset pohdinnat ja syväanalyysin siirrän väitöskirjan puolelle. Toivon oppivani itsekin kevään aikana entistä tehokkaampia oppimismenetelmiä, ongelmien pelotonta lähestymistä sekä oman osaamiseni kartoittamista ja brändäystä. Vaikka eihän sitä tutkimusta tehdessä koskaan tiedä, mihin se johtaa. Joskus tutkimusprosessin aikana syntyneet oivallukset vievät ihan uuteen suuntaan.

Ajatuksia positiivisen ajattelun ja visualisoinnin voimasta/voimattomuudesta

Joka paikassa korostetaan nykyään positiivista ajattelua, unelmien visualisointia sekä itsensä vahvistamista ”olen kaunis ja menestyvä” -tyyppisin lausein. Oppien mukaan on otettava vastuu menneisyyden tapahtumista ja ymmärrettävä, miten omat ajatukset ja tunteet luovat tulevaisuutta. Vaikka olenkin samaa mieltä siitä, että sanoilla ja uskomuksilla on valtava merkitys yksilön minäkuvan ja identiteetin rakentumiseen, edellä kuvaamaani ajatteluun liittyy kuitenkin monenlaisia ongelmia.

Tulen itse uskovaisesta perheestä, ja tunnistan siksi ajatusten voimaa korostavan puheen ja kristinuskon välillä paljon yhtäläisyyksiä. Molemmissa tapauksissa uskotaan pahimmillaan voimaan, joka ratkaisee ongelmia ihmisen puolesta ilman, että tämän tarvitsee itse tehdä asialle mitään. Olipa kyseessä sitten rukouksiin vastaava Jumala tai ihmisen ajatuksiin reagoiva universumi, tai vaikkapa ihan vain usko positiivisten ajatusten voimaan, niin mitään ei tapahdu ilman aktiivisia tekoja.

Vaikka jälkikäteen koko ajatus tuntuu ihan uskomattomalta, onnistuin lapsuudessani kuitenkin kasvamaan ajatteluun, jonka mukaan Jumala voisi antaa ihmiselle vieraan kielen armolahjana. En pitänyt tippaakaan vieraiden kielten opiskelusta, mutta en siitä huolimatta lakannut toivomasta, että Jumala vastaisi rukouksiini ja yhtäkkiä vain osaisin englantia. Siitä huolimatta, että kasvoin vähitellen ulos uskomuksistani herättelin usein toiveita ”ihmepillereistä” eli intensiivikursseista, jotka korjaisivat lyhyessä ajassa aukot yleissivistyksessäni. Ja toisinaan yhä edelleen toivoni herää visualisoinnin voimaa korostavia tekstejä lukiessani: mitä jos sittenkin voisin päästä vähän helpommalla ja saada asioita ilmaiseksi ihan vain uskomalla niihin?

Nuorempana minulle ei ollut mikään ongelma uskoa ulkonäön voimaan: jos vain pukeutuisin samalla tavalla kuin menestyjät, pääsisin varmasti heidän joukkoonsa. Perheeltäni olin oppinut vähättelemään korkeasti koulutettujen ihmisten osaamista ja ammattitaitoa, joten ei ollut myöskään kovin vaikea ajatella, että opiskelen sitten joskus. Käytän muutaman kuukauden aikaa lähes yötäpäivää opiskeluun ja korvaan uhrauksellani kaikki menneisyydessä hukkaamani työtunnit.

Uskomuksiani vahvistivat Salaisuuden kaltaiset teokset, jossa kerrottiin, miten ajatuksemme luovat todellisuutta. Opas neuvoi, etten saa tuntea kielteisiä tunteita, sillä vedän niillä puoleeni onnettomuuksia. Sen sijaan positiivisilla, vahvoja tunteita aikaansaavilla ajatuksilla, voidaan tehdä mistä tahansa unelmasta totta.

Ajatellaanpas nyt vähän uudelleen. Sulje vaikka silmäsi ja kuvittele tilanne, jossa perintöäsi jaetaan. Mieti, miten sukulaisesi yllättyvät, kun yhtäkkiä selviää, että olet jättänyt jälkeesi miljoonia ja testamentannut rahasi läheisillesi. Unohda itse kuolema ja mieti sitä arvostusta, jota yhtäkkiä saat, kun paljastut hyvin menestyneeksi mutta samaan aikaan nöyräksi ja vaatimattomaksi ihmiseksi, joka ei koskaan nostanut itseään toisten yläpuolelle valtavasta omaisuudesta huolimatta. Tuntuuko kivalta? Ainakin itse nautin ajatuksesta, ja voisin hyvinkin huvitella sillä säännöllisesti. En kuitenkaan usko, että tällä tavalla päästään yhtään lähemmäs rikastumista. Päinvastoin stressaava liiketoimintasuunnitelma ja kiireinen aikataulu onnen kustannuksella toimisivat luultavasti paljon paremmin rikastumisen edesauttajina.

Oikoteihin uskominen tuntuu hyvältä. Ajatus siitä, että opintolainani häviää yhtäkkiä jäljettömiin, saan lottovoiton tai opin uuden kielen silmänräpäyksessä tuntuu vapauttavalta ja menneisyyden virheet korjaavalta. Usko mahdottomiin asioihin antaa luvan siirtää vielä kerran epämieluisaa tekemistä ja tuntea silti vatsan pohjassa kutkuttelevan toivon menestyksestä. Voit valita kuivan tenttikirjan sijaan baari-illan kavereiden kanssa ja vain visualisoida huippuarvosanaa; sitä miltä tuntuu huomata olevansa luonnostaan nero, ilman minkäänlaista vaivannäköä. Voit käyttää rahasi tänään uusiin vaatteisiin, joihin sinulla ei ole varaa, ja lohduttautua ajatuksella, että Jumala/sattuma korjaa asiat tavalla tai toisella.

Toivon todellakin, että maailma olisi sellainen, jossa virheet saisi anteeksi rukoilemalla tai visualisoimalla. Silloin ei olisi yhtä paljon luokkaeroja. Olisi helppoa korjata aukot yleissivistyksessä ja maksaa laskut menneisyyden törttöilystä. Todellisuudessa menestyminen kuitenkin vaatii kovaa työtä, välittömän nautinnon uhraamista ja tulevaisuuteen panostamista. Sen sijaan, että aukot yleissivistyksessä korjattaisiin pikaisilla intensiivikursseilla, oppiminen osoittautuukin odotettua hitaammaksi, eikä mahdollisuutta ottaa nopeasti muut kiinni ja jatkaa sitten samalta viivalta enää olekaan.

Mikäli voisin antaa neuvoja menneisyyden minälleni, kertoisin sille heti ensimmäisenä hyvältä tuntuvien oikoteiden todellisesta hinnasta. Kertoisin, miten kovaa kilpailu on niidenkin ihmisten välillä, joilla ei ole tarvetta paikata menneisyyteen jääneitä aukkoja ja heidän ainoa haasteensa on pysyä jatkuvasti kehittyvän maailman mukana. Poimisin sen yhden ainoan lauseen lapsuuteni Raamatusta, johon nykyään enää uskon (sellaisenaan): ”Usko ilman tekoja on kuollut”.