Minun tarinani – Miten päädyin life coachingin pariin?

Valmentaja voi toimia kanssakulkijana silloin, kun omat voimat eivät riitä tai motivaation ylläpitäminen matkan varrella on haastavaa.

Viime aikoina olen lukenut useita akateemisia kritiikkejä, joiden mukaan positiivinen psykologia, erilaiset valmennusmenetelmät ja self help -kirjallisuus palvelevat uusliberalistisia tarkoitusperiä. Olen samaa mieltä siitä, että hyvää tarkoittavia harjoituksia saatetaan käyttää joillakin työpaikoilla väärin – esimerkiksi sysäämällä vastuu stressinhallinnasta yksilölle samaan aikaan kuin jatkuva tehostaminen tekee työolosuhteista kestämättömiä –, mutta pidän esitettyä kritiikkiä kaikesta huolimatta turhan mustavalkoisena.

Tässä postauksessa haluan kertoa oman tarinani siitä, miten päädyin life coachingin pariin ja miten coaching on muuttanut minun elämääni.

Mitä tehdä, kun terapia ei enää vie eteenpäin?

Ennen life coach -opintojeni aloittamista kävin kolme vuotta Kelan tukemassa psykoterapiassa. Syitä terapialle olivat mm. esiintymisjännitys, jatkuva erilaisuuden tunne, sosiaalisten tilanteiden pelko ja vieraiden kielten opiskeluun liittyvät haasteet.

Terapia auttoi minua suorittamaan maisterin tutkintoni loppuun ja näkemään itseni hieman positiivisemmassa valossa. Koin, että tulin hyvin ymmärretyksi, ja tunteista puhuminen helpotti arkea. Terapiajakson loppupuolella aloin kuitenkin tuntea polkevani paikoillani: ymmärsin esiintymisjännitykseni syitä ja tiedostin menneisyyteni aiheuttamat haasteet, mutta en siitä huolimatta päässyt yhtään lähemmäs tavoitteitani. Pelkkä ajatus esiintymisestä tai vieraskielisestä työhaastattelusta ahdisti niin paljon, etten mitenkään voinut kuvitella suoriutuvani tällaisista tehtävistä säännöllisesti ylikuormittumatta.

Vielä terapian loppupuolellakin ajatteluni oli todella mustavalkoista. Koin virheiden tekemisen nöyryyttävänä, ja selviytymismekanisminani toimi lähinnä piiloutuminen. Jos minun oli pakko suoriutua jostakin esitelmästä, työhaastattelusta tai arvioinnista, palauduin häpeästä viikkokausia, enkä muistanut tapahtumasta muuta kuin tekemäni virheet.

Life coaching auttoi muuttamaan toiminnan taustalla vaikuttavia arvoja ja uskomuksia

Vaikka terapian tarkoituksena olikin muuttaa ajattelumallejani kestävämpään suuntaan, ilman yhdessä rakennettua toimintasuunnitelmaa ja sovittuja kotitehtäviä uudet ajatukset eivät koskaan siirtyneet käytäntöön.

Koska pelkäsin julkista virheiden tekemistä, etsin netistä mallisuorituksia, joita vasten vertailin itseäni yksin kotona ollessani. Työpaikkailmoituksia selatessani kuvittelin, että minua vastassa on joukko toinen toistaan lahjakkaampia ihmisiä. Itsevarmat somepersoonat, videoilla esiintyvät kielten opettajat ja ammattipuhujat antoivat mallin sille, mitä minunkin pitäisi olla.

Ihan sama, miten hyvin onnistuin, häpesin sitä, miten epävarma olin. Pelkäsin koko ajan sitä, että joku kysyisi jotakin sellaista, mihin en tietäisi vastausta ja tulisin paljastaneeksi oman ”sivistymättömyyteni”. Lopulta jätin hakematta kiinnostaviin työpaikkoihin, koska pelkkä ajatus sosiaalisesti taitavien, kielitaitoisten huippuosaajien keskellä työskentelystä tuntui nöyryyttävältä.

Vasta life coach -opintojeni aikana opin ajattelemaan toisin ja sain jatkuvan vertailun sijaan käännettyä huomioni sisäänpäin. Tapasin koulutuksen kautta monia työelämän vaatimuksiin uupuneita ihmisiä, ja aloin etsiä vaihtoehtoja jatkuvalle suorittamiselle. Erilaiset harjoitukset auttoivat minua hahmottamaan, mitkä arvot ja ihanteet olivat minulle henkilökohtaisesti tärkeitä, ja pystyin vähitellen päästämään irti ulkopuolelta tulevista vaatimuksista yksi kerrallaan.

Nykyään välttelen enää harvoin ongelmia. Varaudun haasteisiin hyvissä ajoin ja huolehdin siitä, että voin kohdata pelkoni pala kerrallaan ilman lamaannuttavaa stressiä. Sen sijaan, että vertailisin itseäni jatkuvasti muihin, määrittelen itse omat tavoitteeni ja olen tarvittaessa valmis luopumaan niistä unelmista, jotka käyvät henkisesti liian raskaiksi.

Tämä kaikki on johtanut siihen, että olen alkanut viime aikoina harkita uudestaan mm. unelma-ammattiani. Rakastan edelleen tutkimuskirjallisuuden lukemista ja ajatusten eteenpäin työstämistä, mutta en ole enää ollenkaan varma siitä, onko yliopisto työskentely-ympäristönä minulle se oikea vaihtoehto. Juuri tällä hetkellä vaatimukset tutkimustulosten kaupallistamisesta, jatkuvien rahoitushakemusten laatimisesta ja kansainvälistymisestä tuntuvat turhan raskailta suhteessa omaan osaamiseeni.

Valmennuksia ja self help -kirjallisuutta kritisoitaessa tulisi ottaa paremmin huomioon ihmisten erilaiset elämäntilanteet

Yhteiskuntamme on täynnä ihmisiä – opiskelijoita, työttömiä työnhakijoita, alan vaihtamisesta haaveilevia, aloittelevia yrittäjiä, freelancereita ja pätkätyöläisiä –, joiden on pakko selvitä työelämän kasvavista osaamisvaatimuksista joko yksin tai apua palkkaamalla.

Niin paljon kuin toivoisinkin, että valtio tarjoaisi tarpeeksi maksutonta tukea kaikille yksin työskenteleville, näin ei käytännössä kuitenkaan ole. Opintoihin kuuluvat ohjaajan tapaamiset sisältävät harvoin motivaatio-ongelmien käsittelyä, oppimiseen liittyvien uskomusten työstämistä tai pohdintaa erilaisten lähtökohtien huomioon ottamisesta. Puhumattakaan siitä, että tapaamisia olisi säännöllisesti ja niissä keskityttäisiin perinpohjaisesti yhden opiskelijan erityistarpeisiin.

Yllättävän moni yksin työskentelevä kärsii sekä aloittamisvaikeuksista että motivaation ylläpitämiseen liittyvistä haasteista. Lisäksi myös kokonaiskuvaa voi olla toisinaan vaikea hahmottaa, merkityksellisyyden tunne saattaa kadota matkan varrella tai usko omaan osaamiseen horjua. Tällaisissa tilanteissa ulkopuolinen tuki saattaa olla se ratkaiseva tekijä onnistuneen projektin loppuun saattamisessa; etenkin, jos valmennettava kärsii oppimiseen tai keskittymiseen liittyvistä erityishaasteista.

Koen, että self help -kirjallisuutta, valmennuksia ja positiivista psykologiaa kritisoitaessa unohdetaan usein ihan tavallisten opiskelijoiden, itsensä työllistäjien ja alan vaihdosta haaveilevien ihmisten elämäntilanteet. Yhteiskunnan tarjoamat tukipalvelut on usein suunnattu kaikkein heikoimmassa asemassa oleville, vaikka moni muukin kaipaisi tukea kovaa vauhtia muuttuvassa työelämässä pärjäämiseen ja omannäköisen elämän rakentamiseen. Kaiken lisäksi yhteiskunta tulee usein vastaan aivan liian myöhään: siinä vaiheessa, kun ongelmat räjähtävät käsiin. Sen sijaan jaksamista tukevien ja ongelmia ennakoivien tukipalvelujen ostaminen jää usein yksilön itsensä vastuulle.

Toisin kuin kritiikit antavat ymmärtää, lopulta vain harvat self help -oppaat väittävät yksilöiden olevan itse vastuussa jatkuvan tehostamisen ja lisääntyvän epävarmuuden mukanaan tuomista ongelmista ja tunteista. Sen sijaan teokset pyrkivät lievittämään kipua ja opettamaan lukijoilleen sellaisia ajattelumalleja, jotka tukevat elinikäistä oppimista (oppaissa puhutaan mm. sisäisestä motivaatiosta ja kasvun mielentilasta). Lopulta vain yksi asia on lukijasta itsestään kiinni: se, mihin hän harjoituksia käyttää. Esimerkiksi paremman ajanhallinnan tarjoaman lisääntyneen vapaa-ajan voi yhtä lailla käyttää entistä kovempaan työntekoon kuin itselle tärkeisiin harrastuksiinkin.

5 vinkkiä keskittymishäiriön kanssa pärjäämiseen

Opettele tuomaan erityistarpeesi esille ja pyytämään ajoissa apua.

Alla on listattuna viisi vinkkiä, joiden avulla olen sekä alkanut pärjätä paremmin keskittymishäiriöni kanssa että oppinut tukemaan omaa jaksamistani kiireen ja kasvavan kilpailun keskellä. Toivon, että niistä on apua sinullekin!

Vinkki 1: Älä jää yksin ongelmiesi kanssa

Pyri etsimään vertaistukea ja inspiroivia tarinoita ihmisistä, jotka ovat menestyneet hyvin keskittymishäiriöstä tai erilaisista lähtökohdista huolimatta.

Uskalla pyytää apua, ja ole myös mahdollisuuksien mukaan valmis investoimaan tuettuun, omilla ehdoillasi tapahtuvaan oppimiseen. Itse olen hyötynyt todella paljon sekä valmennuksesta että yksityisistä englannin kielen tunneista. Jos raha on sinulle este, pyri löytämään itsellesi samassa tilanteessa oleva työskentelypari, jonka kanssa voitte ratkoa yhdessä ongelmia ja tsempata toisianne.

Kun koet tarvitsevasi apua, älä jää odottamaan, että joku muu (esim. opettajasi) tajuaisi tarjota sitä sinulle oma-aloitteisesti. Mieti etukäteen, mitä todella tarvitset, ja avaa sitten rohkeasti suusi. Useimmiten ihmiset ovat paljon valmiimpia auttamaan kuin uskoisitkaan!

Vinkki 2: Uskalla laittaa oma hyvinvointisi etusijalle

Tiedän, että tämä kohta on paljon vaadittu, ja olen itsekin kamppaillut vuosia sen kanssa, että uskallan laittaa oman hyvinvointini toimeentuloni edelle.

Jos koet jatkuvasti haasteita jaksamisesi kanssa, yritä neuvotella itsellesi helpotuksia työtehtäviisi. Se saattaa tuntua sinusta epäreilulta työkavereitasi kohtaan, mutta toisaalta kenenkään etu ei myöskään ole se, että olet jatkuvasti pahalla päällä ja lopulta palat täysin loppuun.

Joudut ehkä hetken harjoittelemaan tervettä itsekkyyttä, jotta uskallat puhua tarpeistasi silloinkin, kun niistä on ylimääräistä vaivaa muille, mutta vakuutan, että se kannattaa. Itse saatan vaikeina hetkinä pyytää esimerkiksi lupaa keskittyä tiettyyn työtehtävään sen sijaan, että vaihtelisin jatkuvasti eri työtehtävien välillä.

Mikäli työnantajasi ei ole valmis joustamaan millään tavalla tukeakseen hyvinvointiasi, ala miettiä työpaikan vaihtamista. Itselleni ainakin loppuun palaminen on ollut tärkeä muistutus siitä, että mikään rahasumma ei koskaan korvaa henkistä ja fyysistä hyvinvointiani.

Vinkki 3: Älä pakota itseäsi sopeutumaan mahdottomiin olosuhteisiin, vaan usko hyvinvointiasi tukevan työpaikan/oppimisympäristön olemassaoloon

Kun huomaat ajattelevasi, että sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua koko ajan kasvavaan työtahtiin ja meluiseen työympäristöön, pysähdy hetkeksi miettimään, onko se oikeasti totta. Oletko tuonut erityistarpeesi esille työpaikallasi tai ylipäätään miettinyt, minkälaiset pienet muutokset helpottaisivat työssä tai opinnoissa jaksamistasi?

Voisitko kenties lyhentää työaikaasi, palkata itsellesi apua hankalan asian opetteluun tai siirtyä ajan kanssa toisiin tehtäviin? Entä miltä ajatus oman yrityksen perustamisesta kuulostaa?

Voi olla, että et pysty tekemään suuria muutoksia työskentely- tai opiskelukuvioihisi juuri nyt, mutta luultavasti voit muuttaa tilannettasi pidemmällä aikavälillä. Mitä jos alkaisit heti käydä läpi erilaisia työpaikkoja ja selvittää, minkälainen työyhteisö tukisi juuri sinun jaksamistasi?

Vinkki 4: Opi näkemään erilaisuutesi vahvuutena

Ensimmäinen askel positiivisen minäkuvan rakentamiseen on kielteisten uskomusten tunnistaminen. Jos ajattelet jatkuvasti, ettet voi koskaan menestyä rajoitteidesi vuoksi, luultavasti myös vahvistat tätä uskomustasi jokapäiväisellä toiminnallasi

(Lue lisää uskomuksista, joista tulee helposti itseään toteuttavia ennusteita).

Voit aloittaa sillä, että kysyt itseltäsi, minkälaisia uskomuksia sinulla on keskittymishäiriöön ja omiin mahdollisuuksiisi liittyen. Sen jälkeen kysy itseltäsi, mitä vahvuuksia sinulla on ja kuka tai mikä voisi auttaa sinua työstämään heikkouksiasi. Saatat huomata, että heikkoutesi eivät ole pysyviä ominaisuuksia, vaan sen sijaan ne aktivoituvat tietynlaisissa tilanteissa ja ympäristöissä.

Lopuksi kysy vielä itseltäsi, missä olet erityisen hyvä ja ketä sinä voisit auttaa omalla osaamisellasi (esim. ADHD-oireisten sanotaan usein olevan muita luovempia). Voi olla, että saat samalla jonkinlaisen käsityksen unelmatyöstäsi ja vahvuuksistasi työmarkkinoilla.

Vinkki 5: Lopeta vertailu ja keskity auttamaan niitä, joilla on vielä pahempia vaikeuksia

Vertaillessaan itseään muihin ihminen unohtaa helposti sen, missä hän itse on hyvä, ja alkaa sen sijaan tuntea riittämättömyyttä. Itsekin huomaan usein pohtivani, olenko yhtä tehokas tai taitava kuin joku toinen, vaikka voisin yhtä hyvin ottaa selvää asiasta.

Jos oma pärjääminen opinnoissa tai työelämässä mietityttää, kannattaa kysyä suoraan kurssin- tai työnohjaajalta lisätietoja osaamisvaatimuksista. Se, että joku muu on sinua parempi, ei vielä tarkoita sitä, etteikö sinun työpanoksesi tai osaamistasosi olisi riittävän hyvä.

Voit myös kysyä itseltäsi, mitä kaikkea olet jo ehtinyt oppia ja minkälaisia taitoja tulet luultavasti kehittämään lähitulevaisuudessa.

Harjoitus positiivisuuden lisäämiseen

Tähän loppuun haluan tarjota sinulle vielä kaksi hyvää työkalua positiivisen mielentilan ylläpitämiseen: vertaistuen piiriin hakeutumisen ja kiitollisuuspäiväkirjan pitämisen.

Hakeutumalla samojen asioiden kanssa kamppailevien ihmisten pariin, huomaat nopeasti, ettet ole yksin vaikeuksiesi kanssa. Lisäksi opit näkemään, miten monista haasteista olet nyt jo päässyt yli ja miten voit auttaa osaamisellasi niitä, jotka ovat vasta löytäneet nimen vaikeuksillensa.

Kun lisäksi kirjoitat vielä säännöllisesti ylös niitä asioita, joista voit olla kiitollinen tässä ja nyt, muuttuu olotilasi vähitellen luottavaisemmaksi tulevaisuuden suhteen. Halutessasi voit tehdä tämän harjoituksen myös listaamalla positiivisia ominaisuuksiasi kiitollisuuden aiheiden sijaan.

(Mikäli huomaat toistuvasti syyttäväsi itseäsi vaikeuksistasi sen sijaan, että tukisit ja kannustaisit itseäsi, käy lukemassa tämä itsemyötätuntoa käsittelevä postaus.)