Minun tarinani – Miten päädyin life coachingin pariin?

Valmentaja voi toimia kanssakulkijana silloin, kun omat voimat eivät riitä tai motivaation ylläpitäminen matkan varrella on haastavaa.

Viime aikoina olen lukenut useita akateemisia kritiikkejä, joiden mukaan positiivinen psykologia, erilaiset valmennusmenetelmät ja self help -kirjallisuus palvelevat uusliberalistisia tarkoitusperiä. Olen samaa mieltä siitä, että hyvää tarkoittavia harjoituksia saatetaan käyttää joillakin työpaikoilla väärin – esimerkiksi sysäämällä vastuu stressinhallinnasta yksilölle samaan aikaan kuin jatkuva tehostaminen tekee työolosuhteista kestämättömiä –, mutta pidän esitettyä kritiikkiä kaikesta huolimatta turhan mustavalkoisena.

Tässä postauksessa haluan kertoa oman tarinani siitä, miten päädyin life coachingin pariin ja miten coaching on muuttanut minun elämääni.

Mitä tehdä, kun terapia ei enää vie eteenpäin?

Ennen life coach -opintojeni aloittamista kävin kolme vuotta Kelan tukemassa psykoterapiassa. Syitä terapialle olivat mm. esiintymisjännitys, jatkuva erilaisuuden tunne, sosiaalisten tilanteiden pelko ja vieraiden kielten opiskeluun liittyvät haasteet.

Terapia auttoi minua suorittamaan maisterin tutkintoni loppuun ja näkemään itseni hieman positiivisemmassa valossa. Koin, että tulin hyvin ymmärretyksi, ja tunteista puhuminen helpotti arkea. Terapiajakson loppupuolella aloin kuitenkin tuntea polkevani paikoillani: ymmärsin esiintymisjännitykseni syitä ja tiedostin menneisyyteni aiheuttamat haasteet, mutta en siitä huolimatta päässyt yhtään lähemmäs tavoitteitani. Pelkkä ajatus esiintymisestä tai vieraskielisestä työhaastattelusta ahdisti niin paljon, etten mitenkään voinut kuvitella suoriutuvani tällaisista tehtävistä säännöllisesti ylikuormittumatta.

Vielä terapian loppupuolellakin ajatteluni oli todella mustavalkoista. Koin virheiden tekemisen nöyryyttävänä, ja selviytymismekanisminani toimi lähinnä piiloutuminen. Jos minun oli pakko suoriutua jostakin esitelmästä, työhaastattelusta tai arvioinnista, palauduin häpeästä viikkokausia, enkä muistanut tapahtumasta muuta kuin tekemäni virheet.

Life coaching auttoi muuttamaan toiminnan taustalla vaikuttavia arvoja ja uskomuksia

Vaikka terapian tarkoituksena olikin muuttaa ajattelumallejani kestävämpään suuntaan, ilman yhdessä rakennettua toimintasuunnitelmaa ja sovittuja kotitehtäviä uudet ajatukset eivät koskaan siirtyneet käytäntöön.

Koska pelkäsin julkista virheiden tekemistä, etsin netistä mallisuorituksia, joita vasten vertailin itseäni yksin kotona ollessani. Työpaikkailmoituksia selatessani kuvittelin, että minua vastassa on joukko toinen toistaan lahjakkaampia ihmisiä. Itsevarmat somepersoonat, videoilla esiintyvät kielten opettajat ja ammattipuhujat antoivat mallin sille, mitä minunkin pitäisi olla.

Ihan sama, miten hyvin onnistuin, häpesin sitä, miten epävarma olin. Pelkäsin koko ajan sitä, että joku kysyisi jotakin sellaista, mihin en tietäisi vastausta ja tulisin paljastaneeksi oman ”sivistymättömyyteni”. Lopulta jätin hakematta kiinnostaviin työpaikkoihin, koska pelkkä ajatus sosiaalisesti taitavien, kielitaitoisten huippuosaajien keskellä työskentelystä tuntui nöyryyttävältä.

Vasta life coach -opintojeni aikana opin ajattelemaan toisin ja sain jatkuvan vertailun sijaan käännettyä huomioni sisäänpäin. Tapasin koulutuksen kautta monia työelämän vaatimuksiin uupuneita ihmisiä, ja aloin etsiä vaihtoehtoja jatkuvalle suorittamiselle. Erilaiset harjoitukset auttoivat minua hahmottamaan, mitkä arvot ja ihanteet olivat minulle henkilökohtaisesti tärkeitä, ja pystyin vähitellen päästämään irti ulkopuolelta tulevista vaatimuksista yksi kerrallaan.

Nykyään välttelen enää harvoin ongelmia. Varaudun haasteisiin hyvissä ajoin ja huolehdin siitä, että voin kohdata pelkoni pala kerrallaan ilman lamaannuttavaa stressiä. Sen sijaan, että vertailisin itseäni jatkuvasti muihin, määrittelen itse omat tavoitteeni ja olen tarvittaessa valmis luopumaan niistä unelmista, jotka käyvät henkisesti liian raskaiksi.

Tämä kaikki on johtanut siihen, että olen alkanut viime aikoina harkita uudestaan mm. unelma-ammattiani. Rakastan edelleen tutkimuskirjallisuuden lukemista ja ajatusten eteenpäin työstämistä, mutta en ole enää ollenkaan varma siitä, onko yliopisto työskentely-ympäristönä minulle se oikea vaihtoehto. Juuri tällä hetkellä vaatimukset tutkimustulosten kaupallistamisesta, jatkuvien rahoitushakemusten laatimisesta ja kansainvälistymisestä tuntuvat turhan raskailta suhteessa omaan osaamiseeni.

Valmennuksia ja self help -kirjallisuutta kritisoitaessa tulisi ottaa paremmin huomioon ihmisten erilaiset elämäntilanteet

Yhteiskuntamme on täynnä ihmisiä – opiskelijoita, työttömiä työnhakijoita, alan vaihtamisesta haaveilevia, aloittelevia yrittäjiä, freelancereita ja pätkätyöläisiä –, joiden on pakko selvitä työelämän kasvavista osaamisvaatimuksista joko yksin tai apua palkkaamalla.

Niin paljon kuin toivoisinkin, että valtio tarjoaisi tarpeeksi maksutonta tukea kaikille yksin työskenteleville, näin ei käytännössä kuitenkaan ole. Opintoihin kuuluvat ohjaajan tapaamiset sisältävät harvoin motivaatio-ongelmien käsittelyä, oppimiseen liittyvien uskomusten työstämistä tai pohdintaa erilaisten lähtökohtien huomioon ottamisesta. Puhumattakaan siitä, että tapaamisia olisi säännöllisesti ja niissä keskityttäisiin perinpohjaisesti yhden opiskelijan erityistarpeisiin.

Yllättävän moni yksin työskentelevä kärsii sekä aloittamisvaikeuksista että motivaation ylläpitämiseen liittyvistä haasteista. Lisäksi myös kokonaiskuvaa voi olla toisinaan vaikea hahmottaa, merkityksellisyyden tunne saattaa kadota matkan varrella tai usko omaan osaamiseen horjua. Tällaisissa tilanteissa ulkopuolinen tuki saattaa olla se ratkaiseva tekijä onnistuneen projektin loppuun saattamisessa; etenkin, jos valmennettava kärsii oppimiseen tai keskittymiseen liittyvistä erityishaasteista.

Koen, että self help -kirjallisuutta, valmennuksia ja positiivista psykologiaa kritisoitaessa unohdetaan usein ihan tavallisten opiskelijoiden, itsensä työllistäjien ja alan vaihdosta haaveilevien ihmisten elämäntilanteet. Yhteiskunnan tarjoamat tukipalvelut on usein suunnattu kaikkein heikoimmassa asemassa oleville, vaikka moni muukin kaipaisi tukea kovaa vauhtia muuttuvassa työelämässä pärjäämiseen ja omannäköisen elämän rakentamiseen. Kaiken lisäksi yhteiskunta tulee usein vastaan aivan liian myöhään: siinä vaiheessa, kun ongelmat räjähtävät käsiin. Sen sijaan jaksamista tukevien ja ongelmia ennakoivien tukipalvelujen ostaminen jää usein yksilön itsensä vastuulle.

Toisin kuin kritiikit antavat ymmärtää, lopulta vain harvat self help -oppaat väittävät yksilöiden olevan itse vastuussa jatkuvan tehostamisen ja lisääntyvän epävarmuuden mukanaan tuomista ongelmista ja tunteista. Sen sijaan teokset pyrkivät lievittämään kipua ja opettamaan lukijoilleen sellaisia ajattelumalleja, jotka tukevat elinikäistä oppimista (oppaissa puhutaan mm. sisäisestä motivaatiosta ja kasvun mielentilasta). Lopulta vain yksi asia on lukijasta itsestään kiinni: se, mihin hän harjoituksia käyttää. Esimerkiksi paremman ajanhallinnan tarjoaman lisääntyneen vapaa-ajan voi yhtä lailla käyttää entistä kovempaan työntekoon kuin itselle tärkeisiin harrastuksiinkin.

5 vinkkiä keskittymishäiriön kanssa pärjäämiseen

Opettele tuomaan erityistarpeesi esille ja pyytämään ajoissa apua.

Alla on listattuna viisi vinkkiä, joiden avulla olen sekä alkanut pärjätä paremmin keskittymishäiriöni kanssa että oppinut tukemaan omaa jaksamistani kiireen ja kasvavan kilpailun keskellä. Toivon, että niistä on apua sinullekin!

Vinkki 1: Älä jää yksin ongelmiesi kanssa

Pyri etsimään vertaistukea ja inspiroivia tarinoita ihmisistä, jotka ovat menestyneet hyvin keskittymishäiriöstä tai erilaisista lähtökohdista huolimatta.

Uskalla pyytää apua, ja ole myös mahdollisuuksien mukaan valmis investoimaan tuettuun, omilla ehdoillasi tapahtuvaan oppimiseen. Itse olen hyötynyt todella paljon sekä valmennuksesta että yksityisistä englannin kielen tunneista. Jos raha on sinulle este, pyri löytämään itsellesi samassa tilanteessa oleva työskentelypari, jonka kanssa voitte ratkoa yhdessä ongelmia ja tsempata toisianne.

Kun koet tarvitsevasi apua, älä jää odottamaan, että joku muu (esim. opettajasi) tajuaisi tarjota sitä sinulle oma-aloitteisesti. Mieti etukäteen, mitä todella tarvitset, ja avaa sitten rohkeasti suusi. Useimmiten ihmiset ovat paljon valmiimpia auttamaan kuin uskoisitkaan!

Vinkki 2: Uskalla laittaa oma hyvinvointisi etusijalle

Tiedän, että tämä kohta on paljon vaadittu, ja olen itsekin kamppaillut vuosia sen kanssa, että uskallan laittaa oman hyvinvointini toimeentuloni edelle.

Jos koet jatkuvasti haasteita jaksamisesi kanssa, yritä neuvotella itsellesi helpotuksia työtehtäviisi. Se saattaa tuntua sinusta epäreilulta työkavereitasi kohtaan, mutta toisaalta kenenkään etu ei myöskään ole se, että olet jatkuvasti pahalla päällä ja lopulta palat täysin loppuun.

Joudut ehkä hetken harjoittelemaan tervettä itsekkyyttä, jotta uskallat puhua tarpeistasi silloinkin, kun niistä on ylimääräistä vaivaa muille, mutta vakuutan, että se kannattaa. Itse saatan vaikeina hetkinä pyytää esimerkiksi lupaa keskittyä tiettyyn työtehtävään sen sijaan, että vaihtelisin jatkuvasti eri työtehtävien välillä.

Mikäli työnantajasi ei ole valmis joustamaan millään tavalla tukeakseen hyvinvointiasi, ala miettiä työpaikan vaihtamista. Itselleni ainakin loppuun palaminen on ollut tärkeä muistutus siitä, että mikään rahasumma ei koskaan korvaa henkistä ja fyysistä hyvinvointiani.

Vinkki 3: Älä pakota itseäsi sopeutumaan mahdottomiin olosuhteisiin, vaan usko hyvinvointiasi tukevan työpaikan/oppimisympäristön olemassaoloon

Kun huomaat ajattelevasi, että sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua koko ajan kasvavaan työtahtiin ja meluiseen työympäristöön, pysähdy hetkeksi miettimään, onko se oikeasti totta. Oletko tuonut erityistarpeesi esille työpaikallasi tai ylipäätään miettinyt, minkälaiset pienet muutokset helpottaisivat työssä tai opinnoissa jaksamistasi?

Voisitko kenties lyhentää työaikaasi, palkata itsellesi apua hankalan asian opetteluun tai siirtyä ajan kanssa toisiin tehtäviin? Entä miltä ajatus oman yrityksen perustamisesta kuulostaa?

Voi olla, että et pysty tekemään suuria muutoksia työskentely- tai opiskelukuvioihisi juuri nyt, mutta luultavasti voit muuttaa tilannettasi pidemmällä aikavälillä. Mitä jos alkaisit heti käydä läpi erilaisia työpaikkoja ja selvittää, minkälainen työyhteisö tukisi juuri sinun jaksamistasi?

Vinkki 4: Opi näkemään erilaisuutesi vahvuutena

Ensimmäinen askel positiivisen minäkuvan rakentamiseen on kielteisten uskomusten tunnistaminen. Jos ajattelet jatkuvasti, ettet voi koskaan menestyä rajoitteidesi vuoksi, luultavasti myös vahvistat tätä uskomustasi jokapäiväisellä toiminnallasi

(Lue lisää uskomuksista, joista tulee helposti itseään toteuttavia ennusteita).

Voit aloittaa sillä, että kysyt itseltäsi, minkälaisia uskomuksia sinulla on keskittymishäiriöön ja omiin mahdollisuuksiisi liittyen. Sen jälkeen kysy itseltäsi, mitä vahvuuksia sinulla on ja kuka tai mikä voisi auttaa sinua työstämään heikkouksiasi. Saatat huomata, että heikkoutesi eivät ole pysyviä ominaisuuksia, vaan sen sijaan ne aktivoituvat tietynlaisissa tilanteissa ja ympäristöissä.

Lopuksi kysy vielä itseltäsi, missä olet erityisen hyvä ja ketä sinä voisit auttaa omalla osaamisellasi (esim. ADHD-oireisten sanotaan usein olevan muita luovempia). Voi olla, että saat samalla jonkinlaisen käsityksen unelmatyöstäsi ja vahvuuksistasi työmarkkinoilla.

Vinkki 5: Lopeta vertailu ja keskity auttamaan niitä, joilla on vielä pahempia vaikeuksia

Vertaillessaan itseään muihin ihminen unohtaa helposti sen, missä hän itse on hyvä, ja alkaa sen sijaan tuntea riittämättömyyttä. Itsekin huomaan usein pohtivani, olenko yhtä tehokas tai taitava kuin joku toinen, vaikka voisin yhtä hyvin ottaa selvää asiasta.

Jos oma pärjääminen opinnoissa tai työelämässä mietityttää, kannattaa kysyä suoraan kurssin- tai työnohjaajalta lisätietoja osaamisvaatimuksista. Se, että joku muu on sinua parempi, ei vielä tarkoita sitä, etteikö sinun työpanoksesi tai osaamistasosi olisi riittävän hyvä.

Voit myös kysyä itseltäsi, mitä kaikkea olet jo ehtinyt oppia ja minkälaisia taitoja tulet luultavasti kehittämään lähitulevaisuudessa.

Harjoitus positiivisuuden lisäämiseen

Tähän loppuun haluan tarjota sinulle vielä kaksi hyvää työkalua positiivisen mielentilan ylläpitämiseen: vertaistuen piiriin hakeutumisen ja kiitollisuuspäiväkirjan pitämisen.

Hakeutumalla samojen asioiden kanssa kamppailevien ihmisten pariin, huomaat nopeasti, ettet ole yksin vaikeuksiesi kanssa. Lisäksi opit näkemään, miten monista haasteista olet nyt jo päässyt yli ja miten voit auttaa osaamisellasi niitä, jotka ovat vasta löytäneet nimen vaikeuksillensa.

Kun lisäksi kirjoitat vielä säännöllisesti ylös niitä asioita, joista voit olla kiitollinen tässä ja nyt, muuttuu olotilasi vähitellen luottavaisemmaksi tulevaisuuden suhteen. Halutessasi voit tehdä tämän harjoituksen myös listaamalla positiivisia ominaisuuksiasi kiitollisuuden aiheiden sijaan.

(Mikäli huomaat toistuvasti syyttäväsi itseäsi vaikeuksistasi sen sijaan, että tukisit ja kannustaisit itseäsi, käy lukemassa tämä itsemyötätuntoa käsittelevä postaus.)

Miksi sinun tulisi kohdella itseäsi kuin hyvää ystävääsi?

Itsemyötätunto on taito, jota kannattaa harjoitella, sillä se auttaa palautumaan haastavista hetkistä aiempaa nopeammin ja tekee vaikeiden asioiden aloittamisesta ja uudelleen yrittämisestä helpompaa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että itsemyötätuntoiset henkilöt vitkuttelevat vähemmän epämiellyttävien tehtävien kohdalla, kestävät vastoinkäymisiä paremmin, ottavat enemmän vastuuta omista virheistään ja ovat tarpeen tullen jämäkämpiä kuin ihmiset, jotka suhtautuvat itseensä kylmemmin. Itsekriittisillä henkilöillä virheet ja vastoinkäymiset taas aiheuttavat helposti lamaantumisen.

Itsemyötätunnolle on esitetty useita eri määritelmiä, mutta Ronnie Grandellin mukaan kyse on yksinkertaisesti siitä, että ihminen kohtelee itseään ystävällisesti ja sydämellisesti. Itsemyötätuntoinen henkilö ei virheen sattuessa pahenna omaa oloaan kritisoimalla, vaan hän suhtautuu itseensä kuin hyvään ystäväänsä: myötätuntoisesti ja eteenpäin auttaen. Itsekritiikkiä voidaankin kutsua rakentavan palautteen vastakohdaksi. Siinä missä rakentavan palautteen on tarkoitus olla lämminhenkistä, toivoa antavaa, konkreettisiin parannusehdotuksiin keskittyvää ja eteenpäin vievää, itsekritiikki on usein musertavaa ja voimia vievää.

Itsekritiikin taustasyyt ja ensimmäinen askel kohti muutosta

Grandellin mukaan suojavalmiuden heräämiseen vaikeassa tilanteessa voi olla useita eri syitä. Taustalla saattaa vaikuttaa yksilön elämänkokemus, geeniperimä ja persoonallisuus, yleinen olotila (väsymys, nälkä, fyysinen kipu) tai esimerkiksi arvomaailma. Tärkeintä suojavalmiuden herätessä ei kuitenkaan ole se, mikä synnytti epämiellyttävän tunteen, vaan oman olotilan rauhoittaminen ja myötätuntoinen suhtautuminen vastoinkäymisiin.

Ensimmäinen tärkeä askel kohti muutosta on Grandellin mukaan pysähtyminen ja kärsimyksen myöntäminen itselle. Jos emme huomioi kokemustamme tai torjumme sen, jatkamme kuten aina ennenkin, eikä mikään muutu. Siitä huolimatta, että itsekritiikki on usein sietämätöntä kuunneltavaa, sillä saattaa olla jokin viesti kerrottavana – kunhan epäoikeudenmukaiset ja liialliset syytökset saadaan ensin suodatettua pois.

Päästyäsi takaisin itsemyötätuntoiseen tilaan, voit kysyä itsekritiikiltäsi, mitä se oikein yrittää saada aikaiseksi. Mitä se pelkää, että tapahtuisi, jos se ei enää kritisoisi sinua? Mitä konkreettisia neuvoja se voisi antaa sinulle tulevaisuuden varalle? Parhaimmillaan voit jopa oppia myötätuntoiseksi sisäistä kriitikkoasi kohtaan ja alkaa tulla toimeen sen kanssa.

HARJOITUS ITSEMYÖTÄTUNNON HERÄTTÄMISEEN

Seuraavan kerran, kun kohtaat vaikean tilanteen, jossa sisäinen kriitikkosi ottaa vallan, voit kokeilla seuraavaa Kristin Neffin kehittämää harjoitusta ja edetä askel kerrallaan kohti itsemyötätuntoista tilaa:

Ensimmäinen askel: Pysähdy ja huomaa tilanteesi.

  • Hengitä. Havainnoi ajatuksiasi, tunteitasi ja kehosi tuntemuksia. Miltä sinusta tuntuu tällä hetkellä? Millaisia ajatuksia sinulla on? Miltä kehossasi tuntuu?
  • Sano sitten itsellesi ääneen tai mielessäsi: ”Tämä on hankala hetki” tai ”Onpa rankkaa” tai ”Huhhuh”, mitkä sanat sinulle sopivatkin kuvaamaan tilannettasi. Näin osoitat itsellesi huomanneesi tilanteesi.
  • Voit laittaa käden sydämellesi tai vaikka kätesi toisen päälle.

Kun teet tätä säännöllisesti vaikeina hetkinä, opit vähitellen tunnistamaan, miten kehosi reagoi vaikeisiin tilanteisiin. Annat itsellesi huomiota.

Toinen askel: Muistuta itseäsi siitä, että tämä on osa ihmisenä olemista.

  • Kaikki kärsivät ja kaikilla on vaikeuksia elämässä. Se on osa ihmisen elämää. Olemme kaikki samassa veneessä.
  • Sano itsellesi ääneen tai mielessäsi: ”kaikilla muillakin on joskus vaikeaa” tai ”En ole ainoa, jolla on haasteita elämässä” tai muut tilanteeseen sopivat sanat.

Tämä yhdistää sinut muihin ihmisiin.

Kolmas askel: Ole ystävällinen itsellesi, tue itseäsi.

  • Mieti, mitä tarvitsisit juuri nyt. Lempeyttä itseltäsi? Tukea ja kannustusta? Tiedon, ettet hylkää itseäsi?
  • Voit sanoa esim. ”Haluan kohdella itseäni hyvin tässä hetkessä” tai ”Haluan tukea itseäni tällä hetkellä” – valitse itsellesi tilanteeseen sopivat lempeät sanat.
  • Sitten vapauta kätesi sydämeltäsi ja päätä jatkaa päivääsi niin, että kannat itsemyötätuntoista mieltä mukanasi koko päivän.

Jos haluat, voit myös kuvitella, mitä sanoisit hyvälle ystävällesi, jos hän olisi samassa tilanteessa. Miten häntä ymmärtäisit ja tukisit?

(Harjoituksen on suomentanut Mindfulness-opettaja Reija Könönen. Muun tekstin apuna on käytetty Ronnie Grandellin teosta Itsemyötätunto.)

Alitajuiset uskomuksesi voivat estää sinua saavuttamasta tavoitteitasi

Järkevän valinnan tekemiseen vaikuttavat aina myös tiedostamattomat, alitajuiset, emotionaaliset ja irrationaaliset tekijät.

Valmentajan tehtävänä ei ole ainoastaan paikantaa valmennettavan ongelmia, vaan hänen on myös ymmärrettävä valmennettavan ajatusmaailmaa, josta haitalliset uskomukset ja toimintamallit kumpuavat. Yleensä asiakkaani ymmärtävät itsekin, minkälaiset toimintatavat ja valinnat syövät heidän energiaansa arjessa ja hidastavat tavoitteiden saavuttamista, mutta he eivät tiedä, miten he pääsisivät ongelmakäyttäytymisestä tai vahingoittavista uskomuksista eroon.  

Muutos vaatii uskoa onnistumisen mahdollisuuteen

Luin pari päivää sitten kiinnostavan artikkelin työtä vailla olevista nuorista, jotka tekevät yhteiskunnan näkökulmasta kestämättömiä ja haitallisia valintoja. Artikkelissa osoitettiin kiinnostavalla tavalla, että me ihmiset emme ole ainoastaan rationaalisia toimijoita, vaan meidän maailmankuvamme ja uskomuksemme ohjaavat valintojamme ja käyttäytymistämme siinä missä yhteiskunnan odotuksetkin. Mikäli työtä vailla oleva nuori ei usko voivansa saada kiinnostavaa työpaikkaa, hän ei luultavasti myöskään tee sitä tukevia valintoja arjessaan, kuten opiskele pääsykokeisiin tai kirjoita aktiivisesti työhakemuksia.

Se, mikä näyttää terveen ja hyvinvoivan ihmisen silmissä järjettömältä käyttäytymiseltä, voi hyvinkin olla kovia kokeneen ihmisen mielestä ainakin osittain järkevää ja perusteltua. Esimerkiksi koulukiusaamisen uhriksi joutunut henkilö voi kokea sosiaalisen eristäytymisen hyväksi puolustuskeinoksi samaan aikaan kuin hän ehkä itsekin ymmärtää, ettei se tue hänen urakehitystään tai auta häntä löytämään kumppania/uusia ystäviä. Järkevän valinnan tekemiseen vaikuttavat aina myös tiedostamattomat, alitajuiset, emotionaaliset ja irrationaaliset tekijät.

Kun ihminen ei saa sitä, mitä hän haluaa – tai ei usko saavansa –, hän alkaa helposti haluta sitä, mikä on saavutettavissa. Tämä saattaa tuntua hyvältä toimintamallilta nykyhetken onnellisuutta ajatellen, mutta ei auta pääsemään pitkän tähtäimen tavoitteisiin. Päivittäisten valintojen ollessa vallan ja resurssien puutteen sanelemia, ovat myös lopputulokset ennalta-arvattavia: kaikki jatkuu, kuten aina ennenkin, tai vaihtoehtoisesti ongelmat kasautuvat ja elämä ajautuu huonompaan suuntaan.

Harjoitus: Suunnittele tulevaisuuttasi onnistumisen kokemuksesta käsin

Onneksi olen saanut oppia LCF Life Coach -koulutuksen aikana monia harjoituksia, joiden avulla on mahdollista päästä yli nykyhetken rajoittavista uskomuksista ja suunnitella omaa toimintaa halutusta lopputuloksesta käsin. Vaikka suosittelen harjoitusten tekemistä valmentajan avustuksella, pääset silti hyvään alkuun vastaamalla alla oleviin kysymyksiin esimerkiksi kirjoittamalla:

  1. Miltä sinusta tuntuu, kun olet päässyt tavoitteeseesi? Tuntuuko olosi kenties itsevarmemmalta? Ajatteletko yhä samoin itsestäsi ja mahdollisuuksistasi?
  2. Katso nyt tulevaisuudesta käsin nykyhetken minääsi ja mieti, minkälaisia vinkkejä voisit antaa itsellesi. Minkälaisten välitavoitteiden kautta olet päässyt päämäärääsi? Entä miten sinun asenteesi tai lähestymistapasi on täytynyt muuttua matkan varrella?

Kysymysten tarkoituksena on auttaa sinua luomaan toimintasuunnitelma sellaisessa mielentilassa, jossa nykyhetken pelkosi ja epäilyksesi eivät rajoita sinua. Kun katsot tavoitteitasi tulevaisuudesta käsin, olet jo onnistunut saavuttamaan ne.

Vaikka väliaskeliin on saattanut liittyä pelkoja ja pettymyksiä, olet jo keksinyt keinot päästä eteenpäin niistä huolimatta. Et enää mieti, uskaltaisitko, ja piehtaroi uhkakuvissasi, vaan kysyt itseltäsi ainoastaan ”miten”. Olet toki valmis ottamaan vastuuta ja menemään epämukavuusalueellesi, mutta samaan aikaan luotat myös siihen, että jokaiseen vastaan tulevaan ongelmaan on olemassa ratkaisu. Lisäksi tieto siitä, ettet joudu ottamaan kaikkia väliaskeleita ”nykyhetken minänäsi”, saattaa auttaa sinua suunnittelussa: Sinun ei tarvitse ottaa kuin ensimmäinen askel tämänhetkisiin taitoihisi ja itsevarmuuteesi tukeutuen. Loput askelista ottaa tulevaisuuden minäsi väliaskelten ja uusien onnistumisen kokemusten vahvistamana.

Suuntaa huomiosi tietoisesti siihen, mihin voit vaikuttaa

Mikäli koet, että mielessäsi pyörii jatkuvasti menneisyyden kivuliaat kokemukset, tulevaisuuden uhkakuvat tai erilaiset haitalliset uskomukset itsestäsi, tee loppuun vielä seuraava harjoitus:

Jaa A4-kokoinen paperi kolmeen osaan (tämä onnistuu helpoiten, kun asetat paperin vaakasuoraan). Jos haluat, voit tehdä pienen rentoutumisharjoituksen ennen kuin vastaat alla oleviin kysymyksiin.

  1. Kirjoita ensimmäiseen osioon asioita, joista voit päättää ihan itse. Mistä asioista juuri sinä olet vastuussa? (Suosittelen, että listaat tavoitteeseesi liittyviä asioita, mutta halutessasi voit tehdä tämän harjoituksen miettimällä myös koko elämääsi.)
  2. Listaa toiseen osioon asioita, joihin voit vaikuttaa ainakin joiltain osin. Miten voit vaikuttaa esimerkiksi työpaikan ilmapiiriin omalla käytökselläsi, vaikka työparillasi olisikin taipumusta negatiivisuuteen? Miten voit vaikuttaa omaan ajankäyttöösi? Keneltä voisit ainakin kysyä apua?
  3. Lopuksi täytä kolmas osio asioilla, joihin sinulla ei ole minkäänlaista vaikutusvaltaa. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi tietyn ihmisen mielipide sinusta, koronakriisin kesto tai sinulle rakkaan ihmisen elinaika.

Kun olet tehnyt tämän tehtävän, pyri päästämään tietoisesti irti niistä asioista, joihin et pysty itse vaikuttamaan. Huomiosi saattaa kyllä palata uhkakuviin, mutta kun palautat katseesi kerta toisensa jälkeen rauhallisesti takaisin asioihin, joihin voit itse vaikuttaa, alkaa ajattelutapasi vähitellen muuttua ja olosi tuntua vahvemmalta. Voit edelleen kirjoittaa huolistasi päiväkirjaasi tai puhua niistä ystävillesi muutamia minuutteja päivässä, mutta pidä sen jälkeen huoli siitä, että huomiosi pysyy kiinnittyneenä vaikutuspiirissäsi oleviin asioihin. Mieluiten sellaisiin, joita olet valmis työstämään aktiivisesti.

Voit lukea lisää uskomuksista täältä.

3 vinkkiä, miten pysyä tehokkaana ja motivoituneena koronakriisin keskellä

Vaikka aikaansaamisesta tuleekin hyvä olo, niin muistathan samalla myös sen, että nyt jos koskaan, on hyvä aika ottaa rennosti, käsitellä omia pelkoja ja olla armollinen itselleen <3

Olen viettänyt viimeiset kaksi viikkoa yksin kotona, sillä pari viikkoa sitten alkanut flunssa on estänyt kaiken työssäkäynnistä lenkkeilyyn. Toisinaan on ollut melko raskasta viettää pitkiä päiviä yksinäisyydessä, mutta samalla olen oppinut todella paljon niin itsestäni kuin tehokkaasta ajankäytöstäkin. Seuraavien vinkkien avulla sinäkin voit hyödyntää työstä tai harrastuksista vapautuneet tunnit uuden oppimiseen ja itsellesi merkityksellisten asioiden tekemiseen sen sijaan, että vain lukisit kerta toisensa jälkeen samankaltaisia uutisia ja katsoisit Netflixiä.

Osallistu verkkokurssille tai johonkin sosiaalisessa mediassa kiertävään haasteeseen. Jos sopivaa haastetta ei löydy, luo sellainen itse ja laita hyvä kiertämään. Itse osallistuin vähän aikaa sitten viiden päivän pituiselle videoharjoitteluleirille, jonka tarkoituksena oli auttaa osallistujia voittamaan ”kamerakammo” ja tarjota käytännön vinkkejä aloittelijoille. Eilen puolestaan päätin investoida Bloggaajasta ammattilaiseksi -verkkovalmennukseen, jotta voin oppia markkinoimaan osaamistani entistä paremmin ja samalla kehittyä kirjoittajana.

Kirjaa ylös ajankäyttösi. Bloggaajasta ammattilaiseksi -kurssin ensimmäisen viikon tehtävänä on ollut oman ajankäytön tarkkailu. Tänään olen kirjoittanut kaiken ylös 15 minuutin tarkkuudella, ja huomasin jo heti aamulla jääväni helposti puoleksi tunniksi kiinni sosiaalisen median selailuun. Jos en erikseen vahdi somessa viettämääni aikaa, turhanpäiväiseen selailuun saattaa kulua 15-30 minuutin pätkiä useita kertoja päivässä.

Kun olet kirjannut ylös ajankäyttösi 1-3 päivän ajalta, voit käydä listan läpi ja miettiä, mikä sinulle on oikeasti tärkeää. Jos haluat lisää aikaa kirjoittamiseen, voit luultavasti sekä karsia jostakin että voittaa aikaa yhdistelemällä eri työtehtäviä. (Usein jo pelkkä listan tekeminen auttaa vähentämään päämäärätöntä haahuilua.)

Kysy itseltäsi joka aamu, mitä haluat saada tänään aikaiseksi. Valitse sen jälkeen kolme tärkeintä asiaa ja päätä samalla, mihin aikaan tulet ne tekemään. Itse yllätyin siitä, miten paljon aikaa kuluu asioiden aloittamiseen ja tekosyiden keksimiseen. Esimerkiksi lenkille lähtemisestä tuli yllättävän vaikeaa, kun aikatauluna oli ”mielellään valoisaan aikaan”. Aina oli vatsa joko liian täynnä tai tyhjä, tai jotain muuta oli jäänyt kesken, jonka vuoksi en voinut lähteä lenkille heti paikalla. Kun asiat ovat kalenterissa, on ne myös paljon helpompi hoitaa ajallaan.

Jos uuden projektin aloittaminen on sinulle vaikeaa, käy lukemassa tämä postaus.

Uskalsin kohdata pahimman pelkoni

”Kielten oppitunneilta päällimmäisenä mieleen on jäänyt lähinnä pelko. Se tunne, kun pohdit paniikissa, mitkä rivit oppikirjasta juuri sinä joudut lukemaan ääneen tai suomentamaan koko luokan kuullen.”

Kirjoitin vähän aikaa sitten blogiini siitä, miten pienet päivittäiset askeleet eivät yksinään riitä, vaan rimaa on nostettava joka kerta, kun homma alkaa tuntua helpolta. Olin itse jumissa kielitaitoa koskevan tavoitteeni kanssa, ja totesin, ettei pelkkä englanninkielisen päiväkirjan kirjoittaminen vie sitä enää eteenpäin toivomallani tavalla. Määrittelin seuraavaksi – tai kaikkein tärkeimmäksi – askeleekseni suulliseen kielitaitoon keskittyvien yksityistuntien aloittamisen, ja nyt takana on vihdoinkin elämäni ensimmäinen vapaa keskustelutunti (75 minuuttia pelkkää puhetta).

Paluu menneisyyteen – muistoja kouluvuosilta

En ole koskaan ollut erityisen hyvä englannissa. Päinvastoin. Kumpikaan vanhemmistani ei osaa englantia, ja kielten oppitunneilta päällimmäisenä mieleen on jäänyt lähinnä pelko. Se tunne, kun pohdit paniikissa, mitkä rivit oppikirjasta juuri sinä joudut lukemaan ääneen tai vaihtoehtoisesti suomentamaan koko luokan kuullen.

Samaan aikaan kuin luokkakaverini matkustelivat ulkomailla, meidän perheessä lomat vietettiin Suomessa. Useimmiten kesämökillä tai Linnanmäellä. Telkkaria katsottii äänettömällä, sillä melu häiritsi muita, ja olihan ohjelmissa tekstitykset. Kun viimein tuli aika valita, mihin jatkan peruskoulun jälkeen, valitsin kauppiksen lukion sijaan. Olin kyllä haaveillut vuosia Turun klassillisen lukion ilmaisulinjasta, mutta pelkoni siitä, etten pääsisi englannin kursseista läpi, teki valinnan puolestani.

Havahduin englannin kielen tärkeyteen vasta yliopisto-opintoja suunnitellessani

Valmistuin Raision kauppaopistosta 2007, enkä muista tarvinneeni ensimmäisessä työpaikassani kertaakaan englantia. Havahduin englannin kielen tärkeyteen vasta siinä vaiheessa, kun aloin haaveilla yliopisto-opinnoista. Nyt en suhtautunut enää kielteisesti itse opiskeluun, mutta sen sijaan aloin hävetä omaa kielitaitoani ja vertailla itseäni opiskelijoihin, jotka olivat lähtöisin ihan toisenlaisista lähtökohdista ja/tai olivat juuri palanneet vaihdosta.

Suoritin kandidaatin tutkintoon kuuluvat pakolliset kieliopinnot avoimen yliopiston puolella, koska en kehdannut osallistua samoille kursseille opiskelukavereideni kanssa. Vähitellen pelko puhumista kasvoi niin suureksi, että tärisin hermostuneena jo siinä vaiheessa, kun minun piti esitellä nimeni. Halusin osata kaikki mahdolliset lauseet ulkoa, jotta en tekisi virheitä arvostamieni ihmisten edessä, ja mieleni loi koko ajan uhkakuvia erilaisista umpikujista. Ei riittänyt, että osasin sen lauseen, jota tarvitsin juuri nyt, vaan minun piti osata kymmenen lausetta eteenpäin, jotta uskalsin avata suuni. Eikä silloinkaan ollut turvallista puhua, koska jännitykseni johti usein siihen, että sekosin sanoissani.  

Vaikka kielitaito parani, rohkeutta puhumiseen ei löytynyt

Yliopiston jälkeen jäin roikkumaan tilanteeseen, jossa luin sujuvasti englanninkielisiä tieteellisiä tekstejä ja kuuntelin päivittäin erilaisia podcasteja, mutta suullinen kielitaitoni laahasi kaukana perässä. En puhunut englantia, ellei ollut ihan pakko. Saatoin puhua sitä kahden kesken vaihto-opiskelijoiden ym. kanssa, mutta ahdistuin heti, jos viereen tuli suomea äidinkielenään puhuva, itselleni tavalla tai toisella tärkeä ihminen.

Ei ole liioiteltua sanoa, että yksityistuntien aloittaminen oli minulle valtava harppaus eteenpäin, koska olen pelännyt englannin puhumista ehkä enemmän kuin mitään muuta elämässäni. Olin siirtänyt puhumista niin pitkään, että paineet sen suhteen olivat kasvaneet uskomattomiin mittasuhteisiin. Lisäksi olin alkanut kertoa itselleni tarinaa, että koko tulevaisuuteni riippuu kielitaidostani.

Ei siis ole mikään ihme, että hetkeä ennen ensimmäistä yksityistuntiani voin fyysisesti niin pahoin, että olin vähällä oksentaa. Vaikka olin valmentanut itseäni kokonaisen viikon suhtautumaan armollisesti itseeni – korostanut itselleni, että kelpaan juuri sellaisena kuin olen, ja että virheiden tekeminen ei ole vaarallista – H-hetken lähestyessä pelko alkoi puskea väkisin läpi. Lopulta päivittäin treenaamani rentoutumistekniikat kuitenkin toimivat ja onnistuin kääntämään tunnetilani varovaiseksi innostukseksi lamaannuttavan ahdistuksen sijaan.

Pelosta huolimatta voi onnistua

Tavatessani opettajani olin suhteellisen rento. Jännitti, mutta hermostuneisuuteni ei estänyt minua puhumasta. En myöskään jäänyt jumiin täydellisyyden tavoitteluun ja varmoihin lauseisiin, vaan annoin yksinkertaisesti vain mennä. Huomasin ymmärtäväni kaiken, mitä opettajani sanoi, ja tulin kuulemma itsekin hyvin ymmärretyksi.

Tiedostan, että matka tavoitteeseeni – kansainvälinen ura ja omien estojen lopullinen voittaminen – on vielä pitkä, mutta uskoni tulevaisuuteen ja omiin mahdollisuuksiini on kasvanut huimasti. Pahin pelko on nyt takana, ja voin rehellisesti sanoa, että jännittämisen sijaan odotan innolla ensi viikon puhetuntia. Tämä yksi kerta ei ehkä muuttanut minua täysin toiseksi ihmiseksi – kuten kuvittelin käyvän, kun kohtaan pahimman pelkoni – mutta käynnistin viimein ketjureaktion, joka tulee ajan kanssa mahdollistamaan suurimmat unelmani.

Lue lisää tästä aiheesta:

Pelkojen kohtaaminen vapautti elämään unelmaelämää tässä ja nyt

Nopea oppiminen vaatii epämukavuusalueelle menemistä

Mikä on tärkein askel, joka sinun tulisi ottaa kohti unelmaasi?

Jos haluan käyttää termiä vetovoiman laki, määrittelen sen alitajunnan kyvyksi keksiä erilaisia keinoja päämäärän saavuttamiseksi.

Liityin joku aika sitten Saa mitä haluat -nimiseen facebook-ryhmään, joka perustuu Ilkka Koppelonmäen samannimiseen kirjaan. Ryhmästä saa melko hyvän kuvan siitä, minkälaisiin asioihin valmennusta kaipaavat ihmiset uskovat ja mikä on vielä epäselvää. Viime viikolla aloituksissa esiin nousi kaksi itseäni mietityttämään jäänyttä asiaa: vetovoiman lakiin luottaminen ja kysymys siitä, miksi unelmia myydään, kun niiden saavuttamiseen ei kuitenkaan anneta konkreettisia ohjeita.

Miksi unelmien saavuttamiseen ei anneta konkreettisia ohjeita?

Koska jokaisen unelmien ainakin tulisi olla omannäköisiä, henkilökohtaisiin arvoihin perustuvia ja saavutettavissa olevia, ei ole olemassa tiettyä toimintasuunnitelmaa, joka toimii kaikille. Lisäksi jokaiseen yksittäiseen unelmaan on olemassa lukuisia erilaisia polkuja, ja jopa huolella suunniteltuja, kaikkein yksityiskohtaisimpiakin toimintasuunnitelmia joudutaan muokkaamaan moneen kertaan matkan varrella.

Voiko pelkällä ajattelulla saavuttaa villeimmät unelmansa?

Yksi suosikkivalmentajistani on Alexander Heyne, joka pyörittää YouTube-kanavaa nimeltä Modern Health Monk ja suhtautuu varsin kriittisesti vetovoiman lakiin. Myös Heyne opettaa erilaisia visualisointimenetelmiä ja korostaa ajatusten voimaa, mutta hän kritisoi voimakkaasti teoksia ja valmentajia, jotka väittävät, että pelkällä ajattelulla voi saavuttaa haluamiaan asioita. Heyne itse peräänkuuluttaa tapojen voimaa, jolloin tullaan melko lähelle Koppelonmäen painottamia pieniä päivittäisiä askeleita kirjassa Saa mitä haluat.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että edes pienet päivittäiset askeleet eivät riitä, mikäli toimintaan ei sisälly joka päivä jotakin uutta opittavaa. Rimaa on nostettava heti, kun jokin asia alkaa sujua!

Esimerkki omasta elämästäni

Itse meinasin jäädä vähän aikaa sitten jumiin kielitaitoa koskevan tavoitteeni kanssa, koska päädyin harjoittelemaan joka päivä samalla tavalla: kirjoittamalla englanninkielistä päiväkirjaa. Vaikka aiheet vaihtelivat jatkuvasti ja kehitystä tapahtui, oivalsin muutama päivä sitten, ettei se riitä. Jos todella haluan kehittyä puhujana ja esiintyjänä, tarvitsen yksityisiä englannin tunteja (tai puhetaidon kursseja) ja paljon käytännön harjoituksia. (Seuraava askeleeni onkin valmentaa itseni kohti elämäni ensimmäistä yksityistuntia.)

Siinä missä entinen minäni on halunnut sinnikkäästi uskoa, että voin muuttaa ajatusmallini ja sitä kautta tunnekokemukseni kotoa käsin, nykyinen minäni suostuu myöntämään, että itsevarmuus ja taidot kasvavat vain kokemuksen kautta. Oikopolkuja ei ole. Voin helpottaa oloani sanomalla itselleni, että ensimmäisellä kerralla riittää se, että saavun paikalle, mutta se ei kuitenkaan poista vähemmän miellyttäviä tuntemuksia. Tiedän jo valmiiksi, että sydämeni tulee hakkaamaan häiritsevän lujaa, ja tulen tuntemaan kiukkua siitä, että minun pitää ”näyttää tyhmältä” ammattilaisen edessä.

Muutos vaatii aina käytännönharjoituksia positiivisen ajattelun tueksi

Voin treenata asennettani ja oppia toimimaan koko ajan luontevammin epämukavuusalueellani, mutta ajatusmallini eivät muutu pelkästään visualisoimalla, tai edes terapialla. Sen sijaan minun on saatava onnistumisen kokemuksia ja todistettava itselleni, että virheet eivät ole niin vakavia kuin kriittinen minäni kuvittelee niiden olevan. Ilman vastatodisteita, uudet, terveemmät ajatukset eivät yksinkertaisesti juurru ja vähitellen korvaa vanhoja ajattelutapojani.

Jos haluan käyttää termiä vetovoiman laki, määrittelen sen alitajunnan kyvyksi keksiä erilaisia keinoja päämäärän saavuttamiseksi. Visualisointi ja aarrekarttojen tekeminen voivat olla hyviä keinoja haaveilla isommin ja pysyä motivoituneena matkan varrella. Puhumattakaan siitä, että eteneminen on paljon helpompaa, kun tietää, mihin on matkalla.

Täältä voit lukea lisää vetovoimanlaista.

Kysy itseltäsi joka päivä, mikä on tärkein askel, jonka voit tänään ottaa kohti unelmaasi

Kun sinulla on selkeä päämäärä ja valitset olla itsellesi täysin rehellinen, pystyt aina määrittelemään seuraavan tarvittavan askeleen kohti unelmaasi. Oma neuvoni on se, ettet jatkossa kysy itseltäsi pelkästään sitä, mikä on pienin askel, jonka voit ottaa tavoitteesi eteen tänään, vaan mikä on kaikkein tärkein askel, joka sinun tulisi ottaa.

Ainakin minä aion jatkossa kysyä itseltäni joka päivä, viekö tämä kyseinen askel minua oikeasti eteenpäin, vai olisiko taas aika nostaa rimaa ja tehdä asioita vieläkin suuremmin.

Life Coach -koulutusohjelman aloittaminen (muutama harjoitusvalmennettava haussa)

Life Coachingin tavoitteena on lisätä itsetuntemusta ja suunnata katse sellaisiin asioihin, joihin yksilö voi omalla toiminnallaan vaikuttaa.

Aloitin LCF Life Coach -koulutusohjelman Valmentamolla viime maanantaina. Kyseessä on vuoden mittainen koulutusohjelma, johon kuuluu 30 lähiopetuspäivää, itsenäistä opiskelua ja 125 tuntia harjoitusvalmennuksia. Nyt takana on noin seitsemän tuntia valmennusharjoituksia, ja pakko sanoa, että olen aika innoissani.

Valmentajan avulla voit saavuttaa tavoitteesi entistä nopeammin ja pidät motivaatiota helpommin yllä

Olen lukenut valtavan määrän elämäntaito- ja uraoppaita elämäni aikana, mutta jostakin syystä opitut asiat ovat vain harvoin siirtyneet käytäntöön. Useimmiten olen halunnut liikaa kerralla, ja teorian opiskelu on tuntunut turvallisemmalta kuin oppien siirtäminen käytäntöön.

Kolmen ensimmäisen koulutuspäivän aikana opin, miten suuri merkitys toisella ihmisellä voi olla. Varsinkin silloin, kun tämä on koulutettu kysymään oikeat kysymykset oikeaan aikaan. Vaikka olen hyötynyt paljon kirjoittamisesta ja erilaisista itse itselleni tekemistäni valmennuksista, pääsin tällä kertaa paljon pidemmälle tavoitteissani, ja samalla tulin myös sitoutuneeksi konkreettiseen etenemissuunnitelmaan.

Mitä life coaching sitten on?

Life coachingin viitekehys perustuu kognitiiviseen käyttäytymistieteeseen, positiiviseen psykologiaan ja ratkaisukeskeisyyteen. Sen tavoitteena on lisätä itsetuntemusta ja suunnata katse sellaisiin asioihin, joihin yksilö voi omalla toiminnallaan vaikuttaa. Valmentaja ei jaa neuvoja, vaan auttaa valmennettavaa oivaltamaan itse omat tavoitteensa, luomaan toimintasuunnitelman ja pitämään motivaatiota yllä.

Valmennus ei ole terapiaa, mutta terapiassa käyvä ihminen voi halutessaan käyttää valmennusta terapian tukena, mikäli hän on riittävän terve sitoutuakseen tarvittavien edistysaskelien ottamiseen. Valmentajan tehtävänä ei myöskään ole toimia mentorina, mutta jos valmennettava haluaa kuulla esimerkkitarinoita, on näitä periaatteessa mahdollista kertoa. Tarkoituksena on kuitenkin se, ettei valmentaja ohjaile valmennettavaa vinkkien avulla tiettyyn suuntaan.

Mitä seuraavaksi?

Tarkoituksenani on aloittaa ensimmäiset, viralliset valmennukset neljän lähipiiriin kuuluvan ystävän/perheenjäsenen kanssa lähiviikkoina (yksi valmennuksista on jo aloitettu). Tämän jälkeen etsin viittä puolituttua tai tuntematonta valmennettavaa harjoitusvalmennettaviksi. Jälkimmäiset valmennukset on tarkoitus aloittaa joulu-tammikuussa. Jokaiselle valmennettavalle varataan neljä tunnin mittaista, maksutonta valmennuskertaa, jotka tapahtuvat 2-4 viikon välein.

Jos haluat ryhtyä harjoitusvalmennettavakseni, mieti seuraavia kysymyksiä:

1) Oletko valmis sitoutumaan säännöllisiin tapaamisiin ja antamaan niistä palautetta?

2) Tukeeko jaksamisesi tavoitteellista toimintaa?

3) Onko mielessäsi tavoite/osa-alue, jota haluaisit työstää valmentajan kanssa, ja jonka eteen olet valmis tekemään töitä?

(Esimerkkejä valmennettavista osa-alueista: työ ja ura, itsetunto, hyvinvointi ja terveys, ajanhallinta, ihmissuhteet, parisuhde, perhe, koti ja vauraus, tulevaisuus; jokin muu, mikä?)

Jos vastasit kyllä, voit laittaa minulle sähköpostia (jael.tuominen[at]gmail.com) ja kertoa hiukan tavoitteestasi ja kiinnostuksestasi ryhtyä harjoitusvalmennettavakseni.

”Universumi ei voi auttaa sinua” – Ajatuksia teoksesta Menisit ennemmin terapiaan: Rehellinen self help -kirja

Ajatusmalleilla on suuri vaikutus yksilön toimintaan, mutta liian mustavalkoisia tulkintoja ”vetovoimanlaista” on syytä välttää.

Luin viime kesänä Ilkka Kiven teoksen Menisit ennemmin terapiaan: Rehellinen self help -kirja. Siinä Kivi (7, 2018) hyökkää jo heti kirjan ensimmäisillä sivuilla Salaisuus-tyyppistä vetovoimanlakipuhetta vastaan ja kirjoittaa:

”Universumi ei voi auttaa sinua. Se ei tiedä, mitä sinä haluat, eikä sitä kiinnosta ottaa selvää. Tämä ei johdu siitä, että universumi olisi keskustapoliitikko, vaan siitä, että tämä ei ole sille mahdollista, koska kosmos on ääretön klöntti aikaa ja avaruutta – siinä kaikki.”

Varmista, ettet halua uskoa johonkin vain siksi, ettet jaksa nähdä vaivaa sen eteen

Uskoitpa sitten jumalalliseen johdatukseen tai universumin kykyyn järjestellä asioita puolestasi, varmista, ettei kyse ole pyrkimyksestä saada asioita ilmaiseksi ja välttää vastuun ottamista.

Jos uskot, että asioilla on tapana järjestyä ajan kanssa omalla painollaan, saatat lykätä epämiellyttäviltä tuntuvia asioita loputtomiin. Tai mikä pahinta, havahdut muutoksen tarpeeseen vasta siinä vaiheessa, kun olet aivan pohjalla.

Universumi ei keksinytkään keinoa toimittaa sinulle lisää rahaa, vaan sen sijaan viimeisenkin luottokortin luottoraja tuli vastaan. Sinun olisi ehkä sittenkin pitänyt itse ryhtyä hommiin ja hankkia taitoja, jotka mahdollistavat paremman työpaikan saamisen; tai karsia menojasi, jos haluat pitää asiat ennallaan.

Vaikeiden tunteiden pakeneminen ei auta

Oppaat, jotka väittävät, että kaikki olosuhteet ovat seurausta omista ajatuksistasi ja kehottavat ”vaihtamaan kanavaa” heti, kun epämiellyttävä tunnetila iskee, usein vain pahentavat asioita.

Kun epäonnistut, tunnet pettymystä. Sen jälkeen taas tunnet syyllisyyttä negatiivisista tuntemuksistasi, mikä vaan vahvistaa niitä entisestään, ja lopulta haluat lopettaa koko uuden elämäntapasi.

Et kerro rehellisesti ongelmistasi tai pyydä apua, vaan sen sijaan toivot, että ne ratkeavat itsestään rukoilemalla tai visualisoimalla. Ja kun niin ei sitten käykään, syytät itseäsi uskon puutteesta.

Ajatukset ja uskomukset ovat työkaluja, eivät esteitä tai ongelmien poistajia

Kivi (81, 2018) kertoo sanovansa itselleen tiukan paikan tullen lauseen: ”Hyväksyn tämän hetken ja olen siitä kiitollinen”. Tämän jälkeen hänen aivonsa rauhoittuvat ja lakkaavat pohtimasta, miten asioiden pitäisi olla. Aivot hyväksyvät tilanteen ja lakkaavat taistelemasta sitä vastaan.

Vähitellen kokemuksesta alkaa löytyä myös sellaisia hyviä puolia, jotka muuten jäisivät hoksaamatta. Itse ajattelen ongelmia kohdatessani, että onneksi tämä tapahtui nyt, eikä esimerkiksi kymmenen vuoden päästä paljon suuremman yleisön edessä. Nyt minulla on hyvin aikaa korjata tilanne.

Vetovoimanlakia tai ei, ajatusten kanssa on syytä olla tarkkaavainen

Vetovoimanlaissa on kaikesta huolimatta kuitenkin myös pointtinsa, kunhan siihen ei suhtauduta liian mustavalkoisesti.

Kuten olen jo aikaisemmin kirjoittanut, ajatukset muuttuvat helposti uskomuksiksi, joista tulee lopulta osa identiteettiä ja päivittäistä toimintaa. Esimerkiksi oppimiseen liittyvät uskomukset ohjaavat valintojamme: huonoksi opiskelijaksi itsensä mieltävä ihminen ei yleensä käytä yhtä paljon aikaa tentteihin lukemiseen kuin hyväksi opiskelijaksi itsensä mieltävä, ja lopulta identiteetistä tulee itseään toteuttava ennuste.

Näin ollen positiivinen minäkuva saattaa auttaa sinua pärjäämään paremmin elämässäsi, kokeilemaan rohkeammin uusia asioita ja pääsemään nopeammin yli vastoinkäymisistä. Mutta jos sen sijaan kuvittelet, että voit saada hyvän arvosanan pelkkien uskomustesi ansiosta, mahdollisimman pienellä työmäärällä, niin tulet varmasti pettymään.

Lopulta teot ratkaisevat

Ajatukset saattavat johtaa epämiellyttäviin tunteisiin ja hankaloittaa merkittävästi asioiden tekemistä, mutta lopulta kuitenkin teot ratkaisevat.

Jos esimerkiksi ajattelet, että luokkataustasi on ongelma ja se ei saa missään nimessä näkyä, sosiaalisista tilanteista tulee ahdistavia. Mutta jos sen sijaan olet tietoinen taustaasi liittyvistä vahvuuksista ja ajattelet, ettei menneisyytesi määrittele sitä, miten pitkälle tulet pääsemään elämässäsi, olotilasi muuttuu ihan toisenlaiseksi.

Vaikka yhteiskunnallinen eriarvoisuus ei poistu pelkkiä uskomuksia muuttamalla, suhteesi esteisiin ja ongelmiin voi muuttua, kun suuntaat ajatuksesi sellaisiin asioihin, joihin voit itse vaikuttaa. Sinun on ehkä helpompi olla itsesi kanssa ja tehdä rohkeita valintoja, jos luet samanlaisista lähtökohdista tulevien ihmisten elämäkertoja ja onnistumistarinoita sen sijaan, että lukisit päivittäin kertomuksia rakenteellisesta syrjinnästä.

Kun uskot omiin mahdollisuuksiisi, saatat nähdä esteet jopa mielenkiintoisina haasteina sen sijaan, että pelkäisit aina pahinta.

Lue lisää vetovoimanlaista täältä.

Nopea oppiminen vaatii epämukavuusalueelle menemistä

Hienointa on, kun oppii menemään epämukavuusalueelleen ja huomaa pärjäävänsä siellä.

Useissa tutkimuksissa on tullut esille, että pelko ja liiallinen stressi ehkäisevät oppimista. Nämä tunteet sekä häiritsevät keskittymistä että estävät tarttumasta toimeen. Sen sijaan oppimisen kannalta positiiviset tunnetilat, kuten hauskuus, uteliaisuus ja innostuminen, puolestaan nopeuttavat ja helpottavat oppimista.

Asia ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen, sillä useimmiten uuden oppiminen tapahtuu epämukavuusalueella.

Takaperoisuuden laki

Mark Manson (2018, 16) kirjoittaa takaperoisuuden laista, jonka mukaan mukavilta tuntuvat asiat johtavat helposti ongelmiin, kun taas ikävältä tuntuvia asioita tekemällä pääsee usein parhaaseen lopputulokseen.

Vastineeksi kuntosalilla hankitusta lihassärystä saa terveemmän kehon, ja liike-elämässä sattuneet takaiskut auttavat hahmottamaan, mitä menestykseen tarvitaan. Lisäksi myös omien puutteiden ja epävarmuuksien paljastaminen avoimesti tekee ihmisestä itsevarmemman ja karismaattisemman, vaikka se ei välttämättä heti siltä tuntuisikaan. Manson kirjoittaa:

Kaikki tavoittelemisen arvoinen ansaitaan siten, että siedetään saavutukseen liittyvää epämukavuutta. Itselleen tekee karhunpalveluksen, jos yrittää millään tavalla välttää tavoitteeseen liittyviä huonoja puolia tai teeskennellä, ettei huonoja puolia olekaan. Kärsimyksen välttäminen on kärsimystä. Vaatii ponnistelua välttää ponnistelua. Epäonnistumisen kiistäminen on epäonnistumista. Nolojen kömmähdysten peittely aiheuttaa lisää häpeää. (Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan – Nurinkurinen opas hyvään elämään, 117)

Opettele kyseenalaistamaan epävarmat ajatuksesi

Salaisuus on siinä, että tiedostaa omat epävarmat ajatuksensa ja sen mitä ne tekevät tunnetasolla. Kun epävarmuuden tai ahdistuksen tunne iskee, taustalla on useimmiten joko vertailu toisiin ihmisiin tai syvälle pinttynyt uskomus omista kyvyistä ja kehittymismahdollisuuksista.

Niko ja Makke Leppänen kirjoittavat kirjassaan Itseluottamus – Kestomenestys mielessä (2017, 186-188) siitä, miten matka ulos sisäisistä rajoitteista alkaa omien ajatusten kyseenalaistamisesta. Koska mieli ei voi samaan aikaan tuottaa sekä epävarmoja ajatuksia että luovia ideoita, yksi parhaista keinoista päästä eroon epävarmuudesta on lähteä tekemään asioita siitä huolimatta ja ”pakottaa” mieli tuottamaan uusia ajatuksia.

Esimerkki omasta elämästäni

Yksi pahimmista peloistani on englannin puhuminen akateemisten ihmisten edessä, ja mielelläni välttelen sitä viimeiseen asti.

Siitä huolimatta, että olen lukenut useita kirjoja kasvun mielentilasta ja pyrkinyt kehittämään omaa ajatteluani joustavampaan suuntaan, epämukavuusalueella ollessani palaan helposti suljettuun ajattelumalliin. Jos esimerkiksi käytän vahingossa väärää prepositiota, saatan ajatella, että vuosikausien englannin opiskelu on ollut ihan turhaa, kun en kuitenkaan osaa mitään.

Sen sijaan, että kyseenalaistaisin ajatukseni siitä, että väärän preposition valitseminen merkitsee sitä, etten tule koskaan osaamaan englantia riittävän hyvin voidakseni puhua sitä arvostamieni ihmisten kuullen, päädynkin vahvistamaan haitallisia uskomuksiani.

Epämiellyttävien tunteiden kaava

Yleensä epämiellyttävät tunteet syntyvät seuraavista tekijöistä:

1) niille antamistasi merkityksistä

2) välttelyn aiheuttamista seurauksista

Mikäli ajattelen, että on häpeällistä olla jäljessä kielitaidon suhteen niitä, jotka ovat tottuneet käyttämään englantia päivittäin ja olleet esimerkiksi vaihdossa, tunnen todennäköisesti oloni jännittyneeksi heidän seurassaan. Ja jos kaiken lisäksi vielä pakenen kielenkäyttötilanteita, vahvistan uskomustani siitä, etten ikinä yllä heidän tasolleen. Lopulta uskomuksestani tulee itseään toteuttava ennuste.

Oletko innostunut saamastasi tilaisuudesta ja uuden oppimisesta vai pelkäätkö mokaamista?

Koska emme kuitenkaan voi hallita kaikkia ajatuksiamme, emme myöskään voi päättää milloin ja missä pelko ottaa vallan. Sen sijaan voimme kysyä itseltämme, mistä tuntemamme pelko tulee ja mitä se juuri tässä tilanteessa merkitsee. Usein jo kysymys itsessään vie meidät refleksiivisempään olotilaan, pois siitä ajattelusta, joka luo pelkoa ja ahdistusta. (Leppänen & Leppänen 2017, 118-119.)

Voimme myös yrittää tulkita kokemamme energiapurkauksen toisin: jännitys tai pelko voidaan käsittää myös innostukseksi tai inspiraatioksi. Tämä kuitenkin vaatii useimmiten pitkäaikaista harjoittelua ja opittujen ajatusmallien jatkuvaa kyseenalaistamista. Lisäksi uusia jännityksen aiheita löytyy jatkuvasti lisää.

Opettele menemään vapaaehtoisesti epämukavuusalueellesi askel kerrallaan

Suurin haaste onkin siinä, että oppii menemään epämukavuusalueelleen vapaaehtoisesti ja huomaa samalla pärjäävänsä vaikeista tunteistaan huolimatta. Usein pinttyneet ajatusmallit eivät noin vain katoa, vaikka kuinka yrittää sovittaa uusia ajatusmalleja niiden päälle. Ties kuinka monta kertaa olen itsekin vannonut keskittyväni vain omaan suoritukseeni ja kilpailevani vain itseni kanssa, ja lopulta häpeä on kuitenkin vienyt voiton. Niinpä jäljelle onkin jäänyt vain yksi vaihtoehto: tunteiden kanssa elämään oppiminen.

Olen alkanut käydä kylmässä suihkussa (ainakin toistaiseksi) joka päivä todistaakseni itselleni, että voin pysyä päätöksissäni, tuntui miltä tuntui. Jälkeenpäin on aina ollut voittajafiilis, vaikka sitä ennen mieleni on tehnyt kaikkensa puhuakseen minut ympäri. Ja osittain juuri siksi se on menettänyt valtaansa minuun. Tiedän, että muutaman minuutin epämukavuuden jälkeen oloni on paljon pirteämpi ja itsevarmempi koko päivän, enkä enää sorru yhtä helposti nukkumaan päiväunia tai syömään herkkuja. Myöskään epämukavuuden tunne ei ole minulle enää syy lykätä velvollisuuksien hoitamista.

Jos haluat lukea lisää epämukavuusaluella toimimisesta, lue täältä miten kohtasin pahimman pelkoni. Täältä puolestaan voit lukea, mihin pelkojen kohtaaminen johti.