5 vinkkiä keskittymishäiriön kanssa pärjäämiseen

Opettele tuomaan erityistarpeesi esille ja pyytämään ajoissa apua.

Alla on listattuna viisi vinkkiä, joiden avulla olen sekä alkanut pärjätä paremmin keskittymishäiriöni kanssa että oppinut tukemaan omaa jaksamistani kiireen ja kasvavan kilpailun keskellä. Toivon, että niistä on apua sinullekin!

Vinkki 1: Älä jää yksin ongelmiesi kanssa

Pyri etsimään vertaistukea ja inspiroivia tarinoita ihmisistä, jotka ovat menestyneet hyvin keskittymishäiriöstä tai erilaisista lähtökohdista huolimatta.

Uskalla pyytää apua, ja ole myös mahdollisuuksien mukaan valmis investoimaan tuettuun, omilla ehdoillasi tapahtuvaan oppimiseen. Itse olen hyötynyt todella paljon sekä valmennuksesta että yksityisistä englannin kielen tunneista. Jos raha on sinulle este, pyri löytämään itsellesi samassa tilanteessa oleva työskentelypari, jonka kanssa voitte ratkoa yhdessä ongelmia ja tsempata toisianne.

Kun koet tarvitsevasi apua, älä jää odottamaan, että joku muu (esim. opettajasi) tajuaisi tarjota sitä sinulle oma-aloitteisesti. Mieti etukäteen, mitä todella tarvitset, ja avaa sitten rohkeasti suusi. Useimmiten ihmiset ovat paljon valmiimpia auttamaan kuin uskoisitkaan!

Vinkki 2: Uskalla laittaa oma hyvinvointisi etusijalle

Tiedän, että tämä kohta on paljon vaadittu, ja olen itsekin kamppaillut vuosia sen kanssa, että uskallan laittaa oman hyvinvointini toimeentuloni edelle.

Jos koet jatkuvasti haasteita jaksamisesi kanssa, yritä neuvotella itsellesi helpotuksia työtehtäviisi. Se saattaa tuntua sinusta epäreilulta työkavereitasi kohtaan, mutta toisaalta kenenkään etu ei myöskään ole se, että olet jatkuvasti pahalla päällä ja lopulta palat täysin loppuun.

Joudut ehkä hetken harjoittelemaan tervettä itsekkyyttä, jotta uskallat puhua tarpeistasi silloinkin, kun niistä on ylimääräistä vaivaa muille, mutta vakuutan, että se kannattaa. Itse saatan vaikeina hetkinä pyytää esimerkiksi lupaa keskittyä tiettyyn työtehtävään sen sijaan, että vaihtelisin jatkuvasti eri työtehtävien välillä.

Mikäli työnantajasi ei ole valmis joustamaan millään tavalla tukeakseen hyvinvointiasi, ala miettiä työpaikan vaihtamista. Itselleni ainakin loppuun palaminen on ollut tärkeä muistutus siitä, että mikään rahasumma ei koskaan korvaa henkistä ja fyysistä hyvinvointiani.

Vinkki 3: Älä pakota itseäsi sopeutumaan mahdottomiin olosuhteisiin, vaan usko hyvinvointiasi tukevan työpaikan/oppimisympäristön olemassaoloon

Kun huomaat ajattelevasi, että sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua koko ajan kasvavaan työtahtiin ja meluiseen työympäristöön, pysähdy hetkeksi miettimään, onko se oikeasti totta. Oletko tuonut erityistarpeesi esille työpaikallasi tai ylipäätään miettinyt, minkälaiset pienet muutokset helpottaisivat työssä tai opinnoissa jaksamistasi?

Voisitko kenties lyhentää työaikaasi, palkata itsellesi apua hankalan asian opetteluun tai siirtyä ajan kanssa toisiin tehtäviin? Entä miltä ajatus oman yrityksen perustamisesta kuulostaa?

Voi olla, että et pysty tekemään suuria muutoksia työskentely- tai opiskelukuvioihisi juuri nyt, mutta luultavasti voit muuttaa tilannettasi pidemmällä aikavälillä. Mitä jos alkaisit heti käydä läpi erilaisia työpaikkoja ja selvittää, minkälainen työyhteisö tukisi juuri sinun jaksamistasi?

Vinkki 4: Opi näkemään erilaisuutesi vahvuutena

Ensimmäinen askel positiivisen minäkuvan rakentamiseen on kielteisten uskomusten tunnistaminen. Jos ajattelet jatkuvasti, ettet voi koskaan menestyä rajoitteidesi vuoksi, luultavasti myös vahvistat tätä uskomustasi jokapäiväisellä toiminnallasi

(Lue lisää uskomuksista, joista tulee helposti itseään toteuttavia ennusteita).

Voit aloittaa sillä, että kysyt itseltäsi, minkälaisia uskomuksia sinulla on keskittymishäiriöön ja omiin mahdollisuuksiisi liittyen. Sen jälkeen kysy itseltäsi, mitä vahvuuksia sinulla on ja kuka tai mikä voisi auttaa sinua työstämään heikkouksiasi. Saatat huomata, että heikkoutesi eivät ole pysyviä ominaisuuksia, vaan sen sijaan ne aktivoituvat tietynlaisissa tilanteissa ja ympäristöissä.

Lopuksi kysy vielä itseltäsi, missä olet erityisen hyvä ja ketä sinä voisit auttaa omalla osaamisellasi (esim. ADHD-oireisten sanotaan usein olevan muita luovempia). Voi olla, että saat samalla jonkinlaisen käsityksen unelmatyöstäsi ja vahvuuksistasi työmarkkinoilla.

Vinkki 5: Lopeta vertailu ja keskity auttamaan niitä, joilla on vielä pahempia vaikeuksia

Vertaillessaan itseään muihin ihminen unohtaa helposti sen, missä hän itse on hyvä, ja alkaa sen sijaan tuntea riittämättömyyttä. Itsekin huomaan usein pohtivani, olenko yhtä tehokas tai taitava kuin joku toinen, vaikka voisin yhtä hyvin ottaa selvää asiasta.

Jos oma pärjääminen opinnoissa tai työelämässä mietityttää, kannattaa kysyä suoraan kurssin- tai työnohjaajalta lisätietoja osaamisvaatimuksista. Se, että joku muu on sinua parempi, ei vielä tarkoita sitä, etteikö sinun työpanoksesi tai osaamistasosi olisi riittävän hyvä.

Voit myös kysyä itseltäsi, mitä kaikkea olet jo ehtinyt oppia ja minkälaisia taitoja tulet luultavasti kehittämään lähitulevaisuudessa.

Harjoitus positiivisuuden lisäämiseen

Tähän loppuun haluan tarjota sinulle vielä kaksi hyvää työkalua positiivisen mielentilan ylläpitämiseen: vertaistuen piiriin hakeutumisen ja kiitollisuuspäiväkirjan pitämisen.

Hakeutumalla samojen asioiden kanssa kamppailevien ihmisten pariin, huomaat nopeasti, ettet ole yksin vaikeuksiesi kanssa. Lisäksi opit näkemään, miten monista haasteista olet nyt jo päässyt yli ja miten voit auttaa osaamisellasi niitä, jotka ovat vasta löytäneet nimen vaikeuksillensa.

Kun lisäksi kirjoitat vielä säännöllisesti ylös niitä asioita, joista voit olla kiitollinen tässä ja nyt, muuttuu olotilasi vähitellen luottavaisemmaksi tulevaisuuden suhteen. Halutessasi voit tehdä tämän harjoituksen myös listaamalla positiivisia ominaisuuksiasi kiitollisuuden aiheiden sijaan.

(Mikäli huomaat toistuvasti syyttäväsi itseäsi vaikeuksistasi sen sijaan, että tukisit ja kannustaisit itseäsi, käy lukemassa tämä itsemyötätuntoa käsittelevä postaus.)

3 vinkkiä, miten pysyä tehokkaana ja motivoituneena koronakriisin keskellä

Vaikka aikaansaamisesta tuleekin hyvä olo, niin muistathan samalla myös sen, että nyt jos koskaan, on hyvä aika ottaa rennosti, käsitellä omia pelkoja ja olla armollinen itselleen <3

Olen viettänyt viimeiset kaksi viikkoa yksin kotona, sillä pari viikkoa sitten alkanut flunssa on estänyt kaiken työssäkäynnistä lenkkeilyyn. Toisinaan on ollut melko raskasta viettää pitkiä päiviä yksinäisyydessä, mutta samalla olen oppinut todella paljon niin itsestäni kuin tehokkaasta ajankäytöstäkin. Seuraavien vinkkien avulla sinäkin voit hyödyntää työstä tai harrastuksista vapautuneet tunnit uuden oppimiseen ja itsellesi merkityksellisten asioiden tekemiseen sen sijaan, että vain lukisit kerta toisensa jälkeen samankaltaisia uutisia ja katsoisit Netflixiä.

Osallistu verkkokurssille tai johonkin sosiaalisessa mediassa kiertävään haasteeseen. Jos sopivaa haastetta ei löydy, luo sellainen itse ja laita hyvä kiertämään. Itse osallistuin vähän aikaa sitten viiden päivän pituiselle videoharjoitteluleirille, jonka tarkoituksena oli auttaa osallistujia voittamaan ”kamerakammo” ja tarjota käytännön vinkkejä aloittelijoille. Eilen puolestaan päätin investoida Bloggaajasta ammattilaiseksi -verkkovalmennukseen, jotta voin oppia markkinoimaan osaamistani entistä paremmin ja samalla kehittyä kirjoittajana.

Kirjaa ylös ajankäyttösi. Bloggaajasta ammattilaiseksi -kurssin ensimmäisen viikon tehtävänä on ollut oman ajankäytön tarkkailu. Tänään olen kirjoittanut kaiken ylös 15 minuutin tarkkuudella, ja huomasin jo heti aamulla jääväni helposti puoleksi tunniksi kiinni sosiaalisen median selailuun. Jos en erikseen vahdi somessa viettämääni aikaa, turhanpäiväiseen selailuun saattaa kulua 15-30 minuutin pätkiä useita kertoja päivässä.

Kun olet kirjannut ylös ajankäyttösi 1-3 päivän ajalta, voit käydä listan läpi ja miettiä, mikä sinulle on oikeasti tärkeää. Jos haluat lisää aikaa kirjoittamiseen, voit luultavasti sekä karsia jostakin että voittaa aikaa yhdistelemällä eri työtehtäviä. (Usein jo pelkkä listan tekeminen auttaa vähentämään päämäärätöntä haahuilua.)

Kysy itseltäsi joka aamu, mitä haluat saada tänään aikaiseksi. Valitse sen jälkeen kolme tärkeintä asiaa ja päätä samalla, mihin aikaan tulet ne tekemään. Itse yllätyin siitä, miten paljon aikaa kuluu asioiden aloittamiseen ja tekosyiden keksimiseen. Esimerkiksi lenkille lähtemisestä tuli yllättävän vaikeaa, kun aikatauluna oli ”mielellään valoisaan aikaan”. Aina oli vatsa joko liian täynnä tai tyhjä, tai jotain muuta oli jäänyt kesken, jonka vuoksi en voinut lähteä lenkille heti paikalla. Kun asiat ovat kalenterissa, on ne myös paljon helpompi hoitaa ajallaan.

Jos uuden projektin aloittaminen on sinulle vaikeaa, käy lukemassa tämä postaus.

Pelkojen kohtaaminen vapautti elämään unelmaelämää tässä ja nyt

Olen vähitellen oppinut ajattelemaan, että uusien asioiden tekeminen ja mukaan meneminen ovat paljon tärkeämpiä asioita kuin täydellisyyden tavoittelu.

Aloitin vapaat keskustelutunnit yksityisen englannin opettajan kanssa noin neljä viikkoa sitten. Olen tavannut opettajaani viikon välein, ja suhteeni englannin kieleen on alkanut vihdoinkin muuttua. Kuukauden mittaan olen joutunut kyseenalaistamaan monia uskomuksiani ja vähitellen jopa hyväksynyt sen tosiasian, etten voi opetella kaikkia lauseita ulkoa ja kontrolloida tulevia keskustelutilanteita etukäteen.

Liian suuret kuvitelmat itsestä muodostuvat helposti syyksi lykätä tekemistä

Keskeisin syyni vältellä englannin puhumista vuodesta toiseen on ollut uskomukseni siitä, että voin korjata puutteeni jonkin intensiivikurssin avulla heti kun minulla vain on aikaa ja rahaa osallistua sellaiselle. Että minun ei tarvitse laskeutua aloittelijan tasolle ja tehdä virheitä ihailemieni ihmisten nähden.

Vasta kun hyväksyin sen tosiasian, etten voi päästä samalle tasolle monta kertaa vaihdossa olleiden opiskelukavereideni kanssa muutoin kuin kulkemalla itse samaa reittiä, olin valmis kohtaamaan todellisen tasoni. Vähitellen ymmärsin luoneeni itselleni täysin epärealistisen kuvan siitä, mitä osaan ja miten nopeasti uusia kieliä voi oppia.

75 minuutin pituisten vapaiden keskustelutuntien aikana näin ja koin konkreettisesti sen, miten virheitä on mahdotonta välttää puheenaiheiden vaihdellessa spontaanisti. Niin paljon kuin olisinkin halunnut tavoitella täydellisyyttä, ulkoa opeteltuihin lauseisiin turvautuminen ei yksinkertaisesti ollut enää vaihtoehto! Ja hyvä niin, sillä vähitellen opin juuri virheitä tekemällä päästämään irti pakonomaisesta tarpeestani kontrolloida kaikkea, ja aloin arvostaa rohkeutta loppuun asti hiottujen suoritusten sijaan.

Pienet onnistumisen kokemukset motivoivat tekemään töitä jatkossakin unelmien eteen

Kun viime viikolla kohtasin pari vähän haastavampaa englanninkielistä asiakasta, yllätyin samalla todella positiivisesti. Keskittymistä häiritsevä jännitys oli poissa, enkä tuntenut enää halua paeta paikalta, vaikka suoritukseni oli kaikkea muuta kuin täydellinen. Sen sijaan, että olisin miettinyt omia vastauksiani etukäteen, onnistuin kuuntelemaan tarkasti, mitä toinen osapuoli sanoi. Lisäksi negatiivinen sisäinen puhe loisti kerrankin poissaolollaan sekä itse keskustelun aikana että sen jälkeen. Pystyin jopa suoriutumaan hermostumatta tilanteesta, jossa kolme turistia puhui lähes päällekkäin hankalalla aksentilla ja työkaverini seisoi selkäni takana!

Eroon ”sitten kun” -elämästä

Tärkein pelkojen kohtaamisen myötä tapahtunut muutos elämässäni on ollut läsnäolon lisääntyminen. Sen sijaan, että siirtäisin itselleni merkityksellisiä mutta pelottavalta tuntuvia asioita jatkuvasti eteenpäin, olen oppinut menemään epämukavuusalueelleni vapaaehtoisesti askel kerrallaan.

Ennen pelkojen kohtaamista elin elämää, jossa toistelin säännöllisesti itselleni sen kaltaisia lauseita kuin ”sitten, kun olen saavuttanut riittävän hyvän kielitaidon, voin matkustella”, ”sitten, kun olen onnistunut hankkimaan vahvan ja kiinteän kehon, voin alkaa deittailla” ja ”sitten, kun osaan kirjoittaa tarpeeksi hyvin, voin jakaa tekstejäni”.

Enää en kuitenkaan aseta tällaisia rajoituksia itselleni, vaan olen päättänyt tehdä kaikkia yllä mainitsemiani asioita jo nyt. Mikään muu kuin oma asenteeni ei estä minua ottamasta joka päivä pieniä askeleita kohti tavoitteitani: voin puhua epätäydellistä englantia, kirjoittaa erilaisia tekstejä ja jopa deittailla ennen kuin olen saavuttanut jotakin sellaista, mistä voin olla todella ylpeä.

Voin vihdoinkin todeta hetkeäkään itseäni epäilemättä, etten ole enää valmis uhraamaan omaa onnellisuuttani ja hyvinvointiani sen vuoksi, että joku toinen arvostaisi minua. Haluan elää unelmaelämääni jo nyt, vaikka se tarkoittaisikin keskinkertaisuutta tai jopa aloittelijan tasolle pudottautumista.

Haluatko lukea tästä aiheesta lisää?

Täältä pääset lukemaan, miten kohtasin pahimman pelkoni.

Täällä taas kerron, miksi on tärkeää uskaltautua omalle epämukavuusalueelle.

Uskalsin kohdata pahimman pelkoni

”Kielten oppitunneilta päällimmäisenä mieleen on jäänyt lähinnä pelko. Se tunne, kun pohdit paniikissa, mitkä rivit oppikirjasta juuri sinä joudut lukemaan ääneen tai suomentamaan koko luokan kuullen.”

Kirjoitin vähän aikaa sitten blogiini siitä, miten pienet päivittäiset askeleet eivät yksinään riitä, vaan rimaa on nostettava joka kerta, kun homma alkaa tuntua helpolta. Olin itse jumissa kielitaitoa koskevan tavoitteeni kanssa, ja totesin, ettei pelkkä englanninkielisen päiväkirjan kirjoittaminen vie sitä enää eteenpäin toivomallani tavalla. Määrittelin seuraavaksi – tai kaikkein tärkeimmäksi – askeleekseni suulliseen kielitaitoon keskittyvien yksityistuntien aloittamisen, ja nyt takana on vihdoinkin elämäni ensimmäinen vapaa keskustelutunti (75 minuuttia pelkkää puhetta).

Paluu menneisyyteen – muistoja kouluvuosilta

En ole koskaan ollut erityisen hyvä englannissa. Päinvastoin. Kumpikaan vanhemmistani ei osaa englantia, ja kielten oppitunneilta päällimmäisenä mieleen on jäänyt lähinnä pelko. Se tunne, kun pohdit paniikissa, mitkä rivit oppikirjasta juuri sinä joudut lukemaan ääneen tai vaihtoehtoisesti suomentamaan koko luokan kuullen.

Samaan aikaan kuin luokkakaverini matkustelivat ulkomailla, meidän perheessä lomat vietettiin Suomessa. Useimmiten kesämökillä tai Linnanmäellä. Telkkaria katsottii äänettömällä, sillä melu häiritsi muita, ja olihan ohjelmissa tekstitykset. Kun viimein tuli aika valita, mihin jatkan peruskoulun jälkeen, valitsin kauppiksen lukion sijaan. Olin kyllä haaveillut vuosia Turun klassillisen lukion ilmaisulinjasta, mutta pelkoni siitä, etten pääsisi englannin kursseista läpi, teki valinnan puolestani.

Havahduin englannin kielen tärkeyteen vasta yliopisto-opintoja suunnitellessani

Valmistuin Raision kauppaopistosta 2007, enkä muista tarvinneeni ensimmäisessä työpaikassani kertaakaan englantia. Havahduin englannin kielen tärkeyteen vasta siinä vaiheessa, kun aloin haaveilla yliopisto-opinnoista. Nyt en suhtautunut enää kielteisesti itse opiskeluun, mutta sen sijaan aloin hävetä omaa kielitaitoani ja vertailla itseäni opiskelijoihin, jotka olivat lähtöisin ihan toisenlaisista lähtökohdista ja/tai olivat juuri palanneet vaihdosta.

Suoritin kandidaatin tutkintoon kuuluvat pakolliset kieliopinnot avoimen yliopiston puolella, koska en kehdannut osallistua samoille kursseille opiskelukavereideni kanssa. Vähitellen pelko puhumista kasvoi niin suureksi, että tärisin hermostuneena jo siinä vaiheessa, kun minun piti esitellä nimeni. Halusin osata kaikki mahdolliset lauseet ulkoa, jotta en tekisi virheitä arvostamieni ihmisten edessä, ja mieleni loi koko ajan uhkakuvia erilaisista umpikujista. Ei riittänyt, että osasin sen lauseen, jota tarvitsin juuri nyt, vaan minun piti osata kymmenen lausetta eteenpäin, jotta uskalsin avata suuni. Eikä silloinkaan ollut turvallista puhua, koska jännitykseni johti usein siihen, että sekosin sanoissani.  

Vaikka kielitaito parani, rohkeutta puhumiseen ei löytynyt

Yliopiston jälkeen jäin roikkumaan tilanteeseen, jossa luin sujuvasti englanninkielisiä tieteellisiä tekstejä ja kuuntelin päivittäin erilaisia podcasteja, mutta suullinen kielitaitoni laahasi kaukana perässä. En puhunut englantia, ellei ollut ihan pakko. Saatoin puhua sitä kahden kesken vaihto-opiskelijoiden ym. kanssa, mutta ahdistuin heti, jos viereen tuli suomea äidinkielenään puhuva, itselleni tavalla tai toisella tärkeä ihminen.

Ei ole liioiteltua sanoa, että yksityistuntien aloittaminen oli minulle valtava harppaus eteenpäin, koska olen pelännyt englannin puhumista ehkä enemmän kuin mitään muuta elämässäni. Olin siirtänyt puhumista niin pitkään, että paineet sen suhteen olivat kasvaneet uskomattomiin mittasuhteisiin. Lisäksi olin alkanut kertoa itselleni tarinaa, että koko tulevaisuuteni riippuu kielitaidostani.

Ei siis ole mikään ihme, että hetkeä ennen ensimmäistä yksityistuntiani voin fyysisesti niin pahoin, että olin vähällä oksentaa. Vaikka olin valmentanut itseäni kokonaisen viikon suhtautumaan armollisesti itseeni – korostanut itselleni, että kelpaan juuri sellaisena kuin olen, ja että virheiden tekeminen ei ole vaarallista – H-hetken lähestyessä pelko alkoi puskea väkisin läpi. Lopulta päivittäin treenaamani rentoutumistekniikat kuitenkin toimivat ja onnistuin kääntämään tunnetilani varovaiseksi innostukseksi lamaannuttavan ahdistuksen sijaan.

Pelosta huolimatta voi onnistua

Tavatessani opettajani olin suhteellisen rento. Jännitti, mutta hermostuneisuuteni ei estänyt minua puhumasta. En myöskään jäänyt jumiin täydellisyyden tavoitteluun ja varmoihin lauseisiin, vaan annoin yksinkertaisesti vain mennä. Huomasin ymmärtäväni kaiken, mitä opettajani sanoi, ja tulin kuulemma itsekin hyvin ymmärretyksi.

Tiedostan, että matka tavoitteeseeni – kansainvälinen ura ja omien estojen lopullinen voittaminen – on vielä pitkä, mutta uskoni tulevaisuuteen ja omiin mahdollisuuksiini on kasvanut huimasti. Pahin pelko on nyt takana, ja voin rehellisesti sanoa, että jännittämisen sijaan odotan innolla ensi viikon puhetuntia. Tämä yksi kerta ei ehkä muuttanut minua täysin toiseksi ihmiseksi – kuten kuvittelin käyvän, kun kohtaan pahimman pelkoni – mutta käynnistin viimein ketjureaktion, joka tulee ajan kanssa mahdollistamaan suurimmat unelmani.

Lue lisää tästä aiheesta:

Pelkojen kohtaaminen vapautti elämään unelmaelämää tässä ja nyt

Nopea oppiminen vaatii epämukavuusalueelle menemistä

Onko uuden projektin aloittaminen vaikeaa? – Näiden kysymysten avulla pääset eteenpäin

Kun jokin tehtävä tuntuu vaikealta, sitä kannattaa katsoa tulevaisuudesta käsin.

LCF Life Coach -koulutuksen alkamisesta on kulunut vasta reilut pari viikkoa, mutta elämäni on saanut nyt jo ihan uuden suunnan. Olen alkanut käyttää oppimaani valmennustekniikkaa valmennettavien lisäksi myös itseeni ja löytänyt sitä kautta valtavasti motivaatiota unelmieni toteuttamiseen ja tavoitteideni eteenpäin viemiseen.

Kysymällä itseltäni muutamia yksinkertaisia kysymyksiä joka aamu, olen onnistunut hahmottamaan, mitkä edistysaskeleet ovat kaikkein olennaisimpia ja minkälaiset ajatukset ovat motivaationi tiellä.

Tiedätte varmaan sen tunteen, kun jonkin projektin aloittaminen ei houkuttele sitten yhtään. Tehtävä saattaa olla ihan mielenkiintoinen, mutta ensimmäinen mieleen tuleva ajatus on: ”kamalan vaivalloista”. Minulla oli juuri sellainen päivä tänään. Pöydällä odotti englanninkielinen, itse valitsemani artikkeli, johon en halunnut millään tarttua. Ahdisti ajatus hankalien käsitteiden kääntämisestä suomeksi, ja päällimmäinen ajatukseni oli, että tässä menee varmasti koko päivä. Valmennuksista tuttujen kysymysten avulla tehtävä muuttui kuitenkin hetkessä paljon helpommaksi.

Kun kuvittelet ensin lopputuloksen mielessäsi, sinun on helpompi hahmottaa tarvittavat välivaiheet

Olen ohjannut muutaman kerran tuoliharjoitusta, jonka avulla tavoitetta/ongelmaa lähestytään sekä nykyhetkestä että tulevaisuudesta käsin. Valmennettavan istuutuessa ensimmäiseen tuoliin käsitellään sitä, miltä juuri nyt tuntuu, kuinka todennäköiseltä tavoitteen saavuttaminen vaikuttaa ja minkälaisia esteitä sen tiellä on. Tämän jälkeen valmennettava siirtyy tuolille, joka edustaa tulevaisuutta. Hän kertoo, millainen olo hänellä on, kun kaikki esteet on voitettu, ja miettii, mitä on hänen on täytynyt tehdä onnistumisen eteen.

Kun jokin tehtävä tuntuu vaikealta, sitä kannattaa katsoa tulevaisuudesta käsin. Aloita sillä, että mietit, minkälaiseen ratkaisuun haluat päästä ja miten paljon olet valmis tekemään töitä ratkaisun eteen. Jos tehtävä on sinulle tärkeä, haluat ehkä tavoitella parasta mahdollista lopputulosta, kun taas toisinaan haluat säästää aikaasi ja päätät tyytyä ”riittävän hyvään” tulokseen. Päämäärän asettamisen jälkeen voit kysyä itseltäsi, mitä sinun on täytynyt tehdä onnistuaksesi. Voit vaikka miettiä erikseen, minkälaisia vaihtoehtoja sinulla on ja mihin niistä olet todella valmis tarttumaan.

Oma ratkaisuni oli lopulta aika helppo. Oivalsin, että ensimmäisessä vaiheessa ei ole tarpeen suomentaa vaikeita käsitteitä, ja voin ihan hyvin tehdä muistiinpanot englanniksi. Riittää, että kirjoitusvaiheessa suomennan tarkasti kaikki ne lauseet, joita tulen oikeasti käyttämään. Projekti tuntui hankalalta, koska vaadin itseltäni liikaa kerralla. Katsoin asioita kiireen tunteesta käsin, jolloin vaadin itseltäni eri työvaiheiden yhdistämistä. Samalla en nähnyt sitä, että liian moniin asioihin keskittyminen yhtä aikaa vain hankaloittaa ymmärtämistä.

Jotta onnistuisin tarttumaan kaikkein tärkeimpiin tehtäviin heti aamusta motivoituneena ja viivyttelemättä, kysyn itseltäni seuraavat kysymykset kirjoittaen samalla vastaukset paperille:

1) Mitä minä haluan tänään saavuttaa/mitä minun on tänään tehtävä?

2) Millä aikataululla haluan suoriutua tehtävästä?

3) Minkälaisia askeleita minun tulisi ottaa, jotta pääsen tavoitteeseeni? (tässä kohtaa usein auttaa, kun katsoo asioita tulevaisuudesta käsin)

4) Mikä on asian todellinen ydin tässä tilanteessa?

5) Minkälaisia vaihtoehtoja minulla on ratkaisun löytämiseen?

6) Mitkä ovat asian hyvät ja huonot puolet?

7) Mikä on paras vaihtoehto?

8) Mistä tiedän, että olen onnistunut/millä mittaan onnistumistani?

9) Mitä minun tulisi tehdä kaikkein ensimmäisenä?

10) Milloin aloitan?

Usein kaikkiin kysymyksiin ei ole välttämätöntä edes vastata, vaan toimintasuunnitelma syntyy jo kohdassa kolme. Olen kuitenkin huomannut, että motivaationi kasvaa, kun vastaan myös muihin kysymyksiin.

Jos haluat saada lisää vinkkejä tehokkuuden ylläpitämiseen, lue myös tämä postaus.

Mikä on tärkein askel, joka sinun tulisi ottaa kohti unelmaasi?

Jos haluan käyttää termiä vetovoiman laki, määrittelen sen alitajunnan kyvyksi keksiä erilaisia keinoja päämäärän saavuttamiseksi.

Liityin joku aika sitten Saa mitä haluat -nimiseen facebook-ryhmään, joka perustuu Ilkka Koppelonmäen samannimiseen kirjaan. Ryhmästä saa melko hyvän kuvan siitä, minkälaisiin asioihin valmennusta kaipaavat ihmiset uskovat ja mikä on vielä epäselvää. Viime viikolla aloituksissa esiin nousi kaksi itseäni mietityttämään jäänyttä asiaa: vetovoiman lakiin luottaminen ja kysymys siitä, miksi unelmia myydään, kun niiden saavuttamiseen ei kuitenkaan anneta konkreettisia ohjeita.

Miksi unelmien saavuttamiseen ei anneta konkreettisia ohjeita?

Koska jokaisen unelmien ainakin tulisi olla omannäköisiä, henkilökohtaisiin arvoihin perustuvia ja saavutettavissa olevia, ei ole olemassa tiettyä toimintasuunnitelmaa, joka toimii kaikille. Lisäksi jokaiseen yksittäiseen unelmaan on olemassa lukuisia erilaisia polkuja, ja jopa huolella suunniteltuja, kaikkein yksityiskohtaisimpiakin toimintasuunnitelmia joudutaan muokkaamaan moneen kertaan matkan varrella.

Voiko pelkällä ajattelulla saavuttaa villeimmät unelmansa?

Yksi suosikkivalmentajistani on Alexander Heyne, joka pyörittää YouTube-kanavaa nimeltä Modern Health Monk ja suhtautuu varsin kriittisesti vetovoiman lakiin. Myös Heyne opettaa erilaisia visualisointimenetelmiä ja korostaa ajatusten voimaa, mutta hän kritisoi voimakkaasti teoksia ja valmentajia, jotka väittävät, että pelkällä ajattelulla voi saavuttaa haluamiaan asioita. Heyne itse peräänkuuluttaa tapojen voimaa, jolloin tullaan melko lähelle Koppelonmäen painottamia pieniä päivittäisiä askeleita kirjassa Saa mitä haluat.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että edes pienet päivittäiset askeleet eivät riitä, mikäli toimintaan ei sisälly joka päivä jotakin uutta opittavaa. Rimaa on nostettava heti, kun jokin asia alkaa sujua!

Esimerkki omasta elämästäni

Itse meinasin jäädä vähän aikaa sitten jumiin kielitaitoa koskevan tavoitteeni kanssa, koska päädyin harjoittelemaan joka päivä samalla tavalla: kirjoittamalla englanninkielistä päiväkirjaa. Vaikka aiheet vaihtelivat jatkuvasti ja kehitystä tapahtui, oivalsin muutama päivä sitten, ettei se riitä. Jos todella haluan kehittyä puhujana ja esiintyjänä, tarvitsen yksityisiä englannin tunteja (tai puhetaidon kursseja) ja paljon käytännön harjoituksia. (Seuraava askeleeni onkin valmentaa itseni kohti elämäni ensimmäistä yksityistuntia.)

Siinä missä entinen minäni on halunnut sinnikkäästi uskoa, että voin muuttaa ajatusmallini ja sitä kautta tunnekokemukseni kotoa käsin, nykyinen minäni suostuu myöntämään, että itsevarmuus ja taidot kasvavat vain kokemuksen kautta. Oikopolkuja ei ole. Voin helpottaa oloani sanomalla itselleni, että ensimmäisellä kerralla riittää se, että saavun paikalle, mutta se ei kuitenkaan poista vähemmän miellyttäviä tuntemuksia. Tiedän jo valmiiksi, että sydämeni tulee hakkaamaan häiritsevän lujaa, ja tulen tuntemaan kiukkua siitä, että minun pitää ”näyttää tyhmältä” ammattilaisen edessä.

Muutos vaatii aina käytännönharjoituksia positiivisen ajattelun tueksi

Voin treenata asennettani ja oppia toimimaan koko ajan luontevammin epämukavuusalueellani, mutta ajatusmallini eivät muutu pelkästään visualisoimalla, tai edes terapialla. Sen sijaan minun on saatava onnistumisen kokemuksia ja todistettava itselleni, että virheet eivät ole niin vakavia kuin kriittinen minäni kuvittelee niiden olevan. Ilman vastatodisteita, uudet, terveemmät ajatukset eivät yksinkertaisesti juurru ja vähitellen korvaa vanhoja ajattelutapojani.

Jos haluan käyttää termiä vetovoiman laki, määrittelen sen alitajunnan kyvyksi keksiä erilaisia keinoja päämäärän saavuttamiseksi. Visualisointi ja aarrekarttojen tekeminen voivat olla hyviä keinoja haaveilla isommin ja pysyä motivoituneena matkan varrella. Puhumattakaan siitä, että eteneminen on paljon helpompaa, kun tietää, mihin on matkalla.

Täältä voit lukea lisää vetovoimanlaista.

Kysy itseltäsi joka päivä, mikä on tärkein askel, jonka voit tänään ottaa kohti unelmaasi

Kun sinulla on selkeä päämäärä ja valitset olla itsellesi täysin rehellinen, pystyt aina määrittelemään seuraavan tarvittavan askeleen kohti unelmaasi. Oma neuvoni on se, ettet jatkossa kysy itseltäsi pelkästään sitä, mikä on pienin askel, jonka voit ottaa tavoitteesi eteen tänään, vaan mikä on kaikkein tärkein askel, joka sinun tulisi ottaa.

Ainakin minä aion jatkossa kysyä itseltäni joka päivä, viekö tämä kyseinen askel minua oikeasti eteenpäin, vai olisiko taas aika nostaa rimaa ja tehdä asioita vieläkin suuremmin.

Nopea oppiminen vaatii epämukavuusalueelle menemistä

Hienointa on, kun oppii menemään epämukavuusalueelleen ja huomaa pärjäävänsä siellä.

Useissa tutkimuksissa on tullut esille, että pelko ja liiallinen stressi ehkäisevät oppimista. Nämä tunteet sekä häiritsevät keskittymistä että estävät tarttumasta toimeen. Sen sijaan oppimisen kannalta positiiviset tunnetilat, kuten hauskuus, uteliaisuus ja innostuminen, puolestaan nopeuttavat ja helpottavat oppimista.

Asia ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen, sillä useimmiten uuden oppiminen tapahtuu epämukavuusalueella.

Takaperoisuuden laki

Mark Manson (2018, 16) kirjoittaa takaperoisuuden laista, jonka mukaan mukavilta tuntuvat asiat johtavat helposti ongelmiin, kun taas ikävältä tuntuvia asioita tekemällä pääsee usein parhaaseen lopputulokseen.

Vastineeksi kuntosalilla hankitusta lihassärystä saa terveemmän kehon, ja liike-elämässä sattuneet takaiskut auttavat hahmottamaan, mitä menestykseen tarvitaan. Lisäksi myös omien puutteiden ja epävarmuuksien paljastaminen avoimesti tekee ihmisestä itsevarmemman ja karismaattisemman, vaikka se ei välttämättä heti siltä tuntuisikaan. Manson kirjoittaa:

Kaikki tavoittelemisen arvoinen ansaitaan siten, että siedetään saavutukseen liittyvää epämukavuutta. Itselleen tekee karhunpalveluksen, jos yrittää millään tavalla välttää tavoitteeseen liittyviä huonoja puolia tai teeskennellä, ettei huonoja puolia olekaan. Kärsimyksen välttäminen on kärsimystä. Vaatii ponnistelua välttää ponnistelua. Epäonnistumisen kiistäminen on epäonnistumista. Nolojen kömmähdysten peittely aiheuttaa lisää häpeää. (Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan – Nurinkurinen opas hyvään elämään, 117)

Opettele kyseenalaistamaan epävarmat ajatuksesi

Salaisuus on siinä, että tiedostaa omat epävarmat ajatuksensa ja sen mitä ne tekevät tunnetasolla. Kun epävarmuuden tai ahdistuksen tunne iskee, taustalla on useimmiten joko vertailu toisiin ihmisiin tai syvälle pinttynyt uskomus omista kyvyistä ja kehittymismahdollisuuksista.

Niko ja Makke Leppänen kirjoittavat kirjassaan Itseluottamus – Kestomenestys mielessä (2017, 186-188) siitä, miten matka ulos sisäisistä rajoitteista alkaa omien ajatusten kyseenalaistamisesta. Koska mieli ei voi samaan aikaan tuottaa sekä epävarmoja ajatuksia että luovia ideoita, yksi parhaista keinoista päästä eroon epävarmuudesta on lähteä tekemään asioita siitä huolimatta ja ”pakottaa” mieli tuottamaan uusia ajatuksia.

Esimerkki omasta elämästäni

Yksi pahimmista peloistani on englannin puhuminen akateemisten ihmisten edessä, ja mielelläni välttelen sitä viimeiseen asti.

Siitä huolimatta, että olen lukenut useita kirjoja kasvun mielentilasta ja pyrkinyt kehittämään omaa ajatteluani joustavampaan suuntaan, epämukavuusalueella ollessani palaan helposti suljettuun ajattelumalliin. Jos esimerkiksi käytän vahingossa väärää prepositiota, saatan ajatella, että vuosikausien englannin opiskelu on ollut ihan turhaa, kun en kuitenkaan osaa mitään.

Sen sijaan, että kyseenalaistaisin ajatukseni siitä, että väärän preposition valitseminen merkitsee sitä, etten tule koskaan osaamaan englantia riittävän hyvin voidakseni puhua sitä arvostamieni ihmisten kuullen, päädynkin vahvistamaan haitallisia uskomuksiani.

Epämiellyttävien tunteiden kaava

Yleensä epämiellyttävät tunteet syntyvät seuraavista tekijöistä:

1) niille antamistasi merkityksistä

2) välttelyn aiheuttamista seurauksista

Mikäli ajattelen, että on häpeällistä olla jäljessä kielitaidon suhteen niitä, jotka ovat tottuneet käyttämään englantia päivittäin ja olleet esimerkiksi vaihdossa, tunnen todennäköisesti oloni jännittyneeksi heidän seurassaan. Ja jos kaiken lisäksi vielä pakenen kielenkäyttötilanteita, vahvistan uskomustani siitä, etten ikinä yllä heidän tasolleen. Lopulta uskomuksestani tulee itseään toteuttava ennuste.

Oletko innostunut saamastasi tilaisuudesta ja uuden oppimisesta vai pelkäätkö mokaamista?

Koska emme kuitenkaan voi hallita kaikkia ajatuksiamme, emme myöskään voi päättää milloin ja missä pelko ottaa vallan. Sen sijaan voimme kysyä itseltämme, mistä tuntemamme pelko tulee ja mitä se juuri tässä tilanteessa merkitsee. Usein jo kysymys itsessään vie meidät refleksiivisempään olotilaan, pois siitä ajattelusta, joka luo pelkoa ja ahdistusta. (Leppänen & Leppänen 2017, 118-119.)

Voimme myös yrittää tulkita kokemamme energiapurkauksen toisin: jännitys tai pelko voidaan käsittää myös innostukseksi tai inspiraatioksi. Tämä kuitenkin vaatii useimmiten pitkäaikaista harjoittelua ja opittujen ajatusmallien jatkuvaa kyseenalaistamista. Lisäksi uusia jännityksen aiheita löytyy jatkuvasti lisää.

Opettele menemään vapaaehtoisesti epämukavuusalueellesi askel kerrallaan

Suurin haaste onkin siinä, että oppii menemään epämukavuusalueelleen vapaaehtoisesti ja huomaa samalla pärjäävänsä vaikeista tunteistaan huolimatta. Usein pinttyneet ajatusmallit eivät noin vain katoa, vaikka kuinka yrittää sovittaa uusia ajatusmalleja niiden päälle. Ties kuinka monta kertaa olen itsekin vannonut keskittyväni vain omaan suoritukseeni ja kilpailevani vain itseni kanssa, ja lopulta häpeä on kuitenkin vienyt voiton. Niinpä jäljelle onkin jäänyt vain yksi vaihtoehto: tunteiden kanssa elämään oppiminen.

Olen alkanut käydä kylmässä suihkussa (ainakin toistaiseksi) joka päivä todistaakseni itselleni, että voin pysyä päätöksissäni, tuntui miltä tuntui. Jälkeenpäin on aina ollut voittajafiilis, vaikka sitä ennen mieleni on tehnyt kaikkensa puhuakseen minut ympäri. Ja osittain juuri siksi se on menettänyt valtaansa minuun. Tiedän, että muutaman minuutin epämukavuuden jälkeen oloni on paljon pirteämpi ja itsevarmempi koko päivän, enkä enää sorru yhtä helposti nukkumaan päiväunia tai syömään herkkuja. Myöskään epämukavuuden tunne ei ole minulle enää syy lykätä velvollisuuksien hoitamista.

Jos haluat lukea lisää epämukavuusaluella toimimisesta, lue täältä miten kohtasin pahimman pelkoni. Täältä puolestaan voit lukea, mihin pelkojen kohtaaminen johti.

Terveisiä ryhmänohjaajakoulutuksesta

Olin joku aika sitten yhdessä ryhmänohjaajakoulutuksessa Helsingissä. Koulutus oli merkityksellinen monessa eri mielessä, mutta minulle henkilökohtaisesti tärkeintä oli se, miten ohjaajan asenne muutti omaa käsitystäni luennoinnista ja esiintymisestä. Opin myös valtavasti itsestäni kaksipäiväisen koulutuksen aikana ja tutustuin toinen toistaan mielenkiintoisempiin ihmisiin. Kun aikuiskasvatuksen psykologian kurssilla tehtäväksi sitten annettiin kirjoittaa itselleen merkityksellisestä oppimiskokemuksesta, minulle oli alusta asti selvää, mistä kokemuksesta kirjoitan.

Ohjaajakoulutusta veti kokenut sosiaalipsykologi, joka kertoi koko ryhmälle tilaisuuden alussa, että häntä jännittää ja että keskittymishäiriön vuoksi hän tarvitsee apurin muistuttamaan ajankulusta. Hänen esimerkkinsä kautta opin, että monenlaiset ihmiset voivat toimia kouluttajina ja että jännitystä ei tarvitse peitellä. Opin kyseenalaistamaan ajatukseni taitavista ja virheettömistä puhujista, ja oivalsin, että juuri haavoittuvuuden esiin nostaminen on rohkeaa ja yleisöä rentouttavaa. Ainakin minuun aloitus teki niin suuren vaikutuksen, että lähdin aivan uudenlaisen asenteen kanssa liikkeelle. En kiinnittänyt enää huomiota oman suoritukseni tarkkailuun ja siihen, miltä näytän toisten silmissä (teenkö vaikutuksen toisiin ja tuonko parhaat puoleni esiin), vaan keskityin sen sijaan jakamiseen ja kuuntelemiseen. Itseasiassa tuon aloituksen jälkeen olisi tuntunut suorastaan hölmöltä esittää maailman pätevintä ja itsevarminta ihmistä, joka ei tee koskaan virheitä.

Toinen oppimiskokemukseni liittyi kuuntelemiseen. Minulla on ollut paha tapa jännittäessäni keskittyä lähinnä vain omiin vastauksiini ja tunnetilani peittämiseen, mikä ei ymmärrettävästikään ole edistänyt oppimistani. Mikäli en ole saanut ilmaista mielipidettäni heti keskustelun alussa, olen pyörittellyt sitä mielessäni omaan vuorooni asti. Tällä kertaa päätin kuitenkin keskittyä tietoisesti tilan antamiseen muille ja puheenvuorojen jakamiseen oikeudenmukaisesti spontaanin mielipiteen ilmaisun sijaan. Tätä kautta huomasin, että ajatukseni eivät ehkä olekaan niin tärkeitä kuin usein kuvittelen: kun äkillisen idean mukanaan tuoma rohkeus ja innostus ehtii haihtua omaa vuoroa odotellessa, ajatus ei enää tunnukaan ”neronleimaukselta”, joka on pakko sanoa ääneen.

Keskustellessamme erilaisista puhetavoista myös tajusin, että kaikki eivät pidä välikommenttejani innostuksen merkkinä, vaan osa kokee tulleensa keskeytetyksi ja luopuu kokonaan puheenvuorostaan. Minä taas pidän pitkiä monologeja usein kiusaannuttavina ja epäilen, että hiljaa kuuntelevat tekevät niin pelkästä kohteliaisuudesta. Minulle puhetapa, jossa porukalla maustetaan jonkun kertomaa tarinaa kiinnostavilla yksityiskohdilla, on merkki jaetusta intohimosta ja ihmisten välillä vallitsevasta yhteydestä, ei puheenvuoron ryöstämisestä itselle. Koulutuksessa opin kuitenkin ottamaan huomioon erilaiset puhujat ja varomaan liiallista keskeyttämistä. Huomasin, ettei se olekaan niin vaarallista, jos en toisen lopetettua puheenvuoronsa enää muistakaan, mitä olin sanomassa tai ajatukseni ei enää tunnukaan miltään.

Mielen voima oppimisessa

Edellisessä postauksessa kerroin, että tulen lukemaan tämän kevään aikana valtavan määrän työelämää, oppimista ja menestymistä käsitteleviä opaskirjoja. Lupasin myös jakaa tänne blogini puolelle mielenkiintoisia vinkkejä myös teidän iloksenne.

Nyt aloitan suunnittelemani projektin Ilkka ja Harri Virolaisen teoksesta Mielen voima oppimisessa (2018), jota suosittelen kaikille tehokkaista oppimismenetelmistä kiinnostuneille.

Osaamista koskevasta uskomuksesta tulee helposti itseään toteuttava ennuste

Teoksen alussa Virolaiset kirjoittavat siitä, miten suuri osa opiskelijoista nimeää tavoitteekseen korkeakouluopinnot, mutta läheskään kaikki opiskelijat eivät toimi arjessaan tavoitetta tukevalla tavalla.

Syy tähän on heidän mukaansa yksilön oppimiseen liittyvä identiteetti. Koska ihminen pyrkii luonnostaan käyttäytymään minäkuvansa mukaisesti, heikoksi oppijaksi itsensä mieltävä opiskelija ei panosta opiskeluun riittävästi, eikä hän myöskään aseta tavoitteitaan yhtä korkealle kuin itsensä taitaviksi mieltävät oppijat.

Stereotypiat ja sisäistetty syrjintä vaikuttavat koetuloksiin

Yksilön uskomukset omista heikkouksistaan ja vahvuuksistaan vaikuttavat merkittävästi siihen, millaisia tavoitteita hän asettaa itselleen ja miten hyvin hän pärjää erilaisissa testeissä. Etenkin stereotyyppiset negatiiviset uskomukset itsestä vaikuttavat merkittävästi koulumenestykseen.

Claude Steelen ja Joshua Aronsonin tutkimuksessa jatko-opintoihin pyrkivien afroamerikkalaisten opiskelijoiden tehtävänä oli vastata kymmeneen standardikysymykseen siten, että ennen testiä kysyttiin rotua. Tutkimuksessa huomattiin, että rotukysymys pohjusti opiskelijat kielteisillä stereotypioilla ja heikensi heidän tuloksiaan jopa puolella.

Sama ilmiö toistui myös valkoisia opiskelijoita tarkasteltaessa: kun koehenkilöitä muistutettiin ennen suoritusta siitä, miten hyviä aasialaiset opiskelijat ovat matematiikassa, heidän kokeesta saamansa pisteet laskivat.

Kielteiset uskomukset voidaan myös kumota

Mielenkiintoista näissä tutkimuksissa on ennen kaikkea se, että stereotypioista kumpuavat kielteiset vaikutukset on onnistuttu myös kumoamaan.

Michael Johnsonin tutkimuksessa naisopiskelijoista koostuvalle ryhmälle kerrottiin, että mikäli heitä jännittää ennen koetta, saattaa se johtua stereotyyppisestä ajattelusta liittyen naisten ja miesten kykyihin. Samalla heille kerrottiin, että stereotypioilla ei ole todellisuudessa minkäänlaista vaikutusta onnistumiseen kyseisessä testissä.

Tutkimuksen aikana huomattiin, miten suuri vaikutus tiedostamattomilla uskomuksilla voi olla, sillä samaan aikaan kuin alustuksen kuulleet naisopiskelijat menestyivät kokeessa ihan yhtä hyvin kuin miesopiskelijat, verrokkiryhmä – jolle ei sanottu mitään testin alussa – pärjäsi miespuolisia opiskelijoita huonommin.

Tärkeintä on tulla tietoiseksi omista rajoittavista uskomuksista

Ilkka ja Harri Virolaisen mukaan oleellista onkin tulla tietoiseksi itseä rajoittavista uskomuksista. Siitä huolimatta, että oppimiseen vaikuttavat tutkitusti monet tekijät – kuten esimerkiksi vanhempien koulutustausta ja opiskelulle tarjoama tuki –yksilön identiteettiin ja oppimismahdollisuuksiin vaikuttavat myös oppimiseen liittyvät tarinat, aikaisemmat kokemukset ja niille annetut tulkinnat.

Esimerkiksi englannin kielen opiskelijoita tarkasteltaessa on huomattu, miten eri tavalla opiskelijat suhtautuvat vaikeuksiin ja epäonnistumisiin. Siinä missä osa opiskelijoista kokee pelkoa ja häpeää hetkinä, jolloin he eivät ymmärrä opettajaa tai osaa asioita yhtä hyvin kuin luokkakaverinsa, toisia haasteet pikemminkin motivoivat. Salaisuus on siinä, että jälkimmäiset opiskelijat uskovat voivansa saavuttaa toivomansa kielitaidon tason, mikäli he vain panostavat opiskeluun enemmän.

Mikäli opiskelija saa huonon arvosanan jostakin kokeesta, hänen ei tarvitse tulkita asiaa niin, että hän on huono kyseisessä aineessa tai ylipäätään koulussa. Mikäli hän kuitenkin tekee näin, tulee hän samalla luoneeksi itseään rajoittavan minäkuvan, josta saattaa pahimmillaan tulla itseään toteuttava ennuste: kun opiskelija kertoo itselleen tarinaa siitä, ettei hän ole ”lukijatyyppiä”, ei hän niin helposti myöskään tartu kirjaan, ja lopulta tulokset vastaavat edeltänyttä toimintaa.

Huippuopiskelijan mielentilan kehittäminen

Virolaiset esittelevät teoksessaan useita eri menetelmiä mielikuvien muuttamiseksi ja ottavat huomioon myös sen, että uskomukset saattavat olla todella syvällä ja aikaansaada voimakkaita tunteita oppimistilanteissa. Tämän tekstin puitteissa nostan kuitenkin esille vain yhden ehdotetuista menetelmistä: huippuopiskelijan mielentilan kehittämisen.

Huippuopiskelijan mielentilassa olennaista on se, että oppimisesta tulee syvällistä, reflektiivistä ja vertailun sijaan omaan toimintaan keskittyvää. Painopiste ei ole arvosanoissa vaan pysyvien oppimistulosten saavuttamisessa itselle merkityksellisissä asioissa.

Huippuopiskelija ei myöskään pyri pitämään yllä mielikuvaa siitä, että osaisi jo kaiken. Tällaisen mielikuvan ylläpitäminen nimittäin on oppimisen este.

Huippuopiskelija uskaltaa tehdä virheitä ja myöntää ne sekä itselleen että muille. Epätoivoon vaipumisen sijaan hän näkee virheet oppimistilanteina ja on lisäksi valmis kyseenalaistamaan aiemmin oppimansa laajentaakseen näkökulmaansa. Jos jokin asia ei meinaa luonnistua, hän ei luovuta, vaan uskoo kykyynsä oppia asiat tekemällä riittävästi töitä niiden eteen.

Lue lisää siitä, miten alitajuiset uskomukset uskomukset vaikuttavat valintoihimme ja menestymisen mahdollisuuksiimme.

Jos haluat työstää uskomuksiasi valmentajan kanssa, löydät lisätietoa täältä.