Miksi sinun tulisi kohdella itseäsi kuin hyvää ystävääsi?

Itsemyötätunto on taito, jota kannattaa harjoitella, sillä se auttaa palautumaan haastavista hetkistä aiempaa nopeammin ja tekee vaikeiden asioiden aloittamisesta ja uudelleen yrittämisestä helpompaa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että itsemyötätuntoiset henkilöt vitkuttelevat vähemmän epämiellyttävien tehtävien kohdalla, kestävät vastoinkäymisiä paremmin, ottavat enemmän vastuuta omista virheistään ja ovat tarpeen tullen jämäkämpiä kuin ihmiset, jotka suhtautuvat itseensä kylmemmin. Itsekriittisillä henkilöillä virheet ja vastoinkäymiset taas aiheuttavat helposti lamaantumisen.

Itsemyötätunnolle on esitetty useita eri määritelmiä, mutta Ronnie Grandellin mukaan kyse on yksinkertaisesti siitä, että ihminen kohtelee itseään ystävällisesti ja sydämellisesti. Itsemyötätuntoinen henkilö ei virheen sattuessa pahenna omaa oloaan kritisoimalla, vaan hän suhtautuu itseensä kuin hyvään ystäväänsä: myötätuntoisesti ja eteenpäin auttaen. Itsekritiikkiä voidaankin kutsua rakentavan palautteen vastakohdaksi. Siinä missä rakentavan palautteen on tarkoitus olla lämminhenkistä, toivoa antavaa, konkreettisiin parannusehdotuksiin keskittyvää ja eteenpäin vievää, itsekritiikki on usein musertavaa ja voimia vievää.

Itsekritiikin taustasyyt ja ensimmäinen askel kohti muutosta

Grandellin mukaan suojavalmiuden heräämiseen vaikeassa tilanteessa voi olla useita eri syitä. Taustalla saattaa vaikuttaa yksilön elämänkokemus, geeniperimä ja persoonallisuus, yleinen olotila (väsymys, nälkä, fyysinen kipu) tai esimerkiksi arvomaailma. Tärkeintä suojavalmiuden herätessä ei kuitenkaan ole se, mikä synnytti epämiellyttävän tunteen, vaan oman olotilan rauhoittaminen ja myötätuntoinen suhtautuminen vastoinkäymisiin.

Ensimmäinen tärkeä askel kohti muutosta on Grandellin mukaan pysähtyminen ja kärsimyksen myöntäminen itselle. Jos emme huomioi kokemustamme tai torjumme sen, jatkamme kuten aina ennenkin, eikä mikään muutu. Siitä huolimatta, että itsekritiikki on usein sietämätöntä kuunneltavaa, sillä saattaa olla jokin viesti kerrottavana – kunhan epäoikeudenmukaiset ja liialliset syytökset saadaan ensin suodatettua pois.

Päästyäsi takaisin itsemyötätuntoiseen tilaan, voit kysyä itsekritiikiltäsi, mitä se oikein yrittää saada aikaiseksi. Mitä se pelkää, että tapahtuisi, jos se ei enää kritisoisi sinua? Mitä konkreettisia neuvoja se voisi antaa sinulle tulevaisuuden varalle? Parhaimmillaan voit jopa oppia myötätuntoiseksi sisäistä kriitikkoasi kohtaan ja alkaa tulla toimeen sen kanssa.

HARJOITUS ITSEMYÖTÄTUNNON HERÄTTÄMISEEN

Seuraavan kerran, kun kohtaat vaikean tilanteen, jossa sisäinen kriitikkosi ottaa vallan, voit kokeilla seuraavaa Kristin Neffin kehittämää harjoitusta ja edetä askel kerrallaan kohti itsemyötätuntoista tilaa:

Ensimmäinen askel: Pysähdy ja huomaa tilanteesi.

  • Hengitä. Havainnoi ajatuksiasi, tunteitasi ja kehosi tuntemuksia. Miltä sinusta tuntuu tällä hetkellä? Millaisia ajatuksia sinulla on? Miltä kehossasi tuntuu?
  • Sano sitten itsellesi ääneen tai mielessäsi: ”Tämä on hankala hetki” tai ”Onpa rankkaa” tai ”Huhhuh”, mitkä sanat sinulle sopivatkin kuvaamaan tilannettasi. Näin osoitat itsellesi huomanneesi tilanteesi.
  • Voit laittaa käden sydämellesi tai vaikka kätesi toisen päälle.

Kun teet tätä säännöllisesti vaikeina hetkinä, opit vähitellen tunnistamaan, miten kehosi reagoi vaikeisiin tilanteisiin. Annat itsellesi huomiota.

Toinen askel: Muistuta itseäsi siitä, että tämä on osa ihmisenä olemista.

  • Kaikki kärsivät ja kaikilla on vaikeuksia elämässä. Se on osa ihmisen elämää. Olemme kaikki samassa veneessä.
  • Sano itsellesi ääneen tai mielessäsi: ”kaikilla muillakin on joskus vaikeaa” tai ”En ole ainoa, jolla on haasteita elämässä” tai muut tilanteeseen sopivat sanat.

Tämä yhdistää sinut muihin ihmisiin.

Kolmas askel: Ole ystävällinen itsellesi, tue itseäsi.

  • Mieti, mitä tarvitsisit juuri nyt. Lempeyttä itseltäsi? Tukea ja kannustusta? Tiedon, ettet hylkää itseäsi?
  • Voit sanoa esim. ”Haluan kohdella itseäni hyvin tässä hetkessä” tai ”Haluan tukea itseäni tällä hetkellä” – valitse itsellesi tilanteeseen sopivat lempeät sanat.
  • Sitten vapauta kätesi sydämeltäsi ja päätä jatkaa päivääsi niin, että kannat itsemyötätuntoista mieltä mukanasi koko päivän.

Jos haluat, voit myös kuvitella, mitä sanoisit hyvälle ystävällesi, jos hän olisi samassa tilanteessa. Miten häntä ymmärtäisit ja tukisit?

(Harjoituksen on suomentanut Mindfulness-opettaja Reija Könönen. Muun tekstin apuna on käytetty Ronnie Grandellin teosta Itsemyötätunto.)

Tekijä: Jael-Aleksis Tuominen

Olen 31-vuotias filosofian maisteri Turusta. Opiskelen aikuiskasvatustiedettä tutkinnon täydentäjänä, ja valmistun LCF Life Coachiksi syyskuussa 2020. Blogini keskeisiä teemoja ovat opiskelu ja uuden oppiminen, tavoitteiden asettaminen ja aikatauluttaminen, omannäköisen elämän eläminen, arvovalintojen tekeminen sekä yrittäjyys. Lisäksi olen kiinnostunut tasa-arvosta, vähemmistöjen tukemisesta ja työhyvinvoinnista. Mikäli haluat ottaa minuun yhteyttä, voit laittaa viestiä osoitteeseen jael.tuominen[at]gmail.com.

Minkälaisia kokemuksia sinulla on tästä aiheesta?