”Universumi ei voi auttaa sinua” – Ajatuksia teoksesta Menisit ennemmin terapiaan: Rehellinen self help -kirja

Ajatusmalleilla on suuri vaikutus yksilön toimintaan, mutta liian mustavalkoisia tulkintoja ”vetovoimanlaista” on syytä välttää.

Luin viime kesänä Ilkka Kiven teoksen Menisit ennemmin terapiaan: Rehellinen self help -kirja. Siinä Kivi (7, 2018) hyökkää jo heti kirjan ensimmäisillä sivuilla Salaisuus-tyyppistä vetovoimanlakipuhetta vastaan ja kirjoittaa:

”Universumi ei voi auttaa sinua. Se ei tiedä, mitä sinä haluat, eikä sitä kiinnosta ottaa selvää. Tämä ei johdu siitä, että universumi olisi keskustapoliitikko, vaan siitä, että tämä ei ole sille mahdollista, koska kosmos on ääretön klöntti aikaa ja avaruutta – siinä kaikki.”

Varmista, ettet halua uskoa johonkin vain siksi, ettet jaksa nähdä vaivaa sen eteen

Uskoitpa sitten jumalalliseen johdatukseen tai universumin kykyyn järjestellä asioita puolestasi, varmista, ettei kyse ole pyrkimyksestä saada asioita ilmaiseksi ja välttää vastuun ottamista.

Jos uskot, että asioilla on tapana järjestyä ajan kanssa omalla painollaan, saatat lykätä epämiellyttäviltä tuntuvia asioita loputtomiin. Tai mikä pahinta, havahdut muutoksen tarpeeseen vasta siinä vaiheessa, kun olet aivan pohjalla.

Universumi ei keksinytkään keinoa toimittaa sinulle lisää rahaa, vaan sen sijaan viimeisenkin luottokortin luottoraja tuli vastaan. Sinun olisi ehkä sittenkin pitänyt itse ryhtyä hommiin ja hankkia taitoja, jotka mahdollistavat paremman työpaikan saamisen; tai karsia menojasi, jos haluat pitää asiat ennallaan.

Vaikeiden tunteiden pakeneminen ei auta

Oppaat, jotka väittävät, että kaikki olosuhteet ovat seurausta omista ajatuksistasi ja kehottavat ”vaihtamaan kanavaa” heti, kun epämiellyttävä tunnetila iskee, usein vain pahentavat asioita.

Kun epäonnistut, tunnet pettymystä. Sen jälkeen taas tunnet syyllisyyttä negatiivisista tuntemuksistasi, mikä vaan vahvistaa niitä entisestään, ja lopulta haluat lopettaa koko uuden elämäntapasi.

Et kerro rehellisesti ongelmistasi tai pyydä apua, vaan sen sijaan toivot, että ne ratkeavat itsestään rukoilemalla tai visualisoimalla. Ja kun niin ei sitten käykään, syytät itseäsi uskon puutteesta.

Ajatukset ja uskomukset ovat työkaluja, eivät esteitä tai ongelmien poistajia

Kivi (81, 2018) kertoo sanovansa itselleen tiukan paikan tullen lauseen: ”Hyväksyn tämän hetken ja olen siitä kiitollinen”. Tämän jälkeen hänen aivonsa rauhoittuvat ja lakkaavat pohtimasta, miten asioiden pitäisi olla. Aivot hyväksyvät tilanteen ja lakkaavat taistelemasta sitä vastaan.

Vähitellen kokemuksesta alkaa löytyä myös sellaisia hyviä puolia, jotka muuten jäisivät hoksaamatta. Itse ajattelen ongelmia kohdatessani, että onneksi tämä tapahtui nyt, eikä esimerkiksi kymmenen vuoden päästä paljon suuremman yleisön edessä. Nyt minulla on hyvin aikaa korjata tilanne.

Vetovoimanlakia tai ei, ajatusten kanssa on syytä olla tarkkaavainen

Vetovoimanlaissa on kaikesta huolimatta kuitenkin myös pointtinsa, kunhan siihen ei suhtauduta liian mustavalkoisesti.

Kuten olen jo aikaisemmin kirjoittanut, ajatukset muuttuvat helposti uskomuksiksi, joista tulee lopulta osa identiteettiä ja päivittäistä toimintaa. Esimerkiksi oppimiseen liittyvät uskomukset ohjaavat valintojamme: huonoksi opiskelijaksi itsensä mieltävä ihminen ei yleensä käytä yhtä paljon aikaa tentteihin lukemiseen kuin hyväksi opiskelijaksi itsensä mieltävä, ja lopulta identiteetistä tulee itseään toteuttava ennuste.

Näin ollen positiivinen minäkuva saattaa auttaa sinua pärjäämään paremmin elämässäsi, kokeilemaan rohkeammin uusia asioita ja pääsemään nopeammin yli vastoinkäymisistä. Mutta jos sen sijaan kuvittelet, että voit saada hyvän arvosanan pelkkien uskomustesi ansiosta, mahdollisimman pienellä työmäärällä, niin tulet varmasti pettymään.

Lopulta teot ratkaisevat

Ajatukset saattavat johtaa epämiellyttäviin tunteisiin ja hankaloittaa merkittävästi asioiden tekemistä, mutta lopulta kuitenkin teot ratkaisevat.

Jos esimerkiksi ajattelet, että luokkataustasi on ongelma ja se ei saa missään nimessä näkyä, sosiaalisista tilanteista tulee ahdistavia. Mutta jos sen sijaan olet tietoinen taustaasi liittyvistä vahvuuksista ja ajattelet, ettei menneisyytesi määrittele sitä, miten pitkälle tulet pääsemään elämässäsi, olotilasi muuttuu ihan toisenlaiseksi.

Vaikka yhteiskunnallinen eriarvoisuus ei poistu pelkkiä uskomuksia muuttamalla, suhteesi esteisiin ja ongelmiin voi muuttua, kun suuntaat ajatuksesi sellaisiin asioihin, joihin voit itse vaikuttaa. Sinun on ehkä helpompi olla itsesi kanssa ja tehdä rohkeita valintoja, jos luet samanlaisista lähtökohdista tulevien ihmisten elämäkertoja ja onnistumistarinoita sen sijaan, että lukisit päivittäin kertomuksia rakenteellisesta syrjinnästä.

Kun uskot omiin mahdollisuuksiisi, saatat nähdä esteet jopa mielenkiintoisina haasteina sen sijaan, että pelkäisit aina pahinta.

Lue lisää vetovoimanlaista täältä.

Nopea oppiminen vaatii epämukavuusalueelle menemistä

Hienointa on, kun oppii menemään epämukavuusalueelleen ja huomaa pärjäävänsä siellä.

Useissa tutkimuksissa on tullut esille, että pelko ja liiallinen stressi ehkäisevät oppimista. Nämä tunteet sekä häiritsevät keskittymistä että estävät tarttumasta toimeen. Sen sijaan oppimisen kannalta positiiviset tunnetilat, kuten hauskuus, uteliaisuus ja innostuminen, puolestaan nopeuttavat ja helpottavat oppimista.

Asia ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen, sillä useimmiten uuden oppiminen tapahtuu epämukavuusalueella.

Takaperoisuuden laki

Mark Manson (2018, 16) kirjoittaa takaperoisuuden laista, jonka mukaan mukavilta tuntuvat asiat johtavat helposti ongelmiin, kun taas ikävältä tuntuvia asioita tekemällä pääsee usein parhaaseen lopputulokseen.

Vastineeksi kuntosalilla hankitusta lihassärystä saa terveemmän kehon, ja liike-elämässä sattuneet takaiskut auttavat hahmottamaan, mitä menestykseen tarvitaan. Lisäksi myös omien puutteiden ja epävarmuuksien paljastaminen avoimesti tekee ihmisestä itsevarmemman ja karismaattisemman, vaikka se ei välttämättä heti siltä tuntuisikaan. Manson kirjoittaa:

Kaikki tavoittelemisen arvoinen ansaitaan siten, että siedetään saavutukseen liittyvää epämukavuutta. Itselleen tekee karhunpalveluksen, jos yrittää millään tavalla välttää tavoitteeseen liittyviä huonoja puolia tai teeskennellä, ettei huonoja puolia olekaan. Kärsimyksen välttäminen on kärsimystä. Vaatii ponnistelua välttää ponnistelua. Epäonnistumisen kiistäminen on epäonnistumista. Nolojen kömmähdysten peittely aiheuttaa lisää häpeää. (Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan – Nurinkurinen opas hyvään elämään, 117)

Opettele kyseenalaistamaan epävarmat ajatuksesi

Salaisuus on siinä, että tiedostaa omat epävarmat ajatuksensa ja sen mitä ne tekevät tunnetasolla. Kun epävarmuuden tai ahdistuksen tunne iskee, taustalla on useimmiten joko vertailu toisiin ihmisiin tai syvälle pinttynyt uskomus omista kyvyistä ja kehittymismahdollisuuksista.

Niko ja Makke Leppänen kirjoittavat kirjassaan Itseluottamus – Kestomenestys mielessä (2017, 186-188) siitä, miten matka ulos sisäisistä rajoitteista alkaa omien ajatusten kyseenalaistamisesta. Koska mieli ei voi samaan aikaan tuottaa sekä epävarmoja ajatuksia että luovia ideoita, yksi parhaista keinoista päästä eroon epävarmuudesta on lähteä tekemään asioita siitä huolimatta ja ”pakottaa” mieli tuottamaan uusia ajatuksia.

Esimerkki omasta elämästäni

Yksi pahimmista peloistani on englannin puhuminen akateemisten ihmisten edessä, ja mielelläni välttelen sitä viimeiseen asti.

Siitä huolimatta, että olen lukenut useita kirjoja kasvun mielentilasta ja pyrkinyt kehittämään omaa ajatteluani joustavampaan suuntaan, epämukavuusalueella ollessani palaan helposti suljettuun ajattelumalliin. Jos esimerkiksi käytän vahingossa väärää prepositiota, saatan ajatella, että vuosikausien englannin opiskelu on ollut ihan turhaa, kun en kuitenkaan osaa mitään.

Sen sijaan, että kyseenalaistaisin ajatukseni siitä, että väärän preposition valitseminen merkitsee sitä, etten tule koskaan osaamaan englantia riittävän hyvin voidakseni puhua sitä arvostamieni ihmisten kuullen, päädynkin vahvistamaan haitallisia uskomuksiani.

Epämiellyttävien tunteiden kaava

Yleensä epämiellyttävät tunteet syntyvät seuraavista tekijöistä:

1) niille antamistasi merkityksistä

2) välttelyn aiheuttamista seurauksista

Mikäli ajattelen, että on häpeällistä olla jäljessä kielitaidon suhteen niitä, jotka ovat tottuneet käyttämään englantia päivittäin ja olleet esimerkiksi vaihdossa, tunnen todennäköisesti oloni jännittyneeksi heidän seurassaan. Ja jos kaiken lisäksi vielä pakenen kielenkäyttötilanteita, vahvistan uskomustani siitä, etten ikinä yllä heidän tasolleen. Lopulta uskomuksestani tulee itseään toteuttava ennuste.

Oletko innostunut saamastasi tilaisuudesta ja uuden oppimisesta vai pelkäätkö mokaamista?

Koska emme kuitenkaan voi hallita kaikkia ajatuksiamme, emme myöskään voi päättää milloin ja missä pelko ottaa vallan. Sen sijaan voimme kysyä itseltämme, mistä tuntemamme pelko tulee ja mitä se juuri tässä tilanteessa merkitsee. Usein jo kysymys itsessään vie meidät refleksiivisempään olotilaan, pois siitä ajattelusta, joka luo pelkoa ja ahdistusta. (Leppänen & Leppänen 2017, 118-119.)

Voimme myös yrittää tulkita kokemamme energiapurkauksen toisin: jännitys tai pelko voidaan käsittää myös innostukseksi tai inspiraatioksi. Tämä kuitenkin vaatii useimmiten pitkäaikaista harjoittelua ja opittujen ajatusmallien jatkuvaa kyseenalaistamista. Lisäksi uusia jännityksen aiheita löytyy jatkuvasti lisää.

Opettele menemään vapaaehtoisesti epämukavuusalueellesi askel kerrallaan

Suurin haaste onkin siinä, että oppii menemään epämukavuusalueelleen vapaaehtoisesti ja huomaa samalla pärjäävänsä vaikeista tunteistaan huolimatta. Usein pinttyneet ajatusmallit eivät noin vain katoa, vaikka kuinka yrittää sovittaa uusia ajatusmalleja niiden päälle. Ties kuinka monta kertaa olen itsekin vannonut keskittyväni vain omaan suoritukseeni ja kilpailevani vain itseni kanssa, ja lopulta häpeä on kuitenkin vienyt voiton. Niinpä jäljelle onkin jäänyt vain yksi vaihtoehto: tunteiden kanssa elämään oppiminen.

Olen alkanut käydä kylmässä suihkussa (ainakin toistaiseksi) joka päivä todistaakseni itselleni, että voin pysyä päätöksissäni, tuntui miltä tuntui. Jälkeenpäin on aina ollut voittajafiilis, vaikka sitä ennen mieleni on tehnyt kaikkensa puhuakseen minut ympäri. Ja osittain juuri siksi se on menettänyt valtaansa minuun. Tiedän, että muutaman minuutin epämukavuuden jälkeen oloni on paljon pirteämpi ja itsevarmempi koko päivän, enkä enää sorru yhtä helposti nukkumaan päiväunia tai syömään herkkuja. Myöskään epämukavuuden tunne ei ole minulle enää syy lykätä velvollisuuksien hoitamista.

Jos haluat lukea lisää epämukavuusaluella toimimisesta, lue täältä miten kohtasin pahimman pelkoni. Täältä puolestaan voit lukea, mihin pelkojen kohtaaminen johti.