Life Coach -koulutusohjelman aloittaminen (muutama harjoitusvalmennettava haussa)

Life Coachingin tavoitteena on lisätä itsetuntemusta ja suunnata katse sellaisiin asioihin, joihin yksilö voi omalla toiminnallaan vaikuttaa.

Aloitin LCF Life Coach -koulutusohjelman Valmentamolla viime maanantaina. Kyseessä on vuoden mittainen koulutusohjelma, johon kuuluu 30 lähiopetuspäivää, itsenäistä opiskelua ja 125 tuntia harjoitusvalmennuksia. Nyt takana on noin seitsemän tuntia valmennusharjoituksia, ja pakko sanoa, että olen aika innoissani.

Valmentajan avulla voit saavuttaa tavoitteesi entistä nopeammin ja pidät motivaatiota helpommin yllä

Olen lukenut valtavan määrän elämäntaito- ja uraoppaita elämäni aikana, mutta jostakin syystä opitut asiat ovat vain harvoin siirtyneet käytäntöön. Useimmiten olen halunnut liikaa kerralla, ja teorian opiskelu on tuntunut turvallisemmalta kuin oppien siirtäminen käytäntöön.

Kolmen ensimmäisen koulutuspäivän aikana opin, miten suuri merkitys toisella ihmisellä voi olla. Varsinkin silloin, kun tämä on koulutettu kysymään oikeat kysymykset oikeaan aikaan. Vaikka olen hyötynyt paljon kirjoittamisesta ja erilaisista itse itselleni tekemistäni valmennuksista, pääsin tällä kertaa paljon pidemmälle tavoitteissani, ja samalla tulin myös sitoutuneeksi konkreettiseen etenemissuunnitelmaan.

Mitä life coaching sitten on?

Life coachingin viitekehys perustuu kognitiiviseen käyttäytymistieteeseen, positiiviseen psykologiaan ja ratkaisukeskeisyyteen. Sen tavoitteena on lisätä itsetuntemusta ja suunnata katse sellaisiin asioihin, joihin yksilö voi omalla toiminnallaan vaikuttaa. Valmentaja ei jaa neuvoja, vaan auttaa valmennettavaa oivaltamaan itse omat tavoitteensa, luomaan toimintasuunnitelman ja pitämään motivaatiota yllä.

Valmennus ei ole terapiaa, mutta terapiassa käyvä ihminen voi halutessaan käyttää valmennusta terapian tukena, mikäli hän on riittävän terve sitoutuakseen tarvittavien edistysaskelien ottamiseen. Valmentajan tehtävänä ei myöskään ole toimia mentorina, mutta jos valmennettava haluaa kuulla esimerkkitarinoita, on näitä periaatteessa mahdollista kertoa. Tarkoituksena on kuitenkin se, ettei valmentaja ohjaile valmennettavaa vinkkien avulla tiettyyn suuntaan.

Mitä seuraavaksi?

Tarkoituksenani on aloittaa ensimmäiset, viralliset valmennukset neljän lähipiiriin kuuluvan ystävän/perheenjäsenen kanssa lähiviikkoina (yksi valmennuksista on jo aloitettu). Tämän jälkeen etsin viittä puolituttua tai tuntematonta valmennettavaa harjoitusvalmennettaviksi. Jälkimmäiset valmennukset on tarkoitus aloittaa joulu-tammikuussa. Jokaiselle valmennettavalle varataan neljä tunnin mittaista, maksutonta valmennuskertaa, jotka tapahtuvat 2-4 viikon välein.

Jos haluat ryhtyä harjoitusvalmennettavakseni, mieti seuraavia kysymyksiä:

1) Oletko valmis sitoutumaan säännöllisiin tapaamisiin ja antamaan niistä palautetta?

2) Tukeeko jaksamisesi tavoitteellista toimintaa?

3) Onko mielessäsi tavoite/osa-alue, jota haluaisit työstää valmentajan kanssa, ja jonka eteen olet valmis tekemään töitä?

(Esimerkkejä valmennettavista osa-alueista: työ ja ura, itsetunto, hyvinvointi ja terveys, ajanhallinta, ihmissuhteet, parisuhde, perhe, koti ja vauraus, tulevaisuus; jokin muu, mikä?)

Jos vastasit kyllä, voit laittaa minulle sähköpostia (jael.tuominen[at]gmail.com) ja kertoa hiukan tavoitteestasi ja kiinnostuksestasi ryhtyä harjoitusvalmennettavakseni.

Tekijä: Jael-Aleksis Tuominen

Olen 31-vuotias filosofian maisteri Turusta. Opiskelen aikuiskasvatustiedettä tutkinnon täydentäjänä, ja valmistun LCF Life Coachiksi syyskuussa 2020. Blogini keskeisiä teemoja ovat opiskelu ja uuden oppiminen, tavoitteiden asettaminen ja aikatauluttaminen, omannäköisen elämän eläminen, arvovalintojen tekeminen sekä yrittäjyys. Lisäksi olen kiinnostunut tasa-arvosta, vähemmistöjen tukemisesta ja työhyvinvoinnista. Mikäli haluat ottaa minuun yhteyttä, voit laittaa viestiä osoitteeseen jael.tuominen[at]gmail.com.

Minkälaisia kokemuksia sinulla on tästä aiheesta?